Vanha rakkaus roihahti

tunnetila: ihastus

ea_suosikit1

Kun aloitin blogini kirjoittamisen noin yhdeksän (!) vuotta sitten, käytin pääosin neljää kosmetiikkabrändiä: ihonhoidossa Elizabeth Ardenia ja L’Occitanea, meikeissä Joe Blascoa ja Lumenea.

Lumenen ja Joe Blascon kanssa olen ilokseni päässyt tekemään yhteistyötä myös blogin myötä, mutta EA ja L’Occitane ovat jääneet tuttuina ja rakkaina brändeinä lähes unholaan kaikkien muiden blogin kautta saatujen testituotteiden ja uusien ihastusten alle.

Muutama tuote kyseisiltä brändeiltä, kuten EA:n 8th Hour Cream, on kuitenkin niin klassikko, että sitä minulta on löytynyt käsilaukusta aina. Myös siis kaikkien näiden vuosien aikana, vaikken ole siitä erikseen blogissani maininnut.

Nyt on kuitenkin aika sanoa sananen ikisuosikkibrändistäni, sillä olen saanut viime aikoina blogin kautta testiin mitä ihastuttavimpia tuotteita Elizabeth Ardenilta.

ea_suosikit2

Saatatte muistaa isolla liekillä palavan ihastukseni kuivaöljyihin. Tuo ihastus ei ole kadonnut minnekään. Itse asiassa yhteiselo öljyjen kanssa on ainoastaan muuttunut helpommaksi ja mutkattomammaksi sen jälkeen, kun löysin Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream -perheen All-Over Miracle Oilin*.

Tehokas, iholle ja hiuksille tarkoitettu öljy on taivaanlahja paljon matkustavalle, sillä se on pakattu kevyeen muovipulloon. Pullo on vetoisuudeltaan 100ml, joten se on kulkenut mukanani kaikilla reissuilla San Sebastianista New Yorkiin käsimatkatavaroissa.

Muut lemppariöljyni on pakattu lasipulloihin, joten niiden matkalle mukaan ottaminen on hankalaa. Toki lasipulloisa on ihanan ylellinen fiilis, mutta käyttökelpoisuudellaan tämä öljy peittoaa kaikki kilpailijansa. Toki myös öljyn teho on taattua 8ht Hour Cream -laatua.

Muita jatkuvassa käytössäni olevia Eight Hour -perheen tuotteita ovat huulipuikko (vinkkinä mainittakoon, että hamstraan niitä aina Hulluilta Päiviltä) ja klassikkovoide Eight Hour Creme Skin Protectant*, joka on saanut ylleen uuden I <3 Eight Hour Limited Edition -asun.

Jos klassikkotuote ei ole vielä tuttu, niin kerrottakoon että se mm. kosteuttaa, suojaa, rauhoittaa ja pehmentää ihoa. Sitä voi käyttää myös hiusten pinnan siloitukseen, kulmien muotoiluun, sekä poskipäiden korostamiseen. Täydellinen tuote, jonka tuoksu on täysin omanlaisensa. Minä pidän, jotkut eivät.

ea_always_red

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, on pakko vielä kehaista Elizabeth Ardenin syksyn uutuustuoksua Always Red Femme*.

Testiin saamani Always Red Femme on esimmäinen Elizabeth Ardenin tuoksu mitä olen testannut, ja ihastuin tuoksuun valtavasti! Tuoksun sanotaan kuvastavan pelotonta naisellisuutta ja hienostunutta vahvuutta. Voisiko enää täydellisempää naiskuvausta olla?!

Tuoksussa on mm. mustaherukkaa, sitruunaa, kieloa, vaniljaa ja setriä, mutta intensiivisin yksittäinen tuoksu, mikä ilmoille jää leijailemaan, on minusta ehdottomasti herkullinen ja raikas vadelma. Huvittavinta tässä on se, ettei tuoksun kerrota sisältävän lainkaan vadelmaa.

Saan jatkuvasti kehuja tuoksustani ja jopa moni ohikulkija on kysynyt mikä tuoksu minulla on käytössä.

Vitsit miten kiva oli löytää takaisin vanhan suosikkibrändin pariin! Heti uusia tuotteita käytettyäni muistin, miksi alun perin brändiin ihastuin.

Onko Teillä kosmetiikassa suosikkibrändejä tai -tuotteita, joita olette käyttäneet jo vuosia ja joista että luovu?

Ps. Elizabeth Ardenin meikit on muuten lanseerattu marraskuussa Helsingin keskustan Stockmannilla. Oletteko testanneet brändin meikkejä?

6

(2) Kommentit

  1. Suosittelen kokeilemaan brändin mascaroita, moni niistä tuntuu tykkäävän. Oma suosikkini Grand Entrance, joka on ihan loistava! Eight Hour Cream klassikko on kulkenut omassa laukussani jo 20 vuotta, se on vaan niin paras. Meillähän miehellä on myös oma tuubinsa riitojen välttämiseksi. 😀

    1. Awwww, ihan superia että myös miehesi käyttää Eight Hour Creamea! Minusta tuntuu että moni mies vierastaa tuotteen tuoksua, ja miehet ovat yllättävän tuoksuherkkiä… 😉

      Kiitos ripsarivinkistä Jonna! Täytyy ryhtyä testailemaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.