Parasta matkalle

tunnetila: vinkkaus

Kuten aikaisemmin on jo tullut selväksi, tykkäämme matkoilla vaihtaa maisemaa muutamaankin otteeseen. Minulla on ollut ikäviä selkävaivoja, joten en oikein uskalla enkä myöskään halua raahata painavia matkalaukkuja mukanani kohteesta toiseen.

Olen myös niin mukavuudenhaluinen, että yritän tulla mahdollisimman kevyillä kantamuksilla toimeen. Mitä kevyempi itse matkalaukku on, sitä enemmän tavaraa voi pakata huoletta mukaan.

Olen päättänyt, että jos kerran valitsen hotellimme matkalla huolella, panostan matkustusmukavuuteen myös matkalaukkujen suhteen.

mekko Banana Republic*, olkalaukku Massimo Dutti,
sandaalit Marenas*, matkalaukut Rimowa

Molemmat kuvissa näkyvistä matkalaukuista on saksalaisen Rimowan, enkä enää vaihtaisi Rimowasta pois.

Ensimmäisen Rimowani ostin vajaat 10 vuotta sitten. Noihin aikoihin oli tullut markkinoille Rimowan kevyimmät, kestävästä polykarbonaatista valmistetut Salsa Air-mallit, ja kun kerran sellaisen laukun painon kädessäni tunsin, olin myyty.

Salsa Air -mallisto on Rimowan laukuista kevyin ja minulle siksi sopivin, mutta silti aina kun Rimowalta tulee myyntiin uusi mallisto, en ole pysyä housuissani. Haluaisin aina uusia matkalaukkuja uusissa väreissä ja eri malleissa!

Esimerkiksi Rimowan uusimman ylellisen Bossa Nova-malliston laukuissa on nahkaiset somisteet ja laukun vuori ja sisus on täydelliseksi viimeistelty. Tahtoo!

Miksei matkalaukkuja voisi olla kaappi täynnä? Tai siis miksi mihinkään kaappiin ei mahdu rajatonta määrää matkalaukkuja? Hetkinen, niissähän voisi säilyttää aina vaikka jotain tavaraa silloin kun ne eivät ole matkakäytössä…

Näissä kuvissa olemme siirtymässä Sanremosta takaisin Nizzaan viettämään löllöttelypäiviä hotellin kattoterassille. Oi noita hyviä aikoja!

3

(4) Kommentit

  1. Merja Korhonen says:

    Hurahdin Rimowauskontoon yhdellä lentolaukulla jonka ostin ystävältä. On kevyt ja vikkelä, meni nopeasti ”hyvään tarkotukseen”, eli huomattavasti minua enemmän matkustavalle tyttärelle pitkäaikaislainaan.
    Kun päätät hankkia tuon uuden ihanuuden, ilmoittaudun ekaksi jonoon ostamaan nykyisen laukkusi.

    1. En Merja ihmettele hurahdustasi. Minulle kävi ihan samoin heti kerrasta! Pidetään mielessä että tarjoan laukkuani sinulle, jos päädyn hankkimaan tuon ihanaan uutuuden. Ärsyttävää kun nämä ei ole koskaan missään alessa!!! Olen metsästänyt ympäri maailman kaikilta lentokentiltä alennettuja Rimowia, mutta turhaan. Ovat vaan niin täydellisiä, ettei tartte myydä alennuksella kun menevät kaupaksi kuitenkin.

  2. Nina mä tilasin edellisen Saksasta, se oli huomattavasti Suomen hintoja edullisempi. Tosin olisin mielummin ostanut nopsasti kotomaasta, mutta juuri silloin etsimääni väriä ei ollut saatavilla. Kauppa ei ole muistissa enää, mutta kuukeli varmaan kertoo kun hetken surffaa 🙂

    1. What??? Kiitos vinkistä Hertta! Onneksi tuli puheeksi! Mä olen googlaillut vaikka mistä, mutten ole löytänyt mistään edullisemmin. Ja eiku google laulamaan! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.