Suurmusikaali Moulin Rouge nyt HKT:n isolla näyttämöllä

*Liput saatu Helsingin kaupunginteatteri*

tunnetila: tykkäys

Pohjustus: Ihastuin nuorena Evan McGregoriin Trainspottingissa ja aloin siitä lähtien seurata tiiviisti hänen uraansa. Yksi teini-iän girl crusheistani taas oli viehättävä Nicole Kidman monissa eri rooleissaan.

Kun nämä kaksi näyttelijää sitten näyttelivät yhdessä Baz Luhrmanin Moulin Rougessa (2001) ja vielä kaiken lisäksi lauloivat itse kaikki musiikkinumerot, oli meikätyttö täysin myyty.

Olen huutoitkenyt Moulin Rouge elokuvaa katsoessa. Osaan ulkoa monet elokuvan kohtaukset ja biisit, suosikkikohdistani muistan jopa Christianin (McGregor) ja Satinen (Kidman) ilmeet.

Tältä pohjalta voin kertoa, että Helsingin Kaupunginteatterin uusimman musikaalisatsauksen Moulin Rougen näkeminen jännitti minua aikalailla.

Näin HKT:n version suursuosioon nousseesta musikaalista ensi-illassa torstaina 29.8., ja totta kai vertailin aluksi kaikkea teatterin lavalla näkemääni elokuvaan. Miksi tehtiin noin, miksi näin. Oi, olipa tuo hienosti toteutettu, ei noin ollut elokuvassa.

Tein koko ensimmäisen puoliajan kovasti töitä ollakseni vertailematta, ovathan teatteri ja elokuva täysin eri juttuja toteutukseltaan ja intensiteetiltään, mutta kun teatteriesityksen juoni seurasi niin tarkasti elokuvan käsikirjoitusta, oli vaikea irrottautua siitä kokonaan kun tarina oli itselle niin tuttu.

”Tykkään kyllä. Martti Manninen Christianina on upea! Ilmassa on kuitenkin pientä yliyrittämistä ja musiikki on liian kovalla. Mutta nyt on kyseessä ensi-ilta. Tulevien näytösten myötä liika puristaminen varmasti helpottaa ja musikaalista tulee mieletön”, totesin seuralaiselleni ensimmäisen puoliajan jälkeen.

Mutta ei, tällä kertaa ei tarvinnut odottaa tulevia esityksiä. Toinen puoliaika oli nimittäin HIENO!! Uudet, tähän päivään päivitetyt hittibiisien sikermät veivät musikaalia rohkeasti pois alkuperäisestä elokuvasta ja teosten vertailu loppui ainakin omalla kohdallani kuin seinään.

The White Stripes, Gnarls Barkley, Adele, Lady Gaga, Britney Spears…! Ah mitä musiikin, laulun ja tanssin voimaa meille tarjoiltiin oikeastaan koko toinen puoliaika!

Ehkäpä jonkinasteinen jännityksen laukeaminen tuntui pursuavan ulos koko työryhmästä ja tekemisen ilo oli käsin kosketeltava.

Liikutuin välillä kyyneliin ajatellessani miten nuo lavalla (ja lavan alla) olevat ihmiset rakastavat työtään, ja miten onnekkaita intohimotyössä olevat ihmiset ovat saadessaan esiintyä tällaisessa musikaalien runsaassa ja rönsyilevässä helmessä kuin Moulin Rouge.

Näyttävä lavastus, upeat puvustus ja maski, sekä riehakkaat tanssinumerot ja taidokkaasti soitettu musiikki veivät katsojan todellakin hämyiseen Pariisiin. jossa absintti humallutti ja rakkautta ostettiin rahalla.

Vaikka Satinen ja Christianin tarina ei pääty kuten Hollywood-tarinat usein päättyvät, niin Helsingin Kaupunginteatterista tulee kuitenkin ulos hymyssä suin.

Musikaalin loppunumero oli yllättävä, mutta sen tekeminen kannatti. Itse asiassa nyt kun tiedän musikaalin juoksutuksen, haluaisin nähdä sen pian uudestaan. Tiedän nyt, että elokuvan ja musikaalin vertailu on ihan turhaa, enkä sitä enää varmasti toistamiseen tekisikään.

Jos olet kaltaiseni alkuperäisen leffan ja sen päähenkilöiden fani, niin yritä puhdistaa mielesi vanhasta ja nauti kyydistä.

Ja hei, ei tarvitse huolehtia, ihanimmat ”Come what may” ja ”Your song” ovat edelleen mukana, koskettavina kuten aina ennenkin.

Jos haluat päästä mukaan Satinen ja Christianin tarinaan, osta lippusi pian! Lippuja on myyty syksyn esityksiin jo ihan huikea määrä, 80 000 kappaletta (!!!), ja kevään esityskalenteri on nyt myös avattu.

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen / HKT

Moulin Rouge

29.8.24 – 10.5.25
Helsingin kaupunginteatteri

Rooleissa: Jennie Storbacka (Satine), Martti Manninen (Christian), Risto Kaskilahti (Harold Zidler), Joel Mäkinen (Monrothin herttua), Matti Leino (Santiago), Antti Lang (Henri Toulouse-Lautrec), Laura Allonen (Nini), Samuli Saurén (Baby Doll), Yasmine Yamajako (La Chocolat) ja Raili Raitala (Arabia)

(10) Kommentit

  1. Johanna says:

    Tää on pakko nähdä!!! Ja vähän sama jännitys päällä myös täällä: voiko kukaan muu olla Christian kuin Evan?!

    1. Martti Manninen oli todella hyvä Christian! Tykkäsin hänen äänestään tosi paljon. (Ja välillä olin kuulevinani häivähdyksiä Evanista… 😉 )

  2. Riitta says:

    En millään malttaisi odottaa lokakuuhun asti. Koko meidän perhe mennään silloin tämä katsomaan!❤️

    1. Oi miten ihana mennä katsomaan musikaalia koko perheellä! Toivottavasti tykkäätte, musikaali on upeasti toteutettu!

  3. Hei apua, mun arvio on HYVIN samanlainen! 😀 Näyttää kuin oltais juonittu ne yhdessä.

    1. Eikä?! Täytyykin heti käydä lukemassa sun arviosi!

  4. Kirsi says:

    Mulla meni väkisin vertailuksi myös. Ja hämäsi paljon kun tottunut biiseihin englanniksi… Mutta kertakaikkisen upeita joukkokohtauksia ja biisejä! Valitettavasti Satinen roolissa kuultiin mainio laulaja vaan ei nähty edes kohtalaista näyttelijää. Sääli.

    1. Toivon kovasti, että näytäntökauden edetessä Satinen rooli alkaa löytyä paremmin ja että pääparin välille muodostuu se kemia, joka tukee Storbackaa roolissaan. Martti Mannisesta se ei ainakaan jää kiinni. Hän oli upea!

  5. Eihän tässä ole muuta vaihtoehtoa, kun tämä on nähtävä. Kiitos kattavasta arviosta.

    1. Jos visuaalisuus ja mukaansatempaavat hittibiisikimarat hienoine koreografioiden kiinnostavat, niin suosittelen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.