Lomanaloitusvinkki

tunnetila: onni

 photo puisto2_zps7c783ef8.jpg

Vinkki lomansa aloittaville: älä ota loman alkua rennosti vaan buukkaa viikonloppu täyteen hauskanpitoa!

Kun jäin vuosi sitten keväällä vuorotteluvapaalle sain heti samana iltana siskoni kylään ja aikaisin seuraavana aamuna suunnistimme lentokentälle ja läksimme Milanoon. Reissu oli super kiva ja kun palasin seuraavalla viikolla kotiin tuntui kuin olisin ollut lomalla jo tosi pitkään.

Tällä kertaa poistuin työpaikaltani torstaina iltapäivällä ja suuntasin suoraan rautatieasemalle tamperelaista ystävääni vastaan. Shoppailimme ja vietimme ystäväni kanssa yhteistä laatuaikaa lauantaihin asti. Sunnuntaina saimme kylään ystäväpariskunnan jota emme ole mieheni kanssa nähneet aikoihin. Oli ihana tavata eilen kuudetta hääpäiväänsä juhliva pariskunta joka vaikutti edelleen ihan super onnelliselta ja rakastuneelta! 

Ehdin tehdä kuluneen viikonlopun aikana niin paljon kaikkea kivaa, että tänä aamuna kun virallisen lomani ensimmäinen päivä koitti tuntui että olin ollut lomalla jo ainakin viikon. Vaikka loman alkaessa saattaa olla väsynyt ja tuntuu että haluaisi vain maata sängyssä pari päivää, niin en kuitenkaan välttämättä suosittele sitä. Loman aloitus puuharikkaalla viikonlopulla saa loman tuntumaan huomattavasti pidemmältä. 

Mutta nyt, nyt minä olen virallisella lomalla ja voi kuinka onnellinen siitä olenkaan!

0
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply
    Virpi
    08/07/2013 at 07:58

    Ihanaa lomaa sinulle Nina! =)

    Olen aika lailla samaa mieltä kanssasi. Kun miehelläni ja minulla alkoi tänä kesänä loma (melkein samaan aikaan), suuntasimme heti Tukholmaan. Kun palasimme sieltä, vietimme yhden koti-illan ja seuraavana päivänä lähdimme vajaan viikon kestävälle roadtripille. Oli kyllä mahtava tapa aloittaa loma, ja heti näimme ja koimme paljon kaikkea upeaa. Niiden reissujen jälkeen tosin teki oikein hyvää nyhjätä pari päivää kotona pyykäten ja leffoja katsellen. =)

    • Reply
      Nina
      09/07/2013 at 19:04

      Kiitos Virpi!! <3

      Oi, lomanne kuulostaa jo tähän asti olleen hyvin antoisa ja tapahtumarikas. Ja jos puuhastelee ensin paljon, niin sitten saakin hyvällä omatunnolla olla vain kotona ja nauttia kotiarjesta ilman työntekoa.

      Ihanaa loman jatkoa sinulle Virpi!

  • Reply
    Marianne
    08/07/2013 at 10:10

    Kyllä! Aktiivinen lomailu saa loman tuntumaan pidemmältä. Välillä pitää toki levätäkin.

    • Reply
      Nina
      09/07/2013 at 19:05

      Kyllä, lomalla täytyy ehdottomasti muistaa myös levätä! Eihän se mikään loma ole jos palaa lomalta töihin ihan takki tyhjänä ja kaikkensa antaneena. Nim. kokemusta on… 🙂

  • Reply
    Anonymous
    08/07/2013 at 16:01

    Aurinkoista lomaa sinulle!

    Meillä on ollut miehen kanssa tapana varata ensimmäiseksi lomaviikoksi matka. Lähdetään jo heti viikonloppuna tai viimeistään maanantaina Suomen kamaralta. Tuntuu, että siten pääsee kunnolla irrottautumaan, kun lähtee kokonaan pois. Ja tosiaan, kun matkalla on menemistä ja näkemistä, niin takaisin tullessa jaksaa aina ihmetellä, kun sitä lomaa on vielä niiiin paljon jäljellä 😀

    • Reply
      Nina
      09/07/2013 at 19:06

      Kiitos, ihanaa lomaa myös sinulle!

      Ja tismalleen noin! Loma kannattaa aina aloittaa tiukalla ohjelmalla ja kokemusten tulvalla. Niitä ehtii sitten sulatella kun palaa kotiin. 🙂

  • Reply
    Vivi Vinna
    08/07/2013 at 18:56

    Hyvää lomaa siulle! 🙂 Nauti joka hetkestä! Tai mitäs minä tässä muistuttelemaan, kun niin varmasti teetkin postauksen perusteella. 😉 Vivi Vinna

    • Reply
      Nina
      09/07/2013 at 19:07

      Kiitos Vivi, hyvää lomaa myös sinulle!! Ja nautitaan kaikki lomasta, ja jos lomaa ei ole niin ainakin kesästä. Kesä on vuoden parasta aikaa!!

  • Reply
    h_eidi
    09/07/2013 at 16:53

    Mullakin alkoi loma virallisesti vasta eilen, mutta tuntuu kuin olisi tosiaan ehtinyt olla vapaalla jo pidempään. En osannut aiemmin ajatellakaan, että syynä saattaisi olla ohjelmaa täysi ollut viikonloppu Ruisrockin ja kummitytön rippijuhlien merkeissä. Pitää muistaa jatkossakin bookata heti eka viikonloppu täyteen kaikkea ohjelmaa :).

    Kuulin myös työkaverilta sellaisen vinkin, että kannattaisi aloittaa ja lopettaa loma keskellä viikkoa. Ilmeisesti jonkin tutkimuksen mukaan silloin on helpointa ns. laskeutua lomalle ja sitten loman jälkeen taas aloittaa työt. En ole itse moista koskaan kokeillut, joten en osaa sanoa vinkin toimivuudesta.

    Mukavaa lomaa!

    • Reply
      Nina
      09/07/2013 at 19:09

      Oi, toivottavasti teillä oli h_eidi ihana Ruisrock!

      Tuo loman aloittaminen/lopettaminen keskellä viikkoa on ihan totta. Jos töihin paluu tapahtuu maanantaina tuntuu ensimmäinen työviikko tuskallisen pitkältä. Palaan itsekin yleensä töihin vasta keskiviikkona joten saan tavallaan pehmeän laskun työelämään kun töitä on vain pari päivää ja sitten taas heti viikonloppu. Tällä kertaa palaan töihin maanantaina, yäk! Mutta nyt ei ajatella sitä vaan lomaillaan molemmat täysin rinnoin!!

      Ihanaa loman jatkoa h_eidi!

  • Reply
    Anonymous
    11/07/2013 at 21:21

    Ihana kun ehdittiin nähdä, ja kiitos kauniista sanoista, olet ihan oikeassa, edelleen yhtä rakastuneita, ellei enemmänkin kun vuosia sitten. <3 Toivottavasti nähdä seuraavaksi vähän lyhyemmällä välillä ja mahdollisesti täällä meillä.
    -Ritva

    • Reply
      Nina
      12/07/2013 at 07:03

      Ihana että kävitte, ja totta, ensi kerralla mielellään teillä! Ihanaa kesää Ritva!!

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.