Missä me ollaan, ja oonko mäkin siellä?

tunnetila: ilo

Palasin tylsähkön viikon jälkeen elementtiini viime viikonloppuna. Järkkäsin nimittäin miehelleni ja minulle tekemistä koko viikonlopuksi. Eli ei, en ole onnistunut olemaan tekemättä mitään, mutta minuuttiaikataulutetusta kotirouvailusta olen hetkeksi luopunut.

Tiskit on olleet keittiössä levällään jo vaikka kuinka monta päivää, eikä keittiön kaaos juurikaan ärsytä minua. Vähän toki, muttei kestämättömästi. Minua ei huvita yhtään tiskata, joten en tiskaa. Onneksi asunnossa on paljon astioita, niin eivät pääse heti loppumaan kesken.

Organisoivasta ja kaikki langat käsissään pitävästä minästä on huomattavasti vaikeampi luovuttaa, kuin kotirouvaminästä. Siksi innostuinkin järjestämään meille kaksi reissua kahdelle päivälle läheisiin kaupunkeihin viime viikonlopun aikana.

Reissuista tullee omat postauksensa myöhemmin, mutta nyt ajattelin kertoa Teille missä me juuri nyt olemme.

Majapaikkamme tämän kuukauden ajan on La Herradura. La Herradura (tarkoittaa hevosenkenkää) sijaitsee Etelä-Espanjassa, ja kuuluu Granadan provinssiin, Almuñécarin kuntaan.

La Herradura on Costa Tropicalin alueella, eli rannikolla sijaitsevalla alueella on omanlaisensa trooppinen ilmasto. Suomalaisille matkaajille hyvin tuttu aurinkorannikko, Costa Del Sol, sijaitsee Costa Tropicalin vieressä. (Lähikaupunkimme Nerja, jossa piipahdimme päiväreissulla eilen, on jo Costa Del Solin alueella).

La Herraduran rajaa meren puolella hevosenkengän muotoinen poukama, ja alue on Espanjan suosituinta vesiurheilualuetta. Toisella puolella alue rajoittuu Sierra Nevadan vuoristoon, joten tänne järjestetään myös vaellusretkiä. Myös laskettelu lumihuippuisilla vuorilla on mahdollista.

Näin toukokuussa turistikausi ei ole vielä alkanut, joten La Herradura on hyvin rauhallinen pikkukylä. Turisteja ei ole nimeksikään, ja kylässä meidät taidetaan jo tuntea aika hyvin. Esimerkiksi lähipubin omistaja huikkasi eilen meidät nähdessään, että mitenkäs se Suomi meni häviämään Tanskalle jääkiekossa. Heh, hyväntahtoinen naljailu kai on merkki siitä, että ollaan tultu jo tutuiksi.



Kuten sanottua, La Herradura on hyvin pieni paikka, ja tekemistä täällä on aika vähän. Ostosten tekeminen ja ravintolaelämä keskittyvät pääosin rantabulevardille ja sen läheisyydessä oleviin pikkukatuihin.

Tuoretta kalaa, lihaa, vihanneksia ja hedelmiä saa pienestä kauppahallista ja muutamasta pienestä erikoisliikkeestä. Isoa supermarkettia La Herradurassa ei ole. Rannan tuntumassa on leipomo ja muutama ruokakauppa.

Asuntoamme lähinnä olevasta pienestä ruokakaupasta täytyy kuitenkin todeta, että siellä on todella erinomainen valikoima. Voisi melkein sanoa, että mitä heiltä ei saa, sitä ei välttämättä tarvitse.

Kylässä on kymmenkunta lifestylebutiikkia (vaatteita, asusteita ja sisustusta) ja hämmentävää kyllä, niistä kolme on aivan superhyviä! Usein turismista elävissä pikkukylissä liikkeet myyvät kaikkialla aika samanlaisia, turisteille suunnattuja halpisjuttuja. La Herradurassa liikkeiden laadukkuus on ällistyttänyt minut.

Vaatteita ja asusteita myyvistä liikkeistä Lilian Urquieta on ihan uskomattoman inspiroiva paikka! Ajattelin tehdä nahkatuotteita butiikkinsa takahuoneessa käsin ompelevasta Lilianista ja hänen butiikistaan oman postauksensa, mutta liike ansaitsee maininnan jo tässä.

Toinen kiva vaateliike täällä on Habanera Shop. Tuo butiikki on täynnä toinen toistaan kauniimpia ja persoonallisempia asuja, laukkuja ja koruja. Ihana lifestyleliike taas on Minimun. Minimunilta löytyy todella kauniita astioita, kynttilöitä, pyyhkeitä, juomapulloja ja muita pieniä sisustusjuttuja huonekaluihin asti. Todella hyvin kuratoitu valkoima!

Kuten tiedätte, tarkoituksenani on olla tämä vuosi ostamatta mitään. Nyt olen kuitenkin ajatellut vähän höllätä liekaa. En ole ostanut mitään koko kuluneen vuoden aikana, mutta Lilian Urquietan käsintehtyihin nahkalaukkuihin ja Habanera Shopin kivoihin espanjalaisiin vaatebrändeihin tutustuttuani olen miettinyt, että haluaisin kannattaa pikkukylän yrittäjiä ja ostaa liikkeistä jotain. Matkamuistoksi itselle ja kannatukseksi pienyrittäjille, joilla ei varmastikaan ole täällä helppoa turistikauden ulkopuolella.

Mitähän muuta La Herradurasta mainitsisi? Ah, no tietysti hengästyttävän upeat maisemat! Postauksen kuvat nappailin eräällä iltakävelyllä, kun teimme vähän pidemmän lenkin ja kiipesimme katsomaan, miltä kylä näyttää kukkulan päällä olevalta majakalta katsottuna.

Matka jalkaisin kukkulan huipulle kesti vähän aikaa, mutta kukkulalla olevat hulppeat huvilat ja vielä ällistyttävämmän upeat maisemat, olivat kaiken kävelyn arvoiset!

3

(2) Kommentit

  1. Mahtavaa, että ole pystynyt luopumaan minuuttiaikataulutetusta kotirouvailusta. 😀 Hatun nosto.

    1. KYLLÄ!!! Mutta toisaalta se johtuu siitä, etät minulla on ollut niin paljon kaikkea muuta puuhaa. Bussiaikataulujen tekemistä, nähtävyyksien kartoittamista, pääsylippujen varailua jne jne. Olen pysynyt kiireisenä ihan ilman kotiaskareitakin. 😀 Saapa nähdä miten käy taas tämän viikon aikana, kun joutilaisuus iskee… 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.