Huolimaton hölmö

tunnetila: ärsytys

gumbostrand2

Stressi tekee minusta huolimattoman.

Viime talvena jätin huolimattomuuttani raitiovaunuun Balmuirin kashmirpiponi. Laskin pipon syliini kun aloin hoitaa työasioita puhelimitse jo ennen kun pääsin työpaikalle. Oli joku (olevinaan) niin tärkeä asia hoidettavana, ettei se voinut odottaa parinkymmenen minuutin ratikassa istumista.

Jäin pois ratikasta edelleen puhelimessa puhuen, ja unohdin sylissä olleen pipon. Sinne tippui pipo lattialle, eikä kukaan palauttanut kashmirihanuutta löytötavaratoimistoon. Kävin etsimässä sitä useamman kerran, mutta sille tielleen piponi jäi.

Nyt keskiviikkona kävi vielä surkeammin. Olin Tampereella työmatkalla ja pudotin sylistäni paikallisbussiin lompakkoni. Voi kyllä. Sinne meni lompakko, henkkarit, kaikki kortit, matkakortti, täysi nippu lounasseteleitä, lahjakortteja eri liikkeisiin jne. jne.

Näin lompakkoni viimeisen kerran kun maksoin bussimatkan bussiin noustessani. Olin menossa työpäivän jälkeen tapaamaan ystävääni kaupungille. Bussi oli vähän myöhässä ja heti kun istuuduin penkkiin, kaivoin esille puhelimeni ja ilmoitin ystävälleni myöhästyväni vähän.

Eipä olisi kannattanut. Unohdin puhelimen kanssa säätäessäni taas laskeneeni jotain syliini, ja kas, lompakko putosi kun nousin bussista keskustassa. Minulta pitäisi nähtävästi kokonaan kieltää puhelimen käyttö liikennevälineissä tai kiireessä.

Olen tehnyt katoamisilmoituksen kahteen paikkaan, sulkenut korttejani, soittanut Tampereen liikennelaitokselle, poliisille ja löytötavaratoimistoon, mutta lompakkoani ei ainakaan toistaiseksi ole löytynyt mistään.

Nyt ei auta kuin toivoa, että lompakkoni on löytänyt joku rehellinen ja hyvä ihminen, joka vielä palauttaa sen jollekin viranomaiselle.

On kuulkaa hieman orpo olo kun ei ole korttia eikä käteistä. Eikä henkkareita, eikä oikein mitään muutakaan. Hemmetin hemmetti!

Oletteko koskaan kadottaneet mitään itsellenne todella tärkeää?

0

(16) Kommentit

  1. koshka says:

    Voi ei! Voin kuvitella, miten orvolta tuntuu! Toivotaan, että karkuteillä ollut lompakko löytää vielä takaisin kotiin!

    1. Nina says:

      Oli kyllä todella, todella orpo olo kun ei ollut rahaa, eikä sitä edes voinut saada mistään. Pankista henkkareiden kanssa jonottamalla? Ei vitsit, onneksi mulla oli sentään passi kotona että oli edes jotkut henkkarit!

  2. Heidi V says:

    Voi harmi! Toivottavasti lompakko löytyy!

    Minulta on kadonnut ainoastaan hanskoja ja pipoja (pari pudonnut kauppaan). Talvisäässä se on harmittanut.

    1. Nina says:

      Joo, muistan itsekin kun olin viime talvena ihan jäässä kadottaessani piponi. Päätin tuon jälkeen, että en enää koskaan hanki mitään kallista. Ja sekös harmittaa kun kaikki ihanat kashmirjutut maksaa aina vähän enemmän… 🙂

  3. CurryKaneli says:

    Voi ei! Toivotaan, että todellakin joku rehellinen löytää lompakkosi ja palauttaa sen. Voin vain kuvitella tunteen kun ei ole kortteja eikä henkkareita. Eräs ystäväni kadotti kerran lompakkonsa ja sen jälkeen hän avasi toisen pankkitilin, johon hänellä on kortti, mitä hän pitää kotona sitä varten, että jos kadottaa uudelleen lompakkonsa, niin on ainakin jokin kortti jolla pääsee eteenpäin. No hän ei kadottanut lompakkoaan, mutta eräällä reisulla hänen kortinsa kopioitiin ja sitten suljettiin ja vei aikaa ennen kuin sai uuden kortin, joten ”varakortti” oli tarpeen.

    Minä en ole kadottanut muuta kuin sateenvarjoja, hanskoja ja korvakoruja. Pari päivää sitten huomasin, että toisesta korvasta puuttuu koru. Ilmeisesti olin olkalaukun hihnalla osunut korvakoruun ja se oli pudonnut jossain. Ei onneksi ollut timattikorvakoru.

    1. Nina says:

      Varakortti onkin hyvä idea. Ja toinen hyvä idea on jättää turhat tavarat kotiin. Miksi ihmeessä kuskasin mukanani esim. koko nippua lounasseteleitä? En koskaan syö kerralla kymmentä (tai tässä tapauksessa kahdeksaa) lounasta. Pöljä mikä pöljä!

      Toivottavasti korviksesi löytyy!

  4. merikukka says:

    Voi ei!!! Voi mennä tovi, ennen kun saat kaikki kortit kuntoon. Syli on kyllä vaarallinen paikka. Minä kerran laskin kalliin videokameran syliini ja nousin. Onneksi kamera ei mennyt rikki.

    1. Nina says:

      Hui, videokameran pudottaminen on ollut varmasta säikäyttävä kokemus! Sain tänään kaikki kortit uusittua, ja ne tulevat joskus viikon päästä. Eli aikaa tuossa prosessissa kyllä menee.

  5. Tarja says:

    Voi miten kurjaa 🙁 Lompakon katoaminen on kyllä yksi suurimmista harmeista. Yleensä kun lompakossa tuppaa olemaan aika paljon tärkeitä asioita. Stressi tekee minustakin huolimattoman ja kaikenlaista sattuu ja tapahtuu… Ihmisen mieli tekee selkeästi stopin jossain vaiheessa, että paljonko sitä voi kuormittaa.

    Olen aika paljon miettinyt tätä puhelin-asiaa viime aikoina. ”Taistelin” pitkään älypuhelinta vastaan. Nyt mulla on ollut sellainen noin vuoden päivät ja huomaan sortuvani siihen samaan, mihin vannoin olevani sortumatta eli plärään puhelinta joka paikassa, jos on hetkinen luppoaikaa. Ja muka hoidan niitä ”kiireellisiä” asioita puhelimen kautta… Oli niin helpottavaa, kun sähköposti oli aikaisemmin vain koneella! Erityisen ahdistavaa on, kun ihmiset eivät enää malta kuunnella yhtään toisia, vaan saattavat kesken puheen alkaa selailla puhelintaan! Tästä sentää olen onnistunut (omasta mielestäni) pidättäytymään ja kun keskustelen jonkun kanssa, en sentään silloin ota puhelinta esiin. Oi niitä aikoja, kun kännykällä pystyi vain soittamaan ja sekin oli niin kallista, että ei kovin usein raaskinut puhelinta rasittaa 😀

    Ihanaa viikonloppua (kaikesta huolimatta)! <3

    1. Nina says:

      Oi Tarja, mä olen niin samaa mieltä tuosta älypuhelinten ärsyttävyydestä! Ne vievät niin paljon ihmisten huomiota ja keskittymiskykyä. Mä välillä kaipaan vielä pidemmälle kuin sinä. Kaipaan nimittäin lankapuhelimia. 😀 Joskus olisi ihana kun sinulle voisi soittaa vain silloin kun olet kotona. 🙂

      Kiitos Tarja, viikonloppuni oli kyllä ihanan rento ja rauhallinen. Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle! <3

  6. pauliina says:

    🙁 toivon sydämestäni, että lompakon löytää rehellinen henkilö ja vie sen löytötavaratoimistoon.

    1. Nina says:

      Kiitos pauliina! Arvaa mitä?! Toiveesi toteutui. <3 <3 <3 Toivoin tuota toki itsekin, mutta uskon, että sinäkin toivoit tuota niin vilpittömästi, että se auttoi. 🙂

  7. Voi apua! :O Varmasti on orpo olo, en ihmettele. Toivotaan, että lompakko nyt ainakin palautuisi… Kurjaa olla ilman kortteja. Ja se epätietoisuus. :/ Joo, no itse lapsena kadotin kukkaroni, jossa oli vain 50mk. Oppirahat tuli maksettua, joten sen jälkeen olen aina ollut supertarkka tavaroistani. Tosin kerran yks kaveri, jolla oli tismalleen samanmerkkinen kännykkä kuin minulla, otti sen vahingossa matkaansa. :’D Muutapa vakavampaa ei ole onneks sattunut. Koputetaan puuta. Olen nimittäin pelännyt, jos lompakko tms. katoaisi reissussa, se vasta kamalaa olisi! 😛

    1. Nina says:

      50 mk oli lapsena tosi iso raha! Uskon että muistat tuon menetyksen edelleen.

      Minulla on reissussa aina ihan pieni reissukukkaro mukana, jossa on vain pakollinen. Kamalaa olisi kyllä kadottaa sekin. Ulkomailla olet niin pulassa ilman rahaa. Mutta niin olet myös Suomessa. Sekin tuli nyt todettua. 🙂

  8. Kurja tilanne. Lompakko on kerran varastettu, aika rumba kaikkien korttien yms. uusimisessa.

    1. Nina says:

      Voi ei!!! Varastaminen on ihan hirveää! Minä olin koko ajan aika varma, että lompakkoni löytää joku rehti tyyppi joka palauttaa sen. Ehdin silti sulkea kaikki kortit. Ja kuinka ollakaan, heti kun sain kortit suljettua lompakkoni löytyi. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.