tunnetila: pohdiskelu
Olen kirjoittanut tämän postauksen nyt neljä kertaa. Aloitan aina kertomalla kauniista kesämekosta. Sen jälkeen alan kauhistelemaan käsivarsiani, ja lopulta päätän olla julkaisematta koko postausta. Yritän nyt viidettä kertaa päästä maaliin paremmalla onnella.
Aloitetaan siis ihanasta mekosta*, jonka pääsin valitsemaan itselleni KappAhlia edustavan PR-toimiston mallikappaleista.
Vaatekaapistani on puuttunut pitkä, rento ja vilpoisa mekko, jota voin käyttää hellesäillä kaikkialla. Tämä mekko päällä voin sujuvasti siirtyä vaikkapa rannalta ravintolaan, kunhan muistan ravistella rantahiekat helmoista ennen ravintolan sisäänkäyntiä. Mekko on todella monikäyttöinen ja rentoudessaan superihana!
Pitkä ja ilmava mekko on valmistettu vastuullisesti kasvatetusta puuvillasta, ja se kuuluu KappAhlin Sustainability Label -merkin alle (lue lisää KappAhlin vastuullisesta muodista täältä) .
mekko KappAhl (saatu PR-näytekappale)*, korvikset Arena CPH (second hand Zadaa), reppu Lilian Urquieta, sandaalit Ancient Greek Sandals (second hand Zadaa)
Mekon saatuani laitoin viestiä iltapäivän puistotreffikumppanilleni. ”Hei ehdittäiskö kuvata yksi ihana KappAhlilta saamani kesämekko ennen kun mennään syömään?
Mun täytyy varoittaa jo etukäteen, että kuvaukset tulee olemaan tällä kertaa tosi haastavat. Mekko on hihaton, ja mulla on niin paha käsivarsikompleksi, että sun täytyy sit katsoa kuvatessa tarkkaan, että mun käsivarret näkyy kuvissa mahdollisimman vähän.”
Poseerasin kuvauksissa mekko päällä kameralle koko ajan vähän vaivaantuneena. Ajattelin vain käsivarsiani, ja yritin peitellä niitä mekon runsaisiin helmoihin. Kysyin kesken kuvausten huolestuneena useampaan kertaan, onko kuvissa nyt tosi paha ”käsivarsihomma”. ”Näkyykö mun käsivarret niissä kuvissa?”
Lopulta kuvaaja kyllästyi kyselyihini ja alkoi selata kameran näytöltä kuvaamiaan kuvia. ”Siis anteeksi nyt vaan, mutta mä en edes tiedä mitä mun täytyy näistä kuvista etsiä. En mä näe näissä kuvissa mitään vikaa. En yhtään tajua mikä noissa käsivarsissa on muka vikana”, sanoi kuvaaja lopulta ja kuulosti turhautuneelta.
Niinpä niin. Mistä hitosta nuo kompleksit oikein kumpuavat? Muistan, että minulla oli samat reisi- ja käsivarsikompleksit jo parikymppisenä. Painoin silloin yli 10kg vähemmän kuin nyt, ja nyt kun katson tuohon aikaan otettuja kuvia, näytän niissä just hyvältä, ja käsivarretkin on tosi hoikat.
Kehun aina muita ja puhun armollisuuden ja itsen hyväksymisen puolesta. Miksi en sitten voi hyväksyä omaa vartaloani juuri sellaisena kuin se missäkin elämäntilanteessa on? Tollo mikä tollo.
Valitsin ensin tähänkin postaukseen julkaistavaksi pelkästään sellaisia kuvia, joissa käsivarteni eivät näy kunnolla, vaan olen piilottanut ne mekon muhkean helman taakse.
Pitkän pohdinnan jälkeen kaivoin esiin roskiksesta sinne saatesanoin ”hyyyyiiiii miten hirvee” heitetyt kuvat, joissa seison sivuttain kameraa kohti, ja julkaisin niistä kaksi.
Nuo roskiksesta kaivetut kuvat on oikeasti ihan hyviä ja käsivarsissani ei ole mitään vikaa. Tällä hetkellä ”hyyyyiiiii miten hirvee” -kommentin ansaitsee vain oma mieleni, joka vääntämällä vääntää ongelmia täysin olemattomista asioista!
Kuvat: Vilma
8
Voi Nina, sullakin? Mulla niitä komplekseja vasta onkin. Siksi en tykkää kesästä, kun pitäisi pukeutua kevyesti. Mistä ihmeestä ne tosiaan tulevat ne kompleksit.
Oot kaunis ja upea! <3
Voi Heidi kyllä! En ymmärrä mistä noita komplekseja oikein tulee. 🙁 Vaatteet päällä olen itsevarma ja kaikki on jees, mutta sitten kun puhutaan hihattomista vaatteista (=käsivarret) tai lyhyistä shortseista (=reidet), oon ihan superepävarma. Tosi tosi ärsyttävää, etenkin kun tietää että tuo kaikki on vain omien korvien välissä. 🙁
Ja samoin Heidi sulle, oot UPEE!!! <3
Kiitos Nina!
Ps toi mekko on vau!
Tämä mekko on kyllä ihana! Ihanaa on myös, että mekko on tosi pitkä, mutta silti sitä ei tarvinnut lyhentää lainkaan. Mahtavaa!
Bingo täällä! Inhoan olla vähissä vaatteissa, joten kesä vaan stressaa mua. 🙁
Missä armo? Miten sitä oppii?
Jep, samaa tule mietittyä itsekin. On niin helppo kehua muita ja ihmetellä että mitä vikaa sussa muka on, oot upee, mutta katsopa itseäsi peilistä alusvaatteissa mieti että hyvältä näyttää. Öööh, aika harvoin onnistuu. Miksi ihmeessä itsestään ajattelee niin usein negatiivisia asioita?!
Täällä myös! En voi vaan mennä hihattomissa ulos, en koe oloani mitenkään mukavaksi. Samaa ongelmaa on ollut ihan teinistä saakka, eikä kyllä silloin käsivarsissa ollut mitään vikaa, ei sillä että olisi nytkään. Lienee hyvin opittu tapa, muistan jo mummin kauhisteleen omia käsivarsiaan… Ehkä tänä kesänä uskaltaudun ilman hihoja ulos, kuviin saakka en tiedä mutta edes vähän ulkoiluttaisi käsivarsiaan.
Aurinkoista viikkoa!
Siis tiedätkö Satu mitä?! Mä mietin IHAN SAMAA, eli olen tainnut oppia tämän liian kriittisyyden äidiltäni. Äitini on superhyvännäköinen nainen, mutta silti hänessä on omasta mielestään aina jotain vikaa. (Ja kukaan muu ei niitä ”vikoja” ikinä huomaa.) Niin se ajattelutapa vaan hemmetti soikoon tuntuu periytyvän sukupolvelta toiselle.
Ihanaa helleviikkoa sinullekin Satu! Ja nyt ulos ilman hihoja! <3
(pullea) käsi ylhäällä täälläkin! Ihan höperöä ajatella näin, luulis että tässä iässä jo ajattelis et hälläkö väliä?. Plus se, että kukaan muu ei varmastikaan katsele meidän käsivarsia ja mieti et Huh Onpa pulleat?. Näytät tosi kauniilta ja mekko näyttää ihanan vilpoisalta❤️
Kiitos Saara! <3 Viisaita sanoja! (Ja sitä paitsi sähän oot superhoikka ja sulla on pitkät ja hoikat käsivarret!!! Mä taas oon tällanen lyhyt ja lyhytraajainen, jolla on pulleat käsivarret ja tanakat jalat... :D)