Hankala alku

tunnetila: huvittuneisuus

Hyvin alkoi blogiurani uudessa portaalissa…  Jännitimme eilen porukalla ensimmäisten postausten julkaisua ja heti kun Re:fashion aukesi sinne rynnisti statistiikan mukaan tuhansia ihmisiä. Itse asiassa eilisen päivän aikana portaalissa oli yli 100 000 (!!) sivulatausta 16 tunnin aikana. Ihan käsittämätöntä! Innokkaana jäin blogin julkaisun jälkeen odottelemaan uskaltautuuko kukaan blogini lukijoista kommentoimaan mitään. Odotin useamman tunnin eikä kommentteja tullut.

Piipahdin naapuritontilla Iinan blogissa ja Iinalla kommentteja oli jo yli sata. Pureskelin vähän harmistuneena lyijykynän päätä ja tuijotin blogiani jossa ei ollut kommentin kommenttia. Ehdin jo miettiä miten portaalin ylläpitäjät katuvat päätöstään pyytää Tunnetila mukaan. ”Eihän tuolla Ninan blogissa käy kukaan.”

Pettyneenä klikkasin itseni Facebookiin ja samassa bongasin Re:fashionissa bloggaavan kollegani kysymyksen liittyen kommenttienvalvontaan. Ei ole todellista, olin kokonaan unohtanut että uudessa blogissani on päällä kommenttien valvonta! Ja voi sitä riemua kun löysin liudan hyväksymättömiä kommentteja kommenttiboksista.

En ole aikaisemmin käyttänyt kommenttienvalvontaa sillä blogini lukijat ovat asiallista huippuporukkaa, mutta nyt tuohon on uuden portaalin myötä nähtävästi opeteltava. Kun siis kommentoitte jatkossa, ja jos kommenttejanne ei hyväksytä pitkään aikaan, niin vika ei ole teissä tai kommenteissanne. Tämä tollo kommenttien valvoja saattaa olla vielä hetkisen vähän pihalla uudesta blogipohjasta ja jonkin aikaa menee kaiken uuden opettelussa.

Kiitos ihanat kaikista edelliseen postaukseen jättämistänne kommenteista. Pelastitte niillä päiväni!

 

0

(16) Kommentit

  1. HeidiV says:

    Onnea uuteen blogikotiin! Kyllä mä käyn aina kommentoimassa täälläkin =)

    1. Kiitos Heidi! Ihana kun kommentoit! <3

  2. Kommenttien valvonta on varmaan neuvoteltavissa? Mä en käytä kommenttien valvontaa, kuin uusien ip-osoitteiden kohdalla. Nelliinan vaatehuoneessa ei oo mun mielestä ollut koskaan kommenttienvalvontaa. Ainakin itse wp:ssa bloggaavana pystyn klikkaileen kommentinvalvonnan haluamalleni tasolle,joten kannattaa kysyä ylläpidosta jos ei onnistu.Onhan se paljon helpompi ettei jokaista kommenttia (varsinkaan arvonnoissa) tarvitse erikseen lukea ja klikata ennen hyväksymistä, sitten hyväksyä, lukea ja vastata. Liikaa duunia ainakin mulle:)

    1. Mä jo vähän kävin eilen itse fiksailemassa noita asetuksia ja käsittääkseni nyt mun täytyy hyväksyä ainoastaan juuri tuo eka kommentti. Helpottaa hommaa huomattavasti. Kiitti vinkeistä Elsa!

  3. Tarja says:

    😀 Olipas tosiaan tahmea alku. Mutta ei: emme ole sinua hylänneet. Täällä ollaan! Onnea uuteen blogikotiin! Hyvältä näyttää!

    1. Heh, pakko myöntää että hikikarpalot alkoivat jossain kohtaa nousta otsalle ja ehdin jo miettiä toimiiko sivuni ollenkaan. 🙂 Onneksi te ihanat olette kuitenkin vielä mukanani, kiitos! <3

  4. Kay says:

    Pienet alkutakut kuuluvat uuden alustan totutteluun ja nopeastihan sinä tajusit missä oli ”vika” 🙂 Ja huoli siitä, ettei kukaan sinun blogiasi lukisi tai kommentoisi on aivan täysin turha. Uskoisin, että kaikki vanhat lukijat seurasivat mukana ja uusiakin tulee roppakaupalla!

    1. Kiitos ihanasta kommentistasi Kay! Toivotaan että homma lähtee pian rullaamaan kivasti. 🙂

  5. Täällä ainakin yksi uusi lukija 🙂 Pidemmän aikaa olen vilkuillut satunnaisesti blogiasi juurikin Moumoun kautta, mutta ajan puutteen vuoksi jättänyt tarkemman tutustumisen sikseen. Eipä sitä aikaa vieläkään sen enempää ole, mutta nyt kun samasta paikasta löytää useamman blogin, sitä tutustuu ja koukuttuu helpommin itselle uusiin kirjoittajiin 🙂

    Onnea siis uuteen blogikotiin, kirjoitat hauskasti ja hyvin! Aurinkoisia syyspäiviä 🙂

    1. Huippua Katja, kiva että löysit nyt mukaani. Toivottavasti vaihdetaan kommentteja jatkossakin! 🙂 Aurinkoa sinullekin!

  6. No voi sinua 🙂 Onneksi löytyi ratkaisu ja kynän pää säilyy hyvänä!

    1. Juu, onneksi ratkaisu löytyi muutaman tunnin odottelun ja voivottelun jälkeen. Lyijykynä sai kuitenkin kokea kovia. 😉

  7. Nasu says:

    Täällä ollaan! Onnea uudesta blogikodista! Seuraan blogiasi lähes päivittäin, mutta tulee kommentoitua liian harvoin. Ihana tuo juhla-asusi edellisessä postauksessa.

    1. Tervetuloa Nasu! Sinua tänne jo odoteltiinkin! 😉 Jokainen kommentti on arvokas ja mitä enemmän niitä tulee sen kivempi, mutta parempi kommentoida edes harvoin kun ei silloinkaan. 🙂

  8. Saara says:

    Löysin nyt blogisi ja saattaapi olla, että alan seurailemaan 🙂

    1. Huippua Saara! Toivottavasti jaksat seurata höpinöitäni jatkossakin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.