Elämäni ensimmäinen kosmetiikkakalenteri

tunnetila: onni

Kaksi vuotta sitten olin syksyllä vähän pidempään Berliinissä. Seurasin silmät ymmyrkäisinä, kun tavarataloihin alkoi lokakuun aikana muodostua valtavia ”joulukalenterikasoja”.

Toisissa kasoissa oli kymmeniä erilaisia suklaakalentereita, toiset kasat muodostuivat kosmetiikkakalentereista. Olin kuullut kosmetiikkakalentereiden olemassaolosta, mutten ollut koskaan nähnyt sellaista livenä.

Hämmästyin kun näin miten valtavan suuria nuo kalenterit olivat. Tietysti, olihan niiden luukuissa sisällä huulipunia ja muita meikkejä, mutta silti ne näyttivät mykistävän suurilta.

Tiesin, että Suomessa kosmetiikkakalentereita ei vielä juurikaan ole, joten ajattelin ostaa kalenterin itselleni Berliinin tuliaisiksi. Kalenterin roudaamisesta Suomeen ei kuitenkaan tullut mitään. Kalenterit nimittäin myös painoivat ihan hirveästi!  Jäin siis ainoastaan haaveilemaan kosmekalenterista pariksi vuodeksi.

Tällä viikolla sain jättikokoisen lähetyksen kotiini. Ihmettelin mitä noin suuressa paketissa voisi olla. Olisittepa nähneet ilmeeni, kun avasin paketin. Paketista paljastui maailman kaunein ja tyylikkäin, hillitty, mutta ylellisyyttä huokuva Lumenen kosmetiikkakalenteri*!

Vetäisin pienimuotoiset onnentanssit ympäri olohuonetta ennen kuin aloin tutkia pakettia tarkemmin.

Lumenen kalenteri on ihan mieletön! Ensimmäiset kolme luukkua ovat paljastaneet kerrassaan täydelliset yllätykset. Ensimmäisessä luukussa oli Glow Boost seerumi (15ml), toisessa normaalikokoinen kauniinsävyinen kynsilakka, ja tänä aamuna kolmannesta luukusta löytyi Intense Hydration kasvovoide (15ml).

Lumene on viimeisen vuoden aikana uudistanut tuotteitaan paljon. Siksi onkin huippua, että tämän kalenterin avulla uusia tuotteita pääsee testaamaan jos ei halua hankkia täyskokoista tuotetta itselleen testiin.

Itse myös reissaan paljon, joten nämä matkakokoiset tuotteet tulevat todella tarpeeseen!  Ja mikä parasta, näppäränkokoiset purkit voi jatkossa täyttää uudestaan, joten reissukosmetiikka tulee olemaan kunnossa pitkään. Olen niin iloinen tästä kalenterista!

Kaikkien luukkujen sisältö on kerrottu kalenterin takana, mutta varon visusti kurkkimasta takapuolelle. On niin kiva jännittää joka aamu mitä uutta kalenterista paljastuu.

Kaikki kosmetiikkakalenterit ovat varmasti ihania, mutta on oikeasti superia, että nyt kosmekalentereissa on saatavilla myös kotimainen vaihtoehto. Toivottavasti perinne jatkuu myös ensi vuonna.

Oletteko Te innostuneet kosmetiikkakalentereista?

5

(14) Kommentit

  1. Johanna says:

    Tuo kalenteri on niin ihana! Haaveilin siitä, mutta ovat kaikki kosmekalenterit niin himputin kalliita, että jäi ostamatta. Syön kostoksi suklaata suklaakalenterista. 🙂 Ihanaa joulun odotusta sinulle Nina! <3

    1. Juu, hintaviahan nämä kosmetiikkakalenterit on, mutta on niistä sitten iloakin pitkäksi aikaa. Ja hei vinkki, kurkkaas Stockalta mitä heillä tämä kalenteri juuri nyt maksaa… 😉 Ihanaa joulun odotusta sinullekin, ja paljon suklaata! <3

  2. Tää Lumenen kalenteri on niin eteerisen kaunis ja ekojen luukkujen perusteella näyttäisi, että sisuskin on todella kiva! <3

    1. Tämä Lumenen kalenteri on kyllä kalentereista kaunein tänä vuonna. Niin upea! Ja ainakin minulle kolme ensimmäistä luukkua on osunut ihan nappiin. Alkaa jo jänskättää mitä huomisesta luukusta tulee. 🙂

  3. koshka says:

    Mulla on myös tuo Lumenen kalenteri – aamullakin pomppaa ylös ihan vähäsen helpommin, kun on luukku avattavana 😀 Ja ei tulisi myöskään mieleenkään kurkkia etukäteen takaa sitä sisältöä, siinähän menisi kalenterin idea ihan hukkaan! On kyllä ihanaa, että näitä kosmetiikkakalentereita on tullut markkinoille. Onhan niillä hintaa, mutta tänä vuonna päätin hemmotella itseäni – pystyn aika monen hankinnan perustelemaan ”siksihän sitä töissä käydään” -argumentilla ;D

    1. Hei ihan sama mulla! Yleensä en pääse sängystä millään ylös, nyt nousen ylös reippaasti ja kipaisen heti avaamaan luukun. Tai siis luukut. Ensin avaan Lumenen ja sitten otan suklaan. 😀 Heh, samat keinot toimii mulla niin lapsena kuin aikuisenakin. 😀

      Tuo ”siksihän sitä töissä käydään” -argumentti on hyvä, ja oikeasti ihan totta. Töissä vietetään niin tolkuton määrä aikaa elämästä, että onhan se nyt elämän halveksimista jos kaikki työstä palkaksi saadut rahat käyttää vain asumiseen ja laskuihin. Palkalla saa ja täytyy myös ostaa nautintoja elämään!

  4. pauliina says:

    joulukalenterit on ihania 🙂 itselläni tänä vuonna on l’occitanen ja look fantasticin kalenterit. joik on varmaan pakko hankkia ensi vuodeksi. ja hyvältä näyttää tuo lumenenkin sisältö.

    1. Oih, ihanaa että sinulla on kaksi kalenteria! L’Occitanen kalenteri oli muistaakseni alle 50€, ja sitä harkitsin juuri hintansa vuoksi ihan tosissani. Lopulta päädyin kuitenkin pelkän suklaakalenterin ostoon. Tuo Joik alkoi kiinnostaa minuakin. Heidän tuotteensa ovat ihania!

  5. PS says:

    Tuo Lumenen kalenteri on kyllä nätin näköinen ja sisuskin vaikuttaa kivalta. Niin houkuttavia kuin nämä kosmetiikkakalenterit ovatkin, innostuisin enemmän, jos niitä olisi tarjolla myös vähän huokeammalla hinnalla. Mutta ymmärrän kyllä, että hinta kasvaa, kun kerralla ostaa 24 kosmetiikkatuotetta. Ehkä ensi vuonna raaskin hommata oman. 🙂

    1. Samaa mieltä, aika hintavilta nämä minustakin tuntuvat. Mutta toisaalta näistä on iloa ja jännitystä ensin 24 päivää, ja sitten vielä kun ottaa meikit käyttöön, niin nehän kestävät (esim. kynsilakat) vuoden tai pari, riippuen toki käytöstä. Kertainvestointina siis tuntuu aika paljolta, mutta on kyllä hintansa arvoinen kun ajattelee noin kuin sinäkin. Eli mietti ostavansa kerralla 24 tuotetta. 🙂

  6. LauraL says:

    Ostin itselleni Joikin kosmetiikkakalenterin. Hieman tuo Lumenekin houkutti, mutta olen siirtynyt luonnonkosmetiikkaan, niin valinta oli Joik. Toistaiseksi on tullut ihania ja itselle uusia tuotteita. Tekee ihan hyvää vähän hemmotella itseään, varsinkin kun on niin pimeää ja synkää 🙂

    1. Oi, Joikin kalenteri on varmasti myös ihana! Löysitkö sen ihan Suomesta, vai haitko Tallinnasta? Piipahdan Tallinnassa vielä ennen joulua, joten voisin kurkkailla onko kalenterit siellä jo alessa… ,)

  7. Ellu says:

    Ihan mieletöntä! En ole kuullutkaan kosmetiikkakalenterista, mutta just sellaisen haluaisin! En tiedä miten pystyisin olemaan avaamatta kaikkia luukkuja kerralla 😀

    1. Tämä Lumenen kalenteri on ihan huikea! Kaikki luukut avaan innolla, ja aina tekee mieli hihkua. Jokainen luukku on tähän mennessä paljastanut juuri minulle sopivan aarteen. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.