tunnetila: pohdiskelu

Olen puhunut (ainakin Instagramissa) paljon iän tuomista muutoksista kehossa. Aineenvaihdunta ei toimi tässä iässä enää samalla tavalla kuin nuorempana, ja kiloja kertyy vaikka liikkuisi ja söisi samalla tavalla kuin ennenkin.
En ole ottanut kehon muutoksista sen kummempia paineita. Kiloja tulee jos on tullakseen. Kerroin IG:n puolella miten vaatekokoni on muuttunut. Esimerkiksi kun aloitin Marimekon Ilma-puseron käytön joskus 20 vuotta sitten, niin käytin silloin kokoa XS. Nykyään minulla on samasta puserosta käytössä koko L. Vaihdan aina vain suurempaan kun edellinen koko jää pieneksi, enkä sen kummemmin jää surkuttelemaan kohtaloani.
Normaalista iän mukanaan tuomasta painonnoususta ei kannata olla hirvittävän huolissaan. Sitä paitsi, jos ihon alla on vähän enemmän fyllinkiä, niin iho näyttää napakammalta, eikä esimerkiksi kasvojen rypyt erotu niin helposti.
Lisäkilojen tullessa täytyy vain muistaa pitää huolta siitä, ettei liikunta jää pois arjesta. Nimittäin jos painoa tule lisää ja säännöllinen liikkuminen unohtuu, niin silloin lisääntyvä paino alkaa tehdä hallaa nivelille, eikä kroppa jaksa kantaa vaivihkaa ilmestyneitä lisäkiloja. Liikkumattomalla myös lihaksisto heikkenee, ja sillä voi olla vakaviakin seurauksia omaan hyvinvointiin mitä enemmän ikää tulee. Lihakset nimittäin suojaavat vanhemmiten kehoa ikääntymiseltä.

jakku Bruuns Bazaar, silkkipaita Gai + Lisva, farkut Voglia, laukku Lovia, kengät Pomar (saatu), sateenvarjo Muji


Vartalon muutoksiin ja kasvojen ihon veltostumiseen olen osannut asennoitua vuosien saatossa ihan hyvin, mutta yksi asia mihin en osannut varautua, oli muuttuva kengän koko!
Olen tehnyt jo vuosia yhteistyötä kotimaisen Pomarin kanssa, ja juuri viime talvena mietin, että nyt minulla on niin upea valikoima minulle täydellisiä, laadukkaita, kauniita, käytännöllisiä ja sään kestäviä kenkiä kaikkiin vuodenaikoihin, etten tarvitse mitään uutta seuraavaan kymmeneen vuoteen.
Mutta kuinka ollakaan, kevään tulleessa kun pakkasin talvikengät kellariin ja otin kevyempiä kenkiä esiin, totesin kenkäparin toisensa jälkeen olevan minulle liian pieniä! Oli ihan hirveä huomata, miten monet suosikkikengistäni olivat yhtäkkiä minulle auttamattomasti liian nafteja.
Ostin kenkiin ohuempia pohjallisia ja käytin niitä ohuen sukan kanssa, välillä ilman sukkia. Yritin jopa venyttää yhtä kenkäparia käyttämällä kenkiä sisällä märät villasukat jaloissa. Mikään ei kuitenkaan auttanut, kengät puristivat liikaa. Jalkani oli selvästi muuttunut koosta 37 kokoon 38.



Onneksi hätä ei ole tämän näköinen! Muuttunut kengän koko hoidetaan ihan yhtä helposti kuin muuttunut vaatekokokin: hankitaan kokonumeroltaan suurempia kenkiä!
Kuvissa näkyvät Pomarin Matara -loaferit valitsin siis koossa 38 (kengät saatu yhteistyön tiimoilta), ja ai että miten hyvät nämä ovat olleet! Ehdottomasti yhdet lempikengistäni viime kevään ja alkaneen syksyn aikana. Nämä sopivat täydellisesti arkeen, mutta myös juhlavampaan pukeutumiseen hameen kanssa. Kiiltonahkaiset Matarat ovat kauniit, tyylikkäät ja todella mukavat jalkaan. Ja joka kerta, kun minulla on nämä kengät jalassa, joku kehuu niitä. Siitä tulee aina hyvä mieli.
Onko Teidän jalkanne kasvanut esim. raskauden tai ikääntymisen myötä? Tai oletteko huomanneet muita muutoksia kehossanne kun ikää on tullut lisää? Olisi kiva kuulla vertaiskokemuksia!
Kuvat: Anna-Maria Arjasto
Raskauksien myötä mun kengän numero kasvoi 38:sta 39:än.
Ja nyt ei aina mahdu tuo 39, vaan on otettava 40. Paljon meni hyviä kenkiä kiertoon, mutta minkäs teet.
Nuo loaferit on kyllä todella nätit! En ihmettele, että saat niistä kehuja 🙂
Raskaus tosiaankin on monilla se ensimmäinen etappi kun painoa tulee, jalka laskeutuu ja kengän koko muuttuu. Lempikengistä luopuminen kyllä kirpaisee. Esim. mä olen joutunut luopumaan myös omista ”hienostelukengistä”, eli Louboutineista. Se kyllä kans harmitti.
Nämä loaferit on kyllä ihanat! Ja vaikka sade yllättäisi, niin ei kastu varpaat. <3
Noi kengät! <3 Kiitos ett' nostat esille kotimaisia brändejä. Löysin Pomarin kengät Instagramisi kautta eikä paluuta ole. Etenkin Pomarin talvikengät on oikeesti maailman parhaita!
Ihana kuulla!!! Ja siis samaa mieltä. Pomar sopii myös omaan jalkaani kuin valettu. <3
Voi haluaisin kans omistaa Pomareita..kunpa muistaisin ens kerralla Pomarit. Mulle kamalinta on ollut kuppikoon muuttuminen olin nuorena langanlaiha ja rintaliivit oli b 75 ja nyt olen e 75. Onneks on Triumphin minimizerit. Ne on suosikit. Kengät ei oo jäänyt pieneksi..mutta koosta 34 oon nyt 40 tai 42. Endometrioosi ja fibromyalgia ja kilpparin vajaatoiminta ja ikäni 49 v syypäänä asiaan..mulla on 3 lääkettä, jotka hidastaa aineenvaihduntaa ja lisää nälän tunnetta. Keto ruokavaliolla oon nyt pysynyt samassa koossa 40..ilman sitä olisin selvästi ylipainoinen
Mulla taas kaikki muu kasvaa ja levenee paitsi rinnat! Menee siis kilot niin sanotusti vääriin paikkoihin. 😀 Mutta ymmärrän kyllä jos on ollut nuorena pienirintainen, niin silloin yhtäkkinen D-kuppi tuntuu hyvin oudolta, eikä yhtään omalta.
Myös mulla sairastelu on yksi iso syy painonnousuun. Kun ei sairastelujen vuoksi pysty liikkumaan pitkään aikaan, niin siitä on sit tässä iässä aika haastavaa lähteä kirimään menetettyä kuntoa takaisin. Mutta täytyy yrittää vain olla armollinen itseä kohtaan ja ajatella, että ikä on tuonut elämään valtavasti hyviä asioita, ja painonnousu on niihin verrattuna ihan pikku juttu!