Sitruunavesi

tunnetila: testailu

citron5citron1citron3citron2

Ystäväni kirjoitti FB:ssä sairastaneensa flunssan viimeksi maaliskuussa ja tuossa samassa puolessa vuodessa pudottaneensa painoa 5kg tekemättä oikeastaan mitään. Ainut muutos jonka hän oli elämässään tehnyt oli joka-aamuinen sitruunaveden juonti.

Olen ollut tämän vuoden aikana pienessä kuumeessa jo 5 kertaa (tuo viides kerta on kestänyt jo lähes kuukauden) ja kun verikokeissa ei löytynyt mitään kummallista (testien mukaan olen terve kuin pukki), päätin tarttua jokaiseen tielleni osuvaan oljenkorteen. Hain siis perjantaina kaupasta kilon luomusitruunoita ja aloitin sitruunaveden nauttimisen eilen.

Pelkään, että minulta lähtee hampaat happaman sitruunan vuoksi ennen kuin saan vastustuskykyni takaisin, mutta päätin silti kokeilla olisiko sitruunavedestä minulle hyötyä. Nautin juomani pillillä, näin se ei (ehkä) ole niin paha hampaille. Ja tietysti muistan pestä hampaat ennen sitruunadrinkkiä ja purskuttelen raikkaalla vedellä jokaisen lasillisen jälkeen.

Palataan asiaan muutaman kuukauden päästä. On kiinnostavaa nähdä huomaanko itse tuon ihmeveden vaikutuksen yhtä selvästi kuin ystäväni. Kiitos vinkistä Ritva!

0

(16) Kommentit

  1. Nina says:

    Kiinnostaa eniten tietää , että onko vaikuttanut painoon mitenkään 🙂
    Itse uskon monivitamiiniin & d-vitamiiniin, jota syön ympäri vuoden yhden (vahvan) napin päivässä. Aika harvoin oli flunssia, vaikka työskentelin asiakaspalvelussa ison osaa päivästä. Ja jos flunssa yritti iskeä, niin sitten kourakaupalla vitamiineja lisää. Ja hunajaa. Ihan raakana purkista pitkin päivää, niin että tuli jo korvista ulos. Tepsi. Usein sain alkavan flunssan karistettua. Ja tietysti lepoa. Toki vastustuskyvyt on erilaisia jne, mutta kun työkaverit viikkotolkulla potivat kauheeta flunssaa, niin olin kyllä hyvin huojentunut omasta voinnistani. Totesin, ettei noista omista toimenpiteistäni ainakaan haittaa ole ollut 🙂

    1. Mä en ole oikein koskaan oppinut käyttämään vitamiineja purkista. Haluaisin saada ne ravinnosta, mutta se ei taida olla ihan mahdollista. Tuo hunaja on kyllä hyvä kikka. Hunajan ”yliannostusta” voisin kokeilla seuraavan kerran kun tulee flunssan oireita.

  2. AnneVee says:

    Odotan innolla tuloksia, kärsin nimittäin itse samasta selittämättömästä lämpöilystä. Ja mikä oudointa, kun perjantaina raahauduin kauppaan, tuli selittämätön tarve ostaa kaksi sitruunaa.:D Nyt tiedän, mitä niistä teen.

    1. No niin, elimistösi kaipaa selvästi sitruunan freesaavaa vaikutusta! Tämä lämpöily on todella, todella rasittavaa! Nytkin minulla on ollut 37.3 jo yli viikon, ihan jatkuvasti. Olo on vetämätön ja joka paikkaa särkee. Ihan perseestä koko homma. 🙁

  3. Anteeksi nyt vaan, mutta tuohan on ihan täyttä huuhaata. 😀 Hampaansa (kiilteet) tuolla kyllä helposti rikkoo, eli pillin kautta jos tuota haluaa juoda, mutta ei sillä kyllä kiloja lähde. 😀 Tästähän oli ihan juttuakin monessakin eri lähteessä, kun tästä sitruunavedestä tuli suosittu ”laihdutuskeino” tuossa n. vuosi sitten…

    1. Ai niin, vastaus tuohon vastustuskyvyn parantamiseen on SINKKI! Sitä KUNNON annoksina niin ei iske flunssat. 🙂 nimim. ei flunssaa sen jälkeen kun aloitin sinkin popsimisen (on siitä jo yli vuosi)

    2. Älä nyt tule pilaamaan mun ”tällä eroon flunssakierteestä” -fantasioitani!! 😀 😀 Tuo hampaiden kiilteen menettäminen on tosin se juttu jonka luulen itsellenikin käyvän, kilojen karisemiseen tai vastustuskyvyn parantumiseen suhtaudun vähän epäillen. Mutta kun Ritvalla toimii niin miksei minullakin?? Pakko yrittää ihan kaikkea!

      1. Ja okei, sinkkiä ostan seuraavalla apteekkikeikalla ja kunnolla. Tosin sitten en tiedä kumpi auttaa jos flunssat loppuu, sinkki vai tämä sitruuna… 😉

        1. No mulla oli aina aiemmin ennen sinkkiä ne perusflunssat, eli keväällä ja syksyllä ainakin kerran kunnon räkis. Kannattaa hommata ainakin 22 mg, ja aloittaa yks per päivä. Mä en enää syö ihan päivittäin, mutta eipä vaan flunssat edelleenkään iske. 🙂

          1. Kävin tänään apteekissa ja ostin sinkkiä! 🙂 Tuo on tosin vaan 15mg ja sen pitäisi olla jo 150% normaalista vuorokauden saannista. Riittääköhän tuo sitten kuitenkaan..?

          2. says:

            Joo mut sinkkiöverit voi vetää ihan kait suht turvallisesti…ne pienemmät milligrammat ei paljoa auta saati ehkäise…

  4. Ilmeisesti tuon sitruunaveden nauttiminen aamulla pitäisi saada aineenvaihdunnan heräämään ja toimimaan rivakammin, ilmeisesti sen pitäisi myös neutralisoida elimistön happamuutta. Ehkä se sittem joillain toimii ja joillain ei. Itsekin jossain vaiheessa join aamuisin lämmintä sitruunavettä mutta nooh, en sinällään huomannut eroa aiempaan. Olisi ehkä pitänyt juoda säännöllisemmin, mutta kun minä taas kaipaan aamuisin ekaksi saavillisen kahvia nenäni eteen 😀 Voisinkin kyllä vaikka itsekin taasen kokeilla tuota sitruskuuria.

    Alkavaan flunssaan on muuten se imeskeltävä sinkki parempi kuin nieltävä, jos siis esim. on kurkku tulossa kipeäksi. Itse olen sen jälkeen, kun aloin syödä sinkkiä, omega-öljyjä ja d-vitamiinia epäsäännöllisen säännöllisesti ollut flunssassa vaan kerran 😀 Ja sekin oli hirveän lomastressin syytä!

    1. Mäkin joskus innostuin tosta sitruunavedestä ja mä en kyllä skipannut yhtään aamua! Kai sitä puolisen vuotta tuli litkittyä…En kyllä huomannut eroa en sairastelun määrään saati painonlaskuun tai aineenvaihduntaan. Jos toi oikeesti auttais ainakin edellä mainittuun, niin kyllä ei sitruunoita enää kovin halvalla sais! 😀

      1. Joo, haha, vois kyllä sitruunoiden kilohinta olla korkeampi silloin:D Itse olen kyllä aikoinaan laihtunut tosi paljon viherpirtelöiden avulla, mutta en silloin sitten syönytkään karkkia, mikä on nykyään maistunut vähän liian hyvin meikälle. 😉 Mulle kosmetologi markkinoi sen sitruunaveden mm. suolistoa tasapainottavana ja putsaavana. Jos siis on suolisto epätasapainossa, voi sekin aiheuttaa flunssakierrettä. Mutta luulisi myös maitohappobakteerien myös ajavan samaa asiaa ^_^

        1. Kiitos leidit hyvästä keskustelusta! Kävin ostamassa tänään myös d-vitamiinia. Nyt vedetään sitten sinkki, d-vitamiini ja sitruunaöverit. On kumma jos ei kuumeilu lopu! 🙂

          Luomusitruunat on muuten ihan sikakalliita! Vähän vajaa 8€/kg. Eli ei ole halpaa lystiä tuo sitruunavesi nytkään..

          Toivottavasti näillä keinoilla tulee selätettyä tämä ärsyttävä kuumeaalto. Tosin nyt kun vetää kaikkea sekaisin niin ei sitten tiedä mikä auttoi jos kuumeilu loppuu… Toisaalta tärkeintä on sen loppuminen, ihan sama mikä sen tekee. 🙂

  5. merikukka says:

    Ikävää, jos flunssa vaan jatkuu ja jatkuu. Tuntuu nykyään siltä, että flunssista on tullut jotenkin pitempiaikaisia. En tosin enää muista milloin itse viimeksi sairastin flunssaa 🙂 Siitä on varmaan jo ainakin 10 vuotta. Itsekin kyllä juon sitruunavetta joka aamu, mutta en laihtuakseni enkä flunssaan, vaan jotta MSM(auttaa endometrioosikipuihin) imeytyisi paremmin ja koska tykkään sitruunan mausta. Näin saan myös juotua riittävästi vettä. Jos ei muuta tykkää syödä pillereinä, niin D-vitamiini on kyllä sellainen pakollinen meille pohjolassa asuville. Itse otan D-vitamiinia ympäri vuoden.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.