tunnetila: pohdiskelu
Herään yleensä myös lomilla aamuseitsemältä ilman kellon soittoa. Mennen joululoman aikana nukuin kuitenkin enemmän kuin koskaan. Saatoin herätä vasta puoli kymmeneltä vaikka olin mennyt nukkumaan jo yhdentoista maissa. En ymmärrä mistä unta oikein riitti.
Ensimmäiset lomaviikot menivätkin siis juhlapyhistä nauttiessa ja nukkuessa. Keräsin selvästi syksyn kuluttamia voimia takaisin ja valmistauduin tulevaan kevääseen.
Viime viikolla minulle tuli vihdoin tunne, että olen saanut suuren osan voimistani takaisin ja olen valmis aloittamaan uuden vuoden. Kaikki ei ollut kuitenkaan hyvin, vaikka voimat olivat palautuneet. Huomasin kaipaavani ystäviäni valtavasti.
Nuorempana minulla oli aina ympärillä suuri ja tiivis ystäväjoukko. Luotettavien ystävien seura oli teini-iässä korvaamatonta. Aina jos ahdisti tai harmitti, minulla oli ympärillä ihmisiä, joiden kanssa pystyi puhumaan aroistakin asioista.
Elämä vei kuitenkin tiiviin ystäväpiirin mukanaan. Opiskelut eri paikkakunnilla, työelämä, perheiden perustaminen ja kaikki muut kiireet muuttivat ystävyyttä. Ei ystävyys tärkeimpien ihmisten kanssa minnekään kadonnut, mutta aikuisuuden myötä yhteydenpito väheni ja muuttui erilaiseksi.
Tunsin itseni yhtäkkiä viime viikolla hyvin yksinäiseksi. Ikävöin ystäviäni ympäri Suomen. Ikävöin rupatteluhetkiä jotka saattoivat alkaa kevyesti, mutta jotka käsitelivät lopulta elämän tarkoitusta, onnellisuutta ja niitä muutoksia joita elämäänsä toivoisi.
Ikävöin niitä hetkiä, jolloin saa ystäviltä rehellisiä vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin, tai täysin uusia ajattelumalleja itsestäänselvinä pitämiinsä ajatuksiin.
Surkuttelin yksinäisyyttäni hetken, mutta sitten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa uuden vuoden parhaalla mahdollisella tavalla: ystävien tapaamisella!
Muutaman FB-keskustelun jälkeen löysin itseni VR:n sivuilta. Hetken päästä plakkarissa oli junaliput Tampereelle ja tiedossa oli lounastreffit sekä tyttöjen ilta. Ja kyllä kannatti! Vaikka reissaaminen on aina vähän raskasta, niin silti matkan saldo jäi plussan puolelle 100-0.
Aikuinenkin tarvitsee ystäviä, eikä sen myöntäminen ole heikkouden merkki. Joskus sitä saattaa jäädä vatvomaan ihan pieniä asioita, jotka paisuvat mielessä suuriksi ja vievät pahimmassa tapauksessa yöunet. Paljon helpompaa olisi puhua asiasta heti luotetulle ystävälle. Pohdiskella asiaa ja sen kaikkia puolia yhdessä, ja miettiä voiko asialle tehdä mitään. Jos asiaan ei voi itse vaikuttaa, niin silloin sitä on turha edes miettiä. Jos taas vaikutusmahdollisuudet on olemassa, silloin asialle kannattaa tehdä jotain eikä murehtia. Niin helppoa se on.
Tämä yksinkertainen asia tuppaa kuitenkin usein unohtumaan. Ja juuri siksi meistä kukin tarvitsee ystäviä. Muistuttamaan, miten tässä elämässä voi päästä edes hitusen helpommalla.
0
Ihana kirjoitus! Vaikken sinua ”oikeasti” tunnekaan, niin silti minusta tuntuu että olemme ystäviä. 🙂 Niin monta vuotta olen blogiasi lukenut ja elämääsi seurannut.
Kiitos Miia! Ihanasti sanottu. Kyllä minustakin tuntuu, että te vakilukijat olette jo kuin ystäviä. Jos joku teistä ei hetkeen kommentoi, niin alan heti huolestua ja miettiä onko jotain sattunut. 🙂
Ihana kirjoitus! Vaikka tietää rakkaiden olevan vain puhelinsoiton päässä, silti sitä toivoo että voisi nähdä useammin ja päästä juttelemaan kasvotusten sekä viettää aikaa yhdessä. Yhdessä vietettyä aikaa tosin tällöin osaa arvostaa aivan eri tavalla, mutta silti olisi ihana nähdä useammin. Seuraavaa kertaa odottaessa <3
<3 Mä en oikein tykkää puhua puhelimessa. On niin paljon kivempaa nähdä toinen ja olla kunnolla läsnä. Mutta samat sanat, seuraavaa kertaa odotellessa! <3