Perustuotteet ekologisemmiksi – Biodellyn ystävämyynneissä kaikki vähintään -20% alessa!

*Kaupallinen yhteistyö Biodelly,
postaus sisältää affiliatelinkkejä*

tunnetila: tykkäys

Kun oli maaliskuun alusta etätöissä kotona neljä kuukautta, ja siirtyi siitä sujuvasti heinäkuussa lomamoodiin, olivat meikkaaminen ja itsensä ehostaminen viimeisiä asioita, joita silloin mietti. En meikannut koko keväänä, ja ihon- sekä vartalonhoidossa käytin oikeastaan vain kahta öljyä.

Ulkona oli usein aurinkoista, ja päivittäisillä lenkeillä kasvoille tuli kiva päivetys. Nukuin viime keväänä paremmin kuin aikoihin, ja silmäpussit pienenivät ajan saatossa. Rentous ja levännyt olo näkyi ulos, ja tuntui, etten edes tarvitse meikkiä näyttääkseni siltä, että olen hereillä.

Syksyn tullen olen palannut osittain toimistoarkeen, ja huomaan, etten halua mennä töihin ilman meikkiä. Meikin kanssa tunnen oloni varmemmaksi, ja näytänkin mielestäni asiallisemmalta.

Kaivelin elokuussa toimistoarjen alkaessa esille vanhat meikkini. Totesin niiden olevan jo niin loppuun käytettyjä, että halusin aloittaa meikkisyksyn puhtaalta pöydältä. Päätin vaihtaa kerralla useamman selektiivisen tuotteen luonnollisemmaksi, ja korvasin ison osan käytössä olleesta peruskosmetiikasta luonnonkosmetiikalla.

Ajattelin nyt vinkata Teille muutaman luonnonkosmetiikan tuotteen, johon olen vaihtanut omia perustuotteitani. Vinkeissä mm. hyvä ripsiväri, näppärä meikkivoide, sekä shampoo ja hoitoaine. Ja lisävinkki: nämä kaikki tuotteet ovat juuri nyt vähintään -20% alessa kotimaisen Biodellyn verkkokaupassa!

Vuonna 2005 perustettu englantilainen mineraalimeikkisarja Lily Lolo on tunnettu jauhemaisista mineraalimeikeistään. En ole koskaan oppinut käyttämään jauhemaisia meikkituotteita, joten Lily Lolo on jäänyt siksi minulle hieman tuntemattomaksi brändiksi.

Tuotteiden mustavalkoiset pakkaukset ja simppeli muotokieli ovat kuitenkin aina miellyttäneet minua, joten ostin viime vuonna heiltä ensimmäisen tuotteen, puristemuotoisen poskipunan, testiin. Olen tykännyt poskipunasta tosi paljon, joten nyt päätin tutustua myös muihin Lily Lolon meikkeihin.

Valitsin Lily Lololta testiin Big Lash Mascaran*, eli heidän pidentävän ja tuuheuttavan ripsivärinsä. Luonnonkosmetiikan ripsivärit ovat aina pieni jännitysmomentti, mutta tämä ripsari on ihan super! Ainakin omissa ripsissäni väri pysyy hyvin. Tuotetta voi kerrostaa, ja kerrostamalla ripsistä tulee kivan näyttävät.

Ripsivärin lisäksi käytössäni on tällä hetkellä Lily Lolon Cream Foundation, eli voidemainen meikkipohja*, sekä peiteväri*. Olen jo pidempään käyttänyt hyvin kevyitä ja ohuita meikkipohjia, välillä pelkkiä CC-voiteita, mutta jos haluan kunnolla peittävän pohjan, Lily Lolon Cream Foundation on siihen hyvä tuote.

Levitän yleensä meikkivoiteen kasvoilleni sormin. Olen tottunut siihen ohuempien meikkipohjien kanssa. Tämän tuotteen levittämiseen sopisi ehkä jopa sormia paremmin meikkisieni.

Tykkään tuotteessa myös siitä, että sitä on helppo pitää mukana. Puristemuodossa oleva meikkivoide ei valu reissussa meikkipussin pohjalle, ja kun mukana on peili, meikkiä voi fiksailla helposti vaikka bussissa.

Lily Lolon peiteväri taas on hyvin hienojakoinen, jauhemainen mineraalimeikki, joten sen kanssa opettelen tällä hetkellä vasta toimimaan. Harjoitukset ovat toistaiseksi sujuneet hyvin, ja olen huomannut, miten erinomaisesti se peittää iholla olevat virheet. Harjoitukset jatkuvat!

Ja niin, Lily Lololta löytyy myös siveltimiä. Tilasin Lily Lolon lemppariposkipunaani varten Biodellyltä uuden poskipunasiveltimen.* Sivellin on pehmeä ja tekee tosi kaunista jälkeä!

Virolaisen JOIKin tuotteet ovat myös kiinnostaneet minua vuosikausia, mutten jostain kumman syystä ole tainnut niitä koskaan aikaisemmin käyttää.

Kun olin tekemässä yhteistyötilaustani Biodellylle, totesin silmänympärysvoiteen olevan ihan lopussa. Nappasin siis ostoskoriin JOIKin  Organic Rejuvenating Eye Contour Creamin, eli kiinteyttävän silmänympärysvoiteen*.

Olen käyttänyt voidetta vasta muutaman päivän, joten en osaa vielä kertoa sen toimivuudesta. Ensimmäiset kokemukset ovat kuitenkin positiiviset. Tuote on ohutta, eikä herkkää silmänympärysihoa tarvitse hangata saadakseen voiteen imeytymään. Tuote tuo iholle mukavasti kosteutta.

Tiesittekö muuten, miksi ohut silmänympärysiho kuivuu helposti? Ohuella ja hennolla silmänympärysiholla ei ole talirauhasia. Kuivuus kutistaa ohutta ihoa, ja siitä syntyy ennenaikaisia juonteita. Kosteus pitää ihon kimmoisana ja joustavana, joten siksi hyvin ihoa kosteuttavat ja siihen nopeasti imeytyvt sy-voiteet ovat tärkeitä.

Meikkituotteiden lisäksi tilasin Biodellyltä testiin paljon kehutun ruotsalaisen BRUNS Productsin shampoon, hoitoaineen ja deodorantin. En edes tiennyt, että BRUNSilla on valikoimissaan dödöjä, joten nappasin sellaisen itselleni heti sen huomattuani.

Olen koronakevään aikana yrittänyt siirtyä luonnonkosmetiikan deodorantteihin. Yleensä kaikki luonnonkosmetiikan dödöt pettävät minut jossain vaiheessa, joten nyt on ollut hyvää aikaa totutella niihin, kun on pysynyt suurimmaksi osaksi vain kotona.

Olen löytänyt yhden aika kelvollisen luonnonkosmetiikan deodorantin, mutta sen pahvinen pakkaus menee käytössä ihan nuhjuiseksi, joten varauksetonta suositusta en ole voinut sille antaa.

BRUNSilta valitsin testiin hajusteettoman deon*. Dödö on vegaaninen, ja sen luvataan olevan mieto mutta tehokas. Katsotaan miten tämän deon kanssa käy. Ainakin ulkoisesti pullo näyttää hyvältä, ja ensimmäiset kokemukset (sisältäen joogatunnin ja muutaman reippaan kävelylenkin) ovat osoittaneet, että tässä tuotteessa on potentiaalia parhaaksi testaamakseni luonnonkosmetiikan dödöksi!

Deodorantin lisäksi testaan nyt BRUNSin käsintehtyä shampoota ja hoitoainetta. En oikein tiennyt minkä eri shampoovaihtoehdoista valitsisin, joten pyysin apua Biodellyn henkilökunnalta. Hennoille hiuksilleni suositeltiin sitruuna shampoota ja -hoitoa, joten niitä nyt täällä testailen.

Sitruuna shampoo* syväpuhdistaa, tuuheuttaa, tasapainottaa hiuspohjaa ja tekee hiuksista ilmavat. Sitruuna hoitoaine* sisältää luomu avokadoöljyä, joka kosteuttaa ja hoitaa hiuksia. Luomu aloe vera ja E-vitamiini taas suojaavat hiusta ja antavat hiuksille kiiltoa.

Kiinnostavaa nähdä, miten aika ronkelit hiukseni tuotteisiin pidemmän päälle reagoivat. Toistaiseksi testailen näitä innolla, ja kokemukset on hyvät. On aina ihanaa löytää brändi, joka on kampaamoalan ammattilaisten kehittämä, käsintehty, ja joka on hellävarainen niin ihmisille kuin ympäristöllekin.

Kaikki postauksessa vinkkaamani tuotteet löytyvät kosmetiikan verkkokauppa Biodellyn valikoimasta, ja mikä parasta, Biodellyssä käynnistyy tänään ystävämyynti!

Biodellyn ystikset on voimassa 22.-27.9., ja tänä aikana koko verkkokaupan ällistyttävän laaja vaikoima on -20% alennuksessa. Lisäksi osa tuotteista on erikoisalessa tasahinnoin!

Nyt kannattaa siis käydä kosmetiikkaostoksilla. Ja hei, myös joululahjojen oston voi jo aloittaa. Itsehän ostin äidilleni joululahjan jemmaan jo helmikuussa, mutta se on taas ihan toinen juttu!

2
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Iina / MouMou
    22/09/2020 at 20:14

    Oi, mun pitää testata kans tuo ripsari! ?

    • Reply
      Nina
      22/09/2020 at 21:58

      Suosittelen! Tämän kanssa ei vuoda vasen silmä. ???

  • Reply
    m
    30/09/2020 at 14:37

    Lily Lolo on hyvä merkki monessa, mutta ripsivärin vaihdoin toiseen kun kohtasin 100% Pure:n ripsarit (ihana, kun ripsari tuoksuu hyvälle). Mutta on se vaan niin, että kumpi tahansa tuote, niin silmät eivät vuoda.
    Hyvä Nina!

    • Reply
      Nina
      03/10/2020 at 12:06

      Ooh, mulle ihan uusi brändi tuo 100% Pure! Täytyy laittaa muistiin. Mulla on ollut monen luonnonkosmetiikan ripsarin kanssa outo ongelma: toinen silmä alkaa aina kutista ja vuotaa. Ei koskaan molemmat silmät, aina vaan toinen. En ymmärrä mikä siinä on! 😀 Mutta tämän kanssa ei kumpikaan vuoda! Jihuu!

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.