Vaikka uskot itseesi, voit silti olla ihan paska

tunnetila: pohdiskelu

Ystäväni lähetti minulle muutama vuosi sitten meemin, jossa luki: ”Vaikka uskot itseesi, voit silti olla ihan paska.” Nauroin katketakseni tuolle lausahdukselle, ja siitä lähtien olemme ystäväni kanssa muistutelleet toisiamme kyseisestä lauseesta ja elämän realiteeteista.

Lauseen ajatushan on oikeasti ihan kamala. Itseluottamus, ja luotto omaan osaamiseen, kun on pärjäämisen A ja O. Kun luottaa itseen ja tietää mitä tekee, hommat hoituu kyllä. Mokia saattaa sattua, niitä sattuu kaikille, mutta osaamiseesi mokat eivät vaikuta.

Olen itse juuri se tyyppi, joka yrittää aina valaa uskoa kanssaihmisiin. ”Sä pystyt kyllä! Tuo onnistuu varmasti. Tsemppiä, sä pärjäät takuulla!” On ollut helppo huudella ja olla muille tukena, kun on luottanut omaan osaamiseen, eivätkä pienet vastoinkäymiset ole juuri itsetuntoa horjutelleet.

Mutta mitäs sitten, kun omaan osaamiseen ei yhtäkkiä olekaan minkäänlaista luottoa?

Vaihdoin elokuun alussa työtä. Siirryin syksyksi töihin uuteen projektiin. Projekti on haastava, kaikille uusi, ja hyvin työläs. Pyörää niin sanotusti keksitään uudestaan, eikä vanhoihin lainalaisuuksiin juuri tartuta. Koko työryhmä on innoissaan, mutta silti vähän kauhuissaan. Mitähän tästä oikein tulee?

Vaikka uusi työ on innostava ja mielenkiintoinen, niin on ihan järjettömän raskasta, ja henkisiä voimavaroja kuluttavaa, olla jatkuvasti uuden äärellä. Kyseenalaistan päivittäin omaa osaamistani, ja huomaan, etten tiedä tästäkään asiasta yhtään mitään.

Palavereissa odotan jännittyneenä, milloin joku kysymys osoitetaan suoraan minulle, ja minun pitäisi vastata jotan fiksua tai rakentavaa. Mitä mä muka sanon? Kaikki muut ihmiset tässä tiimissä tietävät mitä tekevät, ja heillä on hyviä ideoita. Minulla ei päässä liiku mitään. Hävettää ja turhauttaa. Kaikki varmasti miettivät, mitä tuo tollo tässä projektissa edes tekee.

Olen syksyn aikana todennut useita kertoja, että kärsin huijarisyndroomasta. Huijarisyndroomassa ihminen ei luota omaan osaamiseensa, vaan pelkää koko ajan, milloin muut huomaavat, että hän ei osaa mitään. Kaikki menee todellisuudessa ihan hyvin, mutta itsen epäily on koko ajan läsnä, ja tekee syndroomasta kärsivän elämästä hankalan. Tuo tunne on ollut minulla läsnä koko syksyn, ja ai että se on raskasta!

Tällä viikolla muistin kuitenkin tuon ystäväni minulle lähettämän meemin. Totesin, että kaikessa karuudessaan se antaa minulle juuri nyt voimia pärjätä eteenpäin. Voihan nimittäin olla, etten podekaan huijarisyndroomaa, vaan olenkin oikeasti uudessa työssäni ihan paska!

Tuo ajatus on tuntunut jotenkin vapauttavalta. Kaikkea uutta ei voi eikä tarvitse osata, ja ehkä juuri tämä on se juttu, mitä en oikeastikaan osaa. Mutta osaamattomuus mahdollistaa oppimisen, eli toivoa ei vielä ehkä olekaan menetetty. Työtä se vaatii, mutta kehittymisen mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Aika helpottava ajatus!

Onko huijarisyndrooma Teille tuttu tunne?

9
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply
    Kiire oikoo mutkat ja mielen - Tunnetila
    11/10/2020 at 13:21

    […] mikä on parasta lääkettä siihen, kun tuntuu ettei osaa mitään? Kiire. Aivan jäätävä […]

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.