tunnetila: tyytyväisyys
En olisi ikinä uskonut sanovani näin, mutta on tästä vuoden kestäneestä jatkuvasta sairastelusta ollut jotain hyötyäkin. Olen nimittäin lakannut soimaamasta itseäni joka asiasta.
Ennen seurasin puhelimella käyttämääni ruutuaikaa. Joka maanantaiaamu kauhistuin kun puhelimeni kertoi, että olen taas viime viikolla räplännyt puhelintani keskimäärin 6h päivässä. ”Ensi viikolla on PAKKO saada tuota aikaa vähemmäksi!”
Stressasin samasta asiasta joka viikko. Olin kuitenkin kipeänä, joten en välillä jaksanut tehdä muuta kuin pötkötellä ja selailla somea. Minuutit kertyivät ja taas tuli huono omatunto.
Kuukausi sitten poistin ruutuajan seurannan. Olen nyt puhelimella niin paljon kuin olen, aivan sama. On ihan turha soimata itseä, jos ei ole muutenkaan kunnossa.
takki Haló, pooloneule Marks&Spencer, farkut People Tree*, kaulaliina Balmuir*, korvikset ja sormus Kalevala Koru, kangaskassi Miela*, kengät Pomar*
Olen myös lakannut käyttämästä älykelloa. En mittaa enää liikuntaa, sykettä tai unen laatua. Tärkeintä on että liikun sen mihin kroppa pystyy ja nukun niin paljon kuin mahdollista. Kaiken mittaaminen tuntuu juuri nyt ihan hirvittävän stressaavalta, joten lopetin mittaamisen ja aloin heti voida henkisesti paremmin.
Toinen liikkumiseen liittyvä stressin aihe on ollut liikkumattomuudesta johtuva painonnousu. En ole pystynyt liikkumaan sykettä nostavasti yli vuoteen. Herkut sen sijaan ovat maistuneet vanhaan malliin, sillä sokeri on välillä tuntunut olevan ainut asia, joka tuottaa mielihyvää.
Olen silloin tällöin sovitellut vaatekaapissa olevia lempivaatteitani, jotka eivät ole enää hetkeen mahtuneet päälle. Ennen ajattelin, että sitten kun olen kunnossa alan laihduttaa ja saan vaatekaapin aarteet taas käyttöön. Stressiä vähentääkseni tein kuitenkin muutama viikko sitten päätöksen, joka toki tuntui pahalta, mutta toisaalta poisti myös suorittamisen taakkaa. Möin ison osan minulle pieneksi menneistä vaatteista kirpputorilla.
Kauniista (ja arvokkaista) ikuisiksi hankituista vaatteista luopuminen harmitti, mutten halua että heti parantumisen jälkeen minua odottaa tiukka kuntokuuri, jossa joudun tavoitteellisesti rehkimään jotain päämäärää kohti. Tärkeintä minulle on nyt ja jatkossa se, että olisin terve.
Myös siivoaminen on aiheuttanut minussa jatkuvaa stressiä. Kun voimat on poissa, on vaikkapa imurin kaapista esiin kaivaminen ollut työn ja tuskan takana. Ja se itsensä soimaaminen imuroimattomuudesta ja jokaisesta lattialla pyörivästä pölypallosta, huh. Se on joinain hetkinä paisunut ihan valtavaksi!
Jokin aika sitten helpotin tätäkin taakkaa ja ostin meille sähköstaattisen mopin. Moppi kerää pölypallot lattialta käden käänteessä.
En edes muista milloin olen viimeksi taistellut imurin pois siivouskaapista, sillä nykyään swifferöin menemään tuosta vaan. Puhdasta tulee ihan älyttömän paljon nopeammin ja vaivattomammin kuin imuroidessa.
Muistakaa siis armollisuus itseänne kohtaan aina, mutta ennen kaikkea silloin, kun ette ole kunnossa.
Fyysisten ja henkisten haasteiden kanssa pärjää huomattavasti paremmin silloin, kun taklaa elämästä pois niin paljon stressiä aiheuttavia tekijöitä kuin mahdollista. Ja aika paljon ihan turhaa stressiä sitä voi itselleen aiheuttaa nykypäivänä laitteiden ja mittareiden avulla.
Niidenhän pitäisi olla luotu helpottamaan arkeamme, eikä päin vastoin.
Kuvat: Iina / MouMou
Kuvat Arabian Taideosastoyhdistys ry:n ryhmänäyttelystä: kuvissa näkyvät teokset Sakari Kannosto, Kristina Riska ja Heini Riitahuhta
11
Ihan hyvä asenne. Itsensä mittaaminen rasittaa. Joskus käytin kelloa, joka mittasi päivän harjoituksen ja kännykässä oli sovellutus, joka laski askeleet. Nyt olen luopunut niistä. Kieltämättä vaatekaapissa on joitakin liian pieniä vaatteita. Ehkä joskus olen sopiva niihin tai sitten lahjoitan ne pois.
Just näin Irma! Jos kokee, että mittaamisesta on itselle hyötyä, niin antaa mennä vaan. Mutta jos yhtään mikään ulkopuolinen asia tuo itselle turhaa painetta tai ahdistusta, niin kaikki sellainen joutaa pois elämästä!