Browsing Category

vinkki

Sweet Suite – maailman ensimmäinen jäätelösviitti

tunnetila: ilo

*Yhteistyössä Valio*

Valio lanseerasi viime vuonna uuden jäätelökonseptin, Jäätelöfabriikin, ja palasi samalla jäätelömarkkinoille 14 vuoden tauon jälkeen. Jäätelöfabriikin jäätelöiden makuyhdistelmät ovat innovatiivisia ja hauskoja, ja makuja yhdistellään rohkeastikin. Vai mitä sanotte Aura Laku -makuyhdistelmästä?

Valio Jäätelöfabriikki on oma pieni osastonsa Oulun meijerissä, ja siellä valmistetut jäätelöt ovat ainesosiltaan pääosin kotimaisia ja kokonaan laktoosittomia.

Omaksi lempijäätelökseni on kuluneen vuoden aikana muodostunut Jäätelöfabriikin kreisi kinuski. Aina kun minun tekee mieli jäätelöä, huomaan marssivani kaupan pakasteosastolle ja nappaavani ostoskoriin sitä purkin. Kreisi kinuskissa kermajäätelön koostumus on täydellisen samettinen, ja kinuskikastike sekä toffeenpalat tekevät tuotteesta taivaallisen.

Myös jäätelöpurkin koko (480ml) on juuri sopiva. Puolen litran purkin kanssa ei tule vedettyä kerralla jätskiövereitä, vaan ainakin itse nautiskelen purnukan sisältöä säästeliäästi.

Jos Jäätelöfabriikin jäätelöiden makumaailmoissa on mukana leikkisyyttä ja rohkeutta, niin tuo sama ajatusmaailma on vahvana koko brändin takana. Valio Jäätelöfabriikki ja Klaus K -hotelli avasivat nimittäin maaliskuun alussa Helsinkiin tiettävästi maailman ensimmäisen jäätelöteemaisen hotellihuoneen.

Lattiasta kattoon vaaleanpunainen jäätelösviitti on nimeltään Sweet Suite, ja sen sisustuksesta ovat vastanneet sisustussuunnittelijat Anna Pirkola ja Kirsikka Simberg. Överipinkin huoneen kruunaa nurkassa seisova vaaleanpunainen jääkaappipakastin, jonka pakastelokero on täynnä Jäätelöfabriikin jätskejä.

Tarjolla on kaikki Jäätelöfabriikin maut, 12 kpl, tuplana. Eli huoneessa sinua odottaa 24 purkkia superhyvää jäätelöä. Huh huh! Taivaallista, eikö totta? Jos et ehdi yöpymisen aikana maistaa kaikkia makuja, voit ottaa jäätelöt mukaasi kotiin lähtiessäsi. Aika hyvä diili.

Valio Jäätelöfabriikki toi maaliskuussa kauppoihin neljä uutta jätskimakua. Uusia makuja ovat unelma suklaa, lemon curd, passion-kookos ja omena-kaurapiirakka. Maistoin yöpyessäni uutuuksista kolmea ensin mainitsemaani, ja voi jestas sentään mikä taivaallinen makujen sinfonia päässäni soikaan.

Oikeasti, ou mai gaad! RAKASTIN lemon curdia! Ja unelmasuklaata. Ja passion-kookosta. Ja kreisi kinuski oli edelleen taivaallista. Sain siis yöpymisen yhteydessä syötyä vain noita neljää makua. Aika surkea suoritus. Niinpä läksin kotiin kylmälaukku jätskiä pullollaan, eikä hamstraaminen hävettänyt yhtään!

Alun perin Sweet Suiten piti olla avoinna maaliskuun alusta syyskuun loppuun. Huoneen suosio kuitenkin yllätti, ja se myytiin loppuun samana päivänä kun huone julkistettiin yleisölle. Valiolla ja Klaus K:ssa päätettiin heti reagoida kysyntään, ja nyt vaaleanpunainen unelma on varattavissa 30.12.2019 asti.

Jos haluatte makean ja ainutlaatuisen elämyksen, joka on saatavilla vain rajoitetun ajan, suosittelen varaamaan yön Sweet Suitesta nopeasti. Huoneen hinta vaihtelee päivän mukaan ja saatavuus alkaa olla jo aika rajoitettua. En ihmettele miksi juuri tässä huoneessa halutaan yöpyä!

Sweet Suite
Varaa huoneesi täältä

Kuvat minusta: Vilma

Kaikki hienot jutut

tunnetila: vinkkaus

Eloni ei ole viimeisten viikkojen aikana ollut kovin kaksista. Flunssa on kaatanut sänkyyn ja vienyt voimat niin, etten ole edes blogini pariin jaksanut. Onneksi väliin on mahtunut muutama terveempi päivä, jolloin olen päässyt käymään töissä ja hakemaan muitakin ilon aiheita elämääni.

Yksi viime viikkojen kohokohdista oli keskiviikkona 20.3. Kansallisteatterin Willensaunassa ensi-iltansa saanut näytelmä Kaikki hienot jutut*. Kaikki hienot jutut (Duncan Macmillan, 2013) kertoo masennuksen varjostaman kasvutarinan lapsuudesta aikuisuuteen.

Tarinan päähenkilö on 7-vuotias, kun hänen äitinsä yrittää itsemurhaa. Epäonnistuneen yrityksen jälkeen päähenkilö alkaa laatia listaa asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista. Listan nimeksi hän antaa ”Kaikki hienot jutut”.

”Jäätelö.” Jäätelö on ensimmäinen kiva asia, minkä seitsenvuotias listaansa keksii. Vuosien saatossa hienoja juttuja kertyy ensin tuhanteen, lopulta miljoonaan asti, ja ilon aiheet muuttuvat käsin kosketeltavista subjekteista abstraktimmaksi. ”Mereen pissaaminen salaa. Friteerattu kana hapanimeläkastikkeessa. Se kun tuntee jonkun niin hyvin, että voi pyytää sitä tarkastamaan onko hampaisiin jäänyt basilikaa.”

Näyttelijät Mari Lehtonen ja Ilja Peltonen ovat suomentaneet, ja kirjailijan näyttämöohjeiden mukaisesti mukauttaneet näytelmän suomalaiseen todellisuuteen sopivaksi. Lehtonen ja Peltonen myös vuorottelevat teoksen pääesiintyjinä. Näytelmän muut roolit hoitaa paikalle saapunut yleisö. Jokaisella on omat vuorosanansa.

En ole aikaisemmin osallistunut interaktiiviseen näyttämöteokseen, joten jännitin omaa repliikkiäni aikalailla. Puristin paperille kirjoitettua repliikkiä kädessäni niin tiukasti, että teksti melkein katosi paperista. Ehdin jo hieman hätääntyä, mutta onneksi löysin silmälasini takin taskusta, näin lukea nuhjaantuneen tekstin ja suoriuduin repliikistäni kunnialla. Hitsit että tuo oli kiva kokemus, kaikesta jännityksestä huolimatta!

Ja millaisiin roolisuorituksiin kanssakatsojani ylsivät, voi että! Päähenkilön roolissa ollut Mari Lehtonen teki läsnäolollaan ja luontevalla esiintymisellään Willensaunan intiimistä tunnelmasta rennon ja mutkattoman, ja rohkaisi ihmisiä heittäytymään mukaan upeasti. Ja jos ei halunnut olla mukana esityksessä, myös se oli ihan ok.

Näytelmässä mukana oleminen sai teoksen vakavan aiheen tuntumaan entistä henkilökohtaisemmalta, ja tähän päivään tuodut nuorten tyttöjen itsemurhatilastot Suomessa olivat pysäyttävää kuultavaa. On hienoa että masennus, tuo tärkeä ja musertavakin aihe, tuodaan näyttämölle, ja sitä käsitellään silottelematta ja piilottelematta.

Näin muutama vuosi sitten Kansallisteatterissa Duncan Macmillanin teoksen Keuhkot (2015). Tuo näytelmä käsitteli ilmastonmuutosta rohkeasti ja yhdisti siihen mm. vapaaehtoisen lapsettomuuden tematiikan. Pidän kovasti Macmillanin tavasta käsitellä nykyisyyttä ja nähdä maailma juuri sellaisena kuin se nyt on.

Vaikka tämänkin teoksen aihe oli rankka, sai näytelmän aikana välillä nauraa sydämensä kyllyydestä. ”Oli teillä siellä ainakin hauskaa! Nauru kuului tänne asti”, kommentoi narikassa työskennellyt rouva, kun menin hakemaan takkiani näytöksen jälkeen.

Kyllä, hauskaa oli, mutta välillä silmäkulmassa kimmelsivät kyyneleet ihan muista syistä. Pidin näytelmästä ja sen aiheuttaman tunnemyrskyn useita päiviä kestäneestä vaikutuksesta valtavasti. Lämmin suositus!

Kaikki hienot jutut
Kansallisteatteri, Willensauna
20.3. – 30.10.2019

Lehdistölippu näytökseen saatu

Toinen kuva: Kastehelmi Korpijaakko/Kansallisteatteri

Dixien paluu

tunnetila: tykkäys

*yhteistyössä Vallila*

Vallilan kevät 2019 näyttää ihanalta! Ilme on raikas, rohkea, kukikas, hempeä, trooppinen, runsas, rönsyilevä ja leikkisä. Värejä ja kuoseja on kymmeniä, mutta silti kokonaisuus on hallittu, eikä ähkyä pääse syntymään.

Nuo ajatukset risteilivät mielessäni, kun kävelin Vallilan kevätkodissa huoneesta toiseen jokunen viikko sitten. Yli sataneliöinen punavuorelaisasunto oli sisustettu kokonaan Vallilan kevään uutuuksilla, jokainen huone omalla tyylillään.

Idea oli mahtava! Valmiissa sisustuksissa kuosit tulivat esille entistä paremmin, ja niiden monipuolisen yhdisteltävyyden tajusi kunnolla vasta kun sen itse näki. Kävelin huoneesta toiseen materiaaleja tunnustellen ja pintoja silitellen, kunnes pysähdyin yhteen ovensuuhun ja sydämessä läikähti. Näin huoneessa mustavalkoiset graafiset verhot, jotka vangitsivat katseeni välittömästi.

Tuo mustavalkoinen painokuosi oli nimeltään Dixie. Sain kuulla, että kuosi on suunniteltu Vallilalle jo vuonna 1976. Kuosin suunnitteli Suomeen 60-luvun alussa muuttanut yhdysvaltalainen kuvataiteilija Howard Smith.

Smith on suunnitellut myös Vallilan logon ja vielä tänäkin päivänä myynnissä olevan Makeba-kuosin, jonka hän suunnitteli jo vuonna 1968. Howard Smith viettää tänä vuonna 90-vuotisjuhliaan, joten Vallila päätti merkkipäivän kunniaksi tuoda Dixien uudelleen tuotantoon.

Kuosi sopii mielestäni tähän aikaan erinomaisesti. Se näyttää retrokuosilta, mutta henkii silti ajattomuutta ja rohkeutta. Howard Smith on aina ollut oman tiensä kulkija, ja se jos mikä, on tätä päivää parhaimmillaan!

Dixie-kuosia on saatavilla metritavarana valikoiduista Vallila-myymälöistä. Verkkokaupasta kuosia löytyy vahakankaana, sekä mustavalkoisena että valko-harmaana valmisverhona.

Kotimme huonekorkeus poikkeaa normaalista, joten en koskaan voi ostaa valmisverhoja. Siksi on tärkeää, että tarjolla on kankaita myös metritavarana. Työhuoneessamme onkin nyt ompelijan tekemät Dixie -verhot*, ja niin ikää metritavarasta teetetty Dixie-kuosinen tyyny*. Tykkään kuosista todella paljon!

Yhdistin Dixien Vallilalle jo viime kauteen tulleen neulotun Stella -tyynyn kanssa. Tyynynpällinen on paksua ja ryhdikästä puuvillaa, ja neulos on siistin ja ylellisen näköinen. Nämä kaksi erilaista mustavalkoista kuosia sopivat mielestäni toisiinsa saumattomasti!

Mitä pidätte Vallilan ideasta tuoda 70-luvun kuosi uudelleen tuotantoon? Minusta idea on loistava! Rakastan myös tätä täysin uudistunutta ilmettä, minkä näyttävä kuosi sai ennen verhottomassa työhuoneessamme aikaan. Ihan kuin koko huone olisi uusi!

Helsinkiä turistin silmin

tunnetila: hauskuus

Nyt on kuulkaa niin kiva viikonloppu meneillään, että oksat pois! Saimme eilen kylään tärkeitä ihmisiä Amerikasta asti, ja tämä viikonloppu ja tuleva viikko mennään eikä meinata!

Jouduin valitettavasti itse olemaan töissä ensi viikolla maanantaista keskiviikkoon, mutta loppuviikko on taas varattu kaikelle kivalle. Luvassa on mm. päiväretki Tallinnaan, ja yhtenä päivänä lupasin järjestää vieraille Nina’s Helsinki Experience -päivän. Mitähän ihmettä sitä keksisi?

Ehkä vien heidät vain omiin lempipaikkoihini Helsingin keskustassa. Ohjelmassa olisi siis ensin joku museo, luultavasti Ateneum. Sen jälkeen hyvää ruokaa ja shoppailukierros Kämp Gardenissa ja TRE:ssa. Shoppailun jälkeen voisi herkutella Kluuvikadun Fazerilla, ja siitä olisi mukava suunnistaa pulikoimaan ja saunomaan Allas Sea Poolille.

Tänään ollaan menossa avantoon, ja haaveissa on myös kierros Kiasmassa. Uusi AmosRex olisi myös kiva näyttää vieraille, mutta kun toinen vieraista on vasta 11v, niin ihan pelkkää museohumppaa ei viitsisi ohjelmaksi tarjoilla.

Minne Te veisitte amerikkalaiset vieraanne? Meillä on aikaa useita päiviä, joten kaikki kivat vinkit punnitaan tarkasti.

On kyllä tosi kiva saada kylään vieraita, joille voi esitellä Helsinkiä. Siinä saa myös itse samalla paljon. Turistina kotikaupungissa pyöriminen ihan ajan kanssa on kyllä mahtavaa!

Piipahdus kuvien ihanassa St. Geroge Spassa olisi myös kiva, mutta span ikäraja taitaa olla 16v. Ja jos totta puhutaan, niin kiva että ikäraja on olemassa. Saavat aikuiset nauttia hiljaisuudesta ja seesteisyydestä edes yhdessä paikassa hektisen arjen lomassa.

Jaoin muuten tämän postauksen kuvat kuluneella viikolla myös Tunnetilan Instagramissa. Totesin postaukseen tulleeseen kommenttiin, että minusta tuntuu, että hemmottelen itseäni koko ajan ihan liikaa. Samaan syssyyn kuitenkin jatkoin, että nääh, olen minä kuitenkin kaiken hemmottelun arvoinen. Ja tiedättekö, niin muuten olen!

Ihanaa sunnuntaita Teille, ja kivaa alkavaa viikkoa! En tiedä miten ehdin tulevina päivinä blogin pariin, mutta jos en ehdi, niin kurkkailkaa menoa Instasta!

Seppo – hyvän mielen konsultti

tunnetila: ilo

Keskiviikkona minua jännitti. Olin matkalla tapaamiseen, josta olin salaa haaveillut jo useamman vuoden. Olin vihdoin menossa tapaamaan tyyppiä, joka oli tuonut hymyn kasvoilleni päivittäin jo monen vuoden ajan.

”Mitä jos minusta ei tykätä? Onkohan aamulla suihkimani hajuvesi liian voimakasta? Pitikin laittaa äsken käsirasvaa, mitä jos Seppo ei pidä käsirasvani tuoksusta?”

Harva tapaaminen voi kaatua liian voimakkaalta tuoksuvaan käsirasvaan, mutta tällä kertaa huoleni oli todellinen. Olin nimittäin menossa tapaamaan kovasti fanittamaani, Suomen iloisinta ja suloisinta somejulkkista, Seppo-koiraa, hänen uutuuskirjansa lanseeraustilaisuuteen.

Jos käsirasvani tuoksu ei miellytä tarkkaa kuonoa, voi rapsutukset jäädä saamatta.

Jos Seppo-koira ei ole Teille vielä tuttu, niin kerrottakoon Seposta muutama sananen. Turkulainen Seppo-koira on mainostoimiston osakas (nimikkeenä Community Cheese Manager), hän tekee vapaaehtoistyötä vanhusten parissa ja jouluaattoisin Seppo toimii pukin reippaana apulaisena, koiratonttuna, lapsiperheissä kierrellen.

Seppo rakastaa juustoa, matkalaukkujen nylkyttämistä (etenkin kun ne ovat liikkeellä) ja elämää yleensäkin. Seppo on päivästä toiseen loistotuulella. Seppo rakastaa olla ulkona ja tulla sisälle. Alati hyväntuulinen Seppo saa hymyllään myös kaikki läsnäolijat iloiseksi.

Sepon hyväntuulisuuden vaikutusalue on vuosien saatossa levinnyt perhepiiristä sosiaaliseen mediaan, ja nykyään kahdeksanvuotiaalla somejulkkiksella on kymmeniä tuhansia seuraajia, jotka odottavat malttamattomina päivittäistä hyväntuulen annostaan.

Itse löysin Sepon jokunen vuosi sitten Twitteristä, ja siitä lähtien Sepon valloittavat somepäivitykset ja päämäärättömät sekoilut ovat tuoneet arkeeni rutkasti iloa.

Tällä viikolla Seppo julkaisi esikoisteoksensa, Seppo – hyvän mielen konsultti. Kirjassa seurataan Sepon elämää pennusta nykyhetkeen tekstien ja kuvien avulla, ja päästään mm. kurkistamaan, miltä Sepon CV näyttää.

Pääsin kirjan julkkareissa poseeraamaan Sepon kanssa, ja samalla sain vähän rapsuttaa tätä iloista tyyppiä. Tapaaminen jännitti minua melkein yhtä paljon, kuin taannoiset treffini Antti Tuiskun kanssa.

Kyllä sitä aina vähän jännittää, kun pääsee lähelle sellaista tyyppiä, josta tykkää oikein kovasti!

Piti mennä äsken uimaan, mutta automatkan aikana alkoi kaatosade, ukkonen ja salamointi. Joten ei sitten mentykään. Tultiinkin heti takaisin kotiin, ja täytyy sanoa, että aina kun tuun kotiin, niin oon loistotuulella! Seppo-koira

Kolme ensimmäistä kuvaa Seppo-koiran (ja Sepon iskän) omaisuutta, neljäs kuva Iiro Junnila

Seppo – hyvän mielen konsultti (Petteri Poukka)
Tilaa kirja täältä / Docendo.fi