Hotel B11

tunnetila: muistelu

Kun keväällä päätimme ottaa lomakohteeksemme Nizzan alkoi armoton netin selailu ja majoituksen etsiminen. Olisimme reissussa 11 päivää joten majapaikan piti olla mahdollisimman mukava ja kodikas. Ehdotin asunnon vuokraamista, mutta mieheni halusi asua hotellissa. Puhtaat lakanat ja pyyhkeet joka toinen päivä, ei asunnon siivoamista, ei jokapäiväistä kokkailua kotona. Ymmärsin hyvin miehen pointin ja päätin ilolla olla tällä kertaa todellakin lomalla enkä tehdä ollenkaan kotitöitä.

Kun matka kestää vajaat kaksi viikkoa hotellin on oltava siisti ja viihtyisä, mutta toisaalta taas useimmat hyvät hotellit maksavat maltaita kun perillä ollaan niin pitkään. Ensimmäinen hotellihaku tuotti kivoja hotelleja mutta kivoja olivat hinnatkin. Hakuukriteereilläni (sijainti, luokitus, arviot) hotellien keskimääräiseksi hinnaksi tuli noin 3500€/10 yötä.

Noita hintoja katsellessani ajattelin jo joutuvani itse kotitöihin ja kokkailemaan päivittäin ja ajattelin jo kääntyä asuntojen vuokrauspalvelun puoleen. Onneksi kuitenkin jatkoin hotellien kaivelua sillä lopulta tärppäsi. Löytyi ihan näköisemme hotelli juuri kaivatulla sijainnilla ja sopivalla hinnalla.

Hotel B11 sijaitsee osoitteessa 11 rue Gounod, 600m rautatieasemalta ja siitä on samat 600m rantaan. Halusimme lähelle asemaa sillä tiesimme reissaavamme junalla mm. Cannesiin ja Monacoon, mutta myös rannan läheisyys oli toivottava. Pieni design -hotelli on rempattu viime kesänä ja jokainen huoneista on erilainen. Huoneiden hinta on alkaen 109€/yö (yhden hengen huone).

Hotellin henkilökunta oli aivan huippua ja palvelu oli todella ystävällistä. Saimme viihtyisän huoneen omalla parvekkeella ja söimme monena aamuna aurinkoisella parvekkeellamme aamiaisen (kuva alla). Hain heti herättyäni lähikaupasta tuoreita marjoja ja jogurttia sekä lähileipomosta tuoreet croissantit ja muita lämpimäisiä. Hotelli tarjosi jääkaapin sekä päivittäin kahvin ja teen (huoneessa oli vedenkeitin, teepusseja ja pikakahvia).

Hotellissa sai myös aamiaisen huoneeseen (9€/hlö)(alin kuva) tai se oli mahdollista syödä hotellin puutarhassa. Puutarhaa emme testanneet mutta olipa ihana mutustella aamiaista sängyssä istuskellen.

Huoneen hintaan kuului ilmainen langaton netti ja jokaisessa huoneessa oli iMac jonka kautta pystyi katsomaan myös tv:tä. Hotelliin saapuessamme olimme iloisia että huoneessa on oma tietokone, mutta lopulta emme päätyneet avaamaan konetta kertaakaan. Päätimme lomailla kunnolla ja tsekata sähköpostit ainoastaan kännykästä. Koneelle kun kerran istuu niin siitä on hyvin vaikea irrottautua muihin juttuihin.

Hotelli oli siisti, lämmintä vettä tuli riittävästi ja sänky oli mukava. Aulassa oli aina tarjolla karkkia ja omalle parvekkeelle paistoi aurinko koko päivän. Henkilökunta oli parasta. Mistään ei voi valittaa. Olemisemme hotellissa oli niin onnistunut että halusin vinkata kivasta hotellista myös teille. Maksoimme siis itse hotellista jokaisen sentin eikä kyseessä ole maksettu mainos.

Oletteko Te käyneet Nizzassa? Jos olette niin missä yövyitte? Olisi kiva saada muitakin hotellivinkkejä jakoon.

0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.