Damiterkut

tunnetila: muistelu

Terveiset Amsterdamista! Suunnitelmissani oli blogata kuulumisia reissusta joka ilta. Todellisuudessa en lopulta ehtinyt blogiini koko viikon aikana kertaakaan. Hupsis!

Viikko Damissa vierähti kuin siivillä, ja jätti jälkeensä armottoman väsymyksen. En edes riekkunut missään iltaisin, mutta silti viikko vei mehut tehokkaasti.

Tai no, yhtenä iltana olin muutaman tunnin eräässä gaalassa, ja sieltä löysin tieni pieneen, kivaan ja hämyiseen jazzkapakkaan, mutta tuoltakin reissulta olin hotellilla nukkumassa jo yhden maissa. Ei vain pysynyt silmät auki, joten oli parempi nukkua joka yö kunnon yöunet, kuin kerätä väkisin univelkaa.

Vaikka väsymys painoi, niin reissu oli silti tosi kiva ja hyvin antoisa.

Kävin Amsterdamissa edellisen kerran marraskuussa 2004. Kaupunki oli hieman muuttunut näiden vuosien aikana. Muistin Amsterdamista tuolta reissulta kolme asiaa. Sen, että Damissa oli jäätävän kylmää ja kosteaa. Olin jäässä 24/7 ja nukuin hotellissakin vaatteet päällä, koska syväjäädytetty olo ei sulanut edes sisällä peittojen alla.

Toinen asia minkä muistin, oli se, että kaikki ravintolat tarjoilivat vain pihvejä. Minulle ei tahtonut löytyä mitään syötävää.

Kolmas muistoihin jäänyt asia oli maailman kauneimmat talot ja kotoisimmat asunnot, jotka sijaitsivat kanavien rannoilla, ja joihin oli ihana kurkistella sisälle pimeinä iltoina. Kun siis oli iltakävelyllä syväjäädytettynä, ja haaveili pääsystä kotoisten tulisijojen ääreen…

Muistoni Amsterdamista eivät olleet siis sieltä mairittelevimmasta päästä. En myöskään ollut tässä välissä kokenut tarpeelliseksi käydä kaupungissa uudestaan. Vähän siis jännitti mennä Amsterdamiin taas samaan (kylmään) aikaan vuodesta.

Tältä reissulta mieleeni jäivät päällimmäisenä seuraavat kolme asiaa.

Ravintolat. Jos joku kysyy minulta Amsterdamista hyviä ravintolavinkkejä, niin vastaan, että mene lähes mille tahansa pienelle poikkikadulle, niin tulet löytämään ihania pieniä ravintolota tai kahviloita!

Isoilla kaduilla on perinteiset Burger Kingit, pihviravintolat, kebabpaikat ja Mäkit, mutta pikkukadut on täynnä uskomattoman viihtyisiä paikkoja todella herkullisine ruokineen.

Itse söin mm. seuraavissa paikoissa, ja voin suositella jokaista niistä täydestä sydämestäni: Eatmosfera Restaurant (superhyvä italialainen ravintola), SLA (luomuravintola), De Laatste Kruimel (lounasta ja kaikkia mahdollisia herkkuja), Toon Amsterdam (osteribaari, myös erinomainen pizza) ja Cafe Georgette (aamiaista-lounasta-kahvia).

Hullu (pyörä)liikenne. Pyörät, autot ja ratikat ajelivat kaduilla ristiin rastiin, eikä liikennevaloja juuri ollut. Olin koko ajan sydän syrjälläni ja juoksentelin risteyksissä tien yli ihan miten sattuu, pyöräilijöitä väistellen. Ehkä tuohon tottuisi pian, mutta nyt huomasin ärsyyntyväni jatkuvasta ympärilleni pälyilystä.

Tuo sama asia ahdistaa minua myös Köpiksessä. On kiva että pyöräillään, mutta onko niillä pyörillä aina pakko ajaa ihan täysillä?!

Tötsyturismi. Asuin hotellissa Rembrandtplein -aukion laidalla. Aukio on tunnettu yöelämästään ja lukuisista coffeeshopeistaan. Minne menikin, niin kaikkialla leijaili vastaan imelä hasiksen tuoksu ja ihmiset parveilivat kaduilla kahviloiden läheisyydessä.

Tiesin ja muistin, että pilven polttaminen on Amsterdamissa yleistä ja sallittua, mutta tuollaisiin turistimassoihin en ollut koskaan aikaisemmin missään törmännyt.

Toki Amsterdamissa oli edelleen niitä kuvankauniita taloja, upeita jouluvaloja, mahtavat shoppailumahdollisuudet, sykähdyttävän värikkäitä kukkatoreja, huikeita museoita ja kaikkea muuta kaunista, mutta silti päällimmäisenä reissusta mieleen jäivät nuo muutamat jutut, joista en oikein pitänyt.

Jos alan vielä joskus suunnittelemaan Amsterdamin reissua, niin valitsen ehkä hotellini sijainnin toisin (tällä matkalla hotellini oli Rembrandtpleinilla työni vuoksi), ja menen sinne kesällä kun ei ole pelkoa palelemisesta.

Tällä kertaa en onneksi palellut reissussa lainkaan. Olin varautunut kanavista hohkavaan kylmyyteen ottamalla mukaan tänä syksynä hankkimani Marimekon paksun untuvatakin, ja sen syövereihin oli ihana iltojen pimentyessä upota.

Reissu oli tosi mukava, mutta onpa ihana olla nyt myös kotona!

4

(4) Kommentit

  1. miumau says:

    Voi Nina, sinun pitää mennä Amsterdamiin kesällä!!! Se on ihana kaupunki, ja sieltä jää kesäaikaan ihan toisenlaiset muistot! Lisäksi suosittelen ottamaan junan, ja kulkemaan sillä pienet välimatkat esim. Utrechtiin ja Haagiin, joissa molemmissa on ihana hollantilainen atmosfääri. Olen ollut Hollannissa keväällä, kesällä ja marraskuussa, ja parhaimmat muistot ovat noilta keväisiltä (ah, tulppaanit) ja kesäisiltä (ah, vaeltelut jokivarsilla) reissuilta 🙂 Marraskuun on niin tylsä kaikkialla Euroopassa – väitän – joten älä muodosta mielikuvaa Damista sen perusteella, vaan anna sille vielä yksi mahdollisuus <3

    DamLove, miumau

    1. Voi olla että olet Miumau oikeassa. Tosin siskoni oli viime kesänä Damissa, ja kun luki tämän postaukseni, niin laittoi heti viestiä miten ahdistavaa tuo hullu liikenne siellä oli. Siis myös kesällä. Voisin saada myös erilaisen kuvan kaupungista jos olisin siellä lomalla. Nyt olin töissä noin 7h/pvä, joten aikaa oli pyöriä pääosin hotellin läheisyydessä. Onneksi löysin sieltäkin ihania ravintoloita ja kivoja paikkoja.

  2. Hanna says:

    Mun ensimmäinen matkakohde minne menin ilman vanhempia oli Amsterdam. 18-vuotiaana sinne lähdettiin kaverin kanssa, oli maaliskuu ja hitsi vieköön siellä oli kylmä. Satoi vettä kaatamalla, välillä myös lunta, kylmyys jäi mieleen! Mutta silti, mulla on jäänyt matkasta positiivisia muistoja. Kierreltiin vajaa viikko museoita, kuppiloita ja shoppailtiin. Haluan matkustaa Amsterdamiin uudestaan, kesällä 🙂 Uskon että matka tulee olemaan hieman erilainen näin kolmekymppisenä, tulee ehkä käytyä hieman erilaisissa paikoissa.

    1. Hei hauska kuulla, että myös sinulla on samanlaisia kokemuksia! Minusta tuntuu, että missään ei ole niin kylmä kuin Amsterdamissa! Se kylmyys kun oikein hohkaa kaikkialla olevista kanavista, ja porautuu kosteuden mukana luihin ja ytimiin. Hyi että! Mutta joo, seuraavan kerran Damiin kesällä. Tähän aikaan vuodesta en kyllä enää mene sinne. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.