Sunnuntain suunnitelma

tunnetila: huvitus

Eilisen iltapäivän suunnitelma kuului seuraavasti: salille klo 12, Iinan kanssa jätskitreffit klo 14, dinnerille klo 17.

Hilpasen salille aina kotoa suoraan salivaatteissa, tukka pörrössä ja ilman meikkiä. Treenin jälkeen saunon, ja jos olen lähdössä jonnekin salilta suoraan, meikkaan ja laitan päälle jotain vähän fiksumpaa. Tämä oli suunnitelmani myös eilen.

Normivaatteet ja meikit repussa suunnistin aikataulun mukaisesti trikoissani salia kohti. Jossain vaiheessa aloin ihmetellä, miksi keskusta on tupaten täynnä ihmisiä.

Puolustusvoimain paraati! Muistin saaneeni juuri ennen lähtöäni puhelimeen tiedotteen, että koko Aleksanterinkadun kautta kulkeva liikenne on suljettu klo 12-15 tuon paraatin vuoksi. Enpä sitten tullut ajatelleeksi, että Aleksi on osittain suljettu myös jalankulkijoilta.

takki My Hailys*, neule H&M Premium, toppi Puma,
trikoot H&M For Every Victory, reppu Haglöfs*, espadrillot Selected

Seisoin trikoissani toisella puolella Aleksanterinkatua, kadun toisella puolella oli salini, mutten päässyt tien yli. Paraati marssi ohitseni hitaasti rummut päristen. Odotin vartin. Ajattelin, että olen aikataulusta vasta vähän myöhässä.

Parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen paraati pysähtyi. Kysyin paikalle saapuneelta sotilasasuiselta mieheltä meneekö vielä kauan. Kerroin, että minun olisi pitänyt olla tien toisella puolella vartti sitten. ”Juu, eiköhän tässä vielä ainakin puoli tuntia mene.” Ei voi olla totta! Seisoin 20 metrin päässä salilta, mutten päässyt lähes tuntiin tien yli, eikä kiertäminen onnistunut, sillä Aleksi ja Mannerheimintie olivat molemmat suljettu lähes kolmen tunnin ajan!

Lopulta tyydyin kohtalooni ja menin suoraan Iinan kanssa jätskille. Tarkoituksenani oli kuvata Iinan kanssa normaali päivän asuni, mutta kun kerran olin liikenteessä meikittä trikoissa, niin sipaisin huuliini vähän punaa ja päätimme ikuistaa sporttiasuni.

Jätskien jälkeen katu oli jo avattu ja pääsin salille, ja salilta suunnistin dinnerille. Olin kuitenkin jo niin tottunut rönttäiseen salilookkiini, jolla olin ollut tuntikausia ihmisten ilmoilla, etten enää saunomisen jälkeen jaksanut meikata. Vaatteet toki vaihdoin, mutta illallisella kävin rennosti saunan raikkaana.

Oli muuten ihana tunne kun tajusin, että en kokenut oloani lainkaan oudoksi, vaikka siemailin tupaten täydessä ravintolassa sunnuntai-iltana viiniä ilman meikin hiventä. En edes ajatellut asiaa. Minulla oli salikäynnin ja saunan jälkeen niin hyvä ja rento olo, etten edes muistanut ajatella ulkonäköäni.

Kyllä se hyvä olo taitaa kummuta sisältä päin ja tuoda sitä kaivattua itsevarmuutta. Enkä edes usko, että kukaan ravintolan asiakkaista mietti, että onpa tuo nainen kamalan näköinen ilman meikkiä.

Kuvat: Iina / Moumou

4
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    HeidiV
    07/06/2017 at 12:12

    Tuskin kukaan huomasi meikittömyyttäsi. Olet kaunis!

    Ja olipa säätö paraatin takia! Hauska kuvaus päivästäsi ?

    • Reply
      Nina
      07/06/2017 at 20:29

      Kiitos HeidiV! Olet ihana! <3

  • Reply
    Saara
    07/06/2017 at 18:46

    En edes heti tajunnut kuvista et kyseessä on ”matkalla salille” asu! Iän karttuminen on, ainakin omalla kohdallani, mukavaa siitä että sitä tulee itsevarmemmaksi ja sallivammaksi itseään kohtaan. Mukavaa että tunsit (ja tunnet)olosi hyväksi vähemmän laittautuneena?

    • Reply
      Nina
      07/06/2017 at 20:29

      Kiitos Saara! <3 Hyvä kuulla, että asuni ei huutanut heti "salihousulookia". 🙂 Nykyään on kiva kun treenivaatteita ei tarvitse enää piilotella vain salilla tai lenkkipoluilla. En tosin lähtisi trikoissa kaupungille, ellei kävisi tällaisia vanhikoja... 😀 😀

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.