Kevätaurinko saa pään sekaisin ja kutsuu keväisille ostoksille

tunnetila: ilo

Ulkona on ollut viime päivinä niin keväistä, että olen innostunut mitä kummallisemmista asioista!

Ostin mm. viime viikolla kesäkengät! Siis sellaiset ihan ohuella nahkapohjalla varustetut kengät, joilla ei todellakaan ole ulos asiaa vielä kuukausiin. Olin haaveillut kyseisistä kengistä ainakin vuoden, saman tyyppisistä jo vähintään kaksi, joten kun löysin Sample Salen viimeisistä pareista oman kokoni, niin en voinut jättää kenkiä enää kauppaan.

Kuluneella viikolla löysin itselleni myös siniset farkut. Painotan adjektiivia siniset. En nimittäin muista, että minulla olisi koskaan aikaisemmin ollut perussinisiä farkkuja. Kerroin farkkuhankinnasta äidilleni. Äitini hämmästyi. ”Mutta ethän sinä ole ollenkaan farkkuihminen!” En ehkä ole ollut, mutta olisikohan minusta nyt tulossa sellainen?

Olen jo muutaman vuoden ihastellut leveälahkeisia sinisiä farkkuja, ja tällä viikolla kevätauringon höyryissä sorruin lopulta ostoksille. Vähän jännittää laittaa siniset farkut ekaa kertaa jalkaan julkiselle paikalle. Varmasti tuntuu siltä, että kaikki tuijottavat. Todellisuudessa yksikään ihminen ei tule kiinnittämään minuun saati farkkuihini mitään huomiota.

Uusista kesäkengistä (kuvassa yllä) innostuneena putsasin talvikenkäni ja pistin ne kesäksi säilöön. Yhden talvisen parin jätin pääsiäisreissua (ja mahdollista takatalvea) varten vielä kenkähyllyyn. Samalla kesäsäilöön saivat lähteä myös paksuimmat untuvatakit. Talvisten vaatteiden tilalle nostelin esiin tennareita, lenkkareita ja uuden kevättakin, jonka löysin tammikuisella synttärireissullani Tukholmasta.

En muista milloin olisin ostanut näin monta uutta vaatetta kuin olen ostanut tämän vuoden puolella! Mutta pakko myöntää, että kevättä ja kesää odottaa nyt ihan eri tavalla, kun on jotain uutta päälle pantavaa. Ja jokaisesta tämän kevään ostoksesta olen haaveillut jo useamman vuoden, joten heräteostoksia mikään niistä ei ole ollut.

Esimerkiksi (vuoriton lyhyt) öljykangastakki, jonka siis tammikuussa Tukholmasta löysin, on ollut haavelistallani jo pari vuosikymmentä. Sitä oikeaa ei vain ole tätä ennen tullut vastaan.

Olin koko viime syksyn enemmän tai vähemmän flunssainen, ja mieli oli vähän maassa kuukausia jatkuneen yskän vuoksi. Nyt kun olen saanut olla koko alkuvuoden terveenä, nauttia täysin rinnoin lumesta, auringosta, kunnollisista pakkasista ja viime viikkoina lumen alta päätään nostavasta keväästä, niin mielikin on ollut paljon iloisempi.

Iloisen mielen myötä vanha vaatekaapin sisältö alkoi tuntua synkältä ja kulahtaneelta, joten hankkiuduin tammi-helmikuun vaihteessa eroon suuresta määrästä vanhoja vaatteita. Onneksi olen nyt alkuvuodesta löytänyt tilalle juuri niitä uusia kivoja juttuja, joita toivelistallani on ollut.

Mites Teillä, pärjäättekö tulevan kevään ja kesän vanhoilla vaatekaapin lemppareilla, vai onko teillä kevät- tai kesävaatehaaveita tai tarpeita? Minulla alkaa olla nyt garderobi taas kasassa, mutta hakusessa on vielä valkoinen reilunkokoinen (vintage) silkkipaita. Sellaista olen etsinyt jo tosi, tosi, TOSI monta vuotta, mutten ole vielä löytänyt yhtään täydellistä. Onko Teillä vinkkejä mistä sellaisen voisi löytää?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.