Muhkumpi parempi

tunnetila: tykkäys

Vitsit miten ihanaa, että Helsingissäkin näyttää jo vähän talviselta! Ei sitä lunta näin paljon ole mitä näissä jouluna otetuissa kuvissa, mutta parempi edes pieni lumikerros, kuin se iänikuinen musta asfaltti ja vesisade.

Ostin viime talvena Marimekolta pullean ja kuohkean untuvatakin. Käytin lämmintä takkia niin pitkälle kevääseen kuin oli mahdollista. Tykkäsin takista niin paljon, että vähän jopa harmitti kun alkoi olla liian keväistä ja lämmintä sen käytölle.

Koko syksyn ja leudon alkutalven odotin innoissani tulevia pakkasia, jotta voisin pujahtaa muhkutakin sisään ja tuntea olevani turvassa kylmältä maailmalta.

Jouluksi luvattiin kunnolla pakkasta, joten kaivoin untsikan esiin ja otin sen mukaan joulureissuun. Odotukseni palkittiin, sillä yhtenä päivänä pakkasta oli -22 astetta! Ai että oli ihanaa!

takki Marimekko, villamekko Katri Niskanen,
sukkahousut Wolford*, hanskat Sauso, talvikengät Pomar*


Iloitsin myös uusien talvikenkieni ensimmäisistä käyttökerroista kunnollisen pakkasen paukkuessa. Sain syksyllä valita kotimaiselta Pomarilta itselleni uudet talvikengät. Olisin tarvinnut jotkut vähän kevyemmät kengät Helsingin loskaan ja sateeseen, mutta ihastuin Paljakka -saappaisiin* niin paljon, että minun oli pakko valita ne.

Voi että rakastan saappaiden lämpöä ja pehmeyttä! Jo pelkästään näiden kenkien vuoksi toivon, että Helsinkiin saataisiin vielä tänä tälvena kunnolla lunta. Haluaisin käyttää näitä koko ajan!

Pullea takki ja muhkeat kengät. Ai että mikä pukeutumisnautinto. Talvimottoni on selvästi ”mitä muhkumpi, sen parempi”!

7

(2) Kommentit

  1. Muhkuvaatteet ovat nyt parhaimmillaan ja niihin hautaudun varmaan seuraavaksi pariksi kuukaudeksi. Kaipailen silti jo kevätaikaa kun saappaat saa potkaista jalasta ja toppatakin heittää päältään.

    1. Voi mä en ole vielä kylläsytnyt tähän, enkä kaipaa vielä kevättä! (Aurinkoa ja valoa kyllä, mutta saisi olla lunta, aurinkoa ja pikku pakkanen. <3) Olen niin onnellinen kun saan pukeutua tunnistamattomaksi Michelin ukoksi ja taapertaa menemään lumessa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.