Kuorivat muovirakeet

tunnetila: pettymys

kuorinnat3

Kyllä sitä joskus tuntee itsensä ihan älyttömän typeräksi. Tai ainakin miettii, miksi ottaa asiat annettuina, eikä käytä aikaa pohdiskeluun tai asioiden tarkempaan tutkimiseen.

Syyskuussa Ylen Kuningaskuluttaja -ohjelmassa kerrottiin kosmetiikassa, eteenkin kuorinta-aineissa käytettävistä, luontoa kuormittavista muovirakeista. Käytän paljon ihoa kuorivia tuotteita, mutten ole vuosiin edes ajatellut mikä ainesosanen sitä ihoa oikein kuorii. Käytin vuosikausia L’Occitanen mantelikuorintaa (ja kaikkia mantelisarjan tuotteita), ja tuossa kuorinnassa ihoa kuorivana ainesosana käytetään murskattua mantelin kuorta. Viime vuosina olen saanut testiin niin paljon erilaisia kuorintavoiteita, että olen vain testaillut niitä mutten ole miettinyt lainkaan mikä ainesosa tuotteessa ihoa kuorii. Kuvittelin naiivisti että murskatut kuorethan ne siellä hoitavat homman. Mutta mitä vielä!

Kaivoin artikkelista innostuneena esiin kaikki kuorinta-aineeni ja tutkailin niiden sisällysluettelot. Tuotteista kaikki, yhtä lukuun ottamatta, sisälsivät muovirakeita! Ainut puhtaat paperit saanut vartalokuorinta oli luomusarja Acorellen kuorintageeli* jossa kuorivina ainesosina oli oliivin- ja aprikoosinkivimurska. Neljä muuta kuorintatuotetta (Sephoran mangokuorinta, Herbinan kaura-suklaakuorinta*, Lumenen Arctic Spa -kuorinta* ja Neutrogenan Pore&Shine kasvojen kuorintavoide*) sisälsivät kaikki polyethyleneä mikä on yleisin kosmetiikassa käytetty muovi.

kuorinnat1

Räikein kuluttajan harhaanjohtaminen (?) tapahtui Yves Rocherin kuorivan suihkugeelin* kanssa. Tuubissa mainostetaan isolla ”100% Natural Fruit Seeds”, joten ainakin minä kuluttajana oletin kuorivien ainesosien olevan 100% hedelmien siemeniä. Ei pitäisi koskaan olettaa mitään eikä uskoa mainoslauseisiin.  Tarkempi INCI-listan tavaaminen kertoi nimittäin tuotteen sisältävän ainesosaa nimeltä Acrylates Crosspolymer, ACS, eli muoviraaka-ainetta. Jos tuotteen kuorivat ainesosat ovat 100% luonnon tuotteita, niin mihin tuota muovia tuotteessa tarvitaan?

Sain viime keväänä testiin Neutrogenan Pore&Shine kasvojen kuorintavoiteen ja olen tykännyt siitä ihan älyttömästi! Tuote kuorii ihon pehmeäksi, sitä voi käyttää usein (normaalisti kuorin kasvoni kerran viikossa), se tuoksuu ihanan raikkaalta ja purkki on todella riittoisa sillä kuorinta-ainetta ei tarvitse laittaa iholle kuin pieni nokare. Olen suorastaan koukussa tuohon ihanaan, olon kivasti raikastavaan tuotteeseen, ja nyt luin myös Neutrogenan kuorinnan sisältävän muovisia mikrorakeita. Voi tylsyys!

Kuningaskuluttajan artikkelissa kerrotaan, että Neutrogenan kuorintavoiteen koostumusta ollaan muuttamassa vuoden 2015 aikana muovittomaksi. Todella hieno juttu! Toivottavasti tuo muutos tulee tapahtumaan pian ensi vuoden aikana. Onneksi myös monet myös muut brändit ovat luopumassa muovirakeiden käytöstä kosmetiikassa. Muovia kun käytetään paljon muuallakin kuin kuorintatuotteissa.

Minulla on nyt vartalolle kuorinta-aine joka kuorii ihoa täysin luonnollisin ainesosin, mutta kasvoille tarvitsisin luonnonmukaisen kuorinnan. Onko Teillä tuotesuosituksia?

0

(31) Kommentit

  1. Minä näin osan siitä Kuningaskuluttajasta, mutta jotenkin meni ohi korvien koko totuus – pahus – muovia taitaa olla minunkin putsausarsenaalini pullollaan:(

    1. Nina says:

      Jep, muovia löytyi täältäkin enemmän kuin laki sallii. Ärsyttävää! 🙁 Tuo aihe on kyllä kiinostava, kiva että myös kosmetiikkaa tutkitaan ja siitä puhutaan mediassa.

  2. hanko says:

    Mä tykkäsin kans tosi paljon tuosta Neutrogenasta, mutta enpä viitsi kyllä ainakaan tällä hetkellä sitä ostaa. Toivottavasti saavat koostumuksen muutettua. Luonnon kuorivissa raaka-aineissa on vaan se huono juttu, että ne tahtovat herkkää ihoa raapia enemmän.

    Vartalonkuorintavoiteista voin suositella ainakin Body Shopin Oliivikuorintaa. Mitä tuota inciä tavasin, niin käsittääkseni ei pitäis sisältää muovirakeita: http://www.thebodyshop.fi/fi/olive-body-scrub/95491/dp

    1. Nina says:

      Tiedätkö hanko, minulla on ihan sama juttu noiden luonnon kuorivien aineiden kanssa. Ovat suurin osa liian tujuja kasvojeni iholle. Nyt täytyykin ottaa missioksi löytää joku hyvä tuote joka on hellävarainen ja kertoa siitä täällä blogissa. Jos muutkin saisivat siitä apua.

      Kiitos tuotevinkistä, laitetaan korvan taa! 🙂

  3. Olipahan mielenkiintoinen artikkeli ja tuo Yves Rocher oikeastaan harhaanjohtava. Sain itse vasta testiin tuon Neutrogenan ja olen tykännyt siitä ja naamapesuaineesta aivan hirmuisesti. Upeaa, että Neutrogena on poistamassa muovirakeet.

    Ihoni herkistyi vuosi sitten ja sääret alkoivat kutiamaan. Ikisuosikkini Body Shop ei enää yhtäkkiä sopinut vaan kutitti ja ensin luulin, että pitää lisäillä vaan voidetta. Sama Yves Rocherin kanssa. Vaihdoin luonnonmukaisiin,, Dr. Hauschka, Madara, Nafha jne.ja iho voi hyvin. Vielä olen sekamelska eli nassuun ja hiuksiin menee kaikki. Ja sopii hyvin. Ainoa että olen miettinyt, että hiuksetkin tulisi pestä luonnonmukaisilla tuotteilla, koska suihkussahan shampoo ym.valuu pitkin sääriä ja no niin sitten taas kutittaa.

    Ihanaa päivää, ihana sinä. <3

    1. Nina says:

      Minä tykkään myös tuosta Neutrogenan kuorinnasta tosi paljon! Kunpa saisivat siihen nopeasti jotain kuorta muovin tilalle. Ja niin, toivottavasti ainesosien vaihto ei vaikuta tuotteeseen muuten.

      Oho, kuulostaapa aika kiinnostavalta että sinulla vain sääret reagoivat! Hyvä kuitenkin että sait paikallistettua ongelman ja löysit kutinaan avun. Niin sitä ihmiskeho vaan on oikukas ja tekee ihan mitä sitä huvittaa. 🙂

      Ihanaa päivää sinullekin Tiia! 🙂

  4. HeidiV says:

    Kiitos infosta! Tarkistin käyttämäni Nivea Purifying Wash Gelin koostumuksen; siinäkin on mm. Alkyl Acrylatea eli muovia…! Merilevää ja Hydra Iq:ta pakkauksen mukaan…

    Toivottavasti kosmetologini käyttämissä ja myymissä Dermalogican tuotteissa ei olisi muovia; muuten menee usko…

    1. Nina says:

      Just joo, näin meitä huijataan! Onneksi on asiansa osaavia journalisteja joita asiat kiinnostavat ja jotka saavat paneutua epäkohtiin työkseen. En usko että Dermalogicassa on muoveja, ainakin heidän kuorintansa on pehmeää ja jauhomaista. Mutta eipä sitä muuten tiedä kuin INCI-listat tavaamalla.

  5. Ei mene minunkaan kaikki kuorinnat läpi tästä testistä. Tosin kasvojani en ole kuorinut puoleen vuoteen muulla kuin entsyymikuorinnoilla, joten siltä osin ei ole ongelmaa. Vartalonkuorintatuotteet on sitten asia erikseen. Muovia käytetään kait sen vuoksi, että sen saa jotenkin pyöreämmäksi ja pehmeämmäksi kuin luonnontuotteet. 🙁 Eli täysin tuntuman takia ja onhan se varmasti halvempaa. Itseäni alkoi tämä juttu aikoinaan myös hieman kiinnostamaan ja löysin jutun, että myös valkaisevissa hammastahnoissa voi olla näitä muovisia palleroita, jotka liian kovaa harjaavilla voivat jopa upota ikeniin ja jäädä sinne. 😮 Onneksi ei tarvinnut mennä kurkkaamaan omaa hammastahnatuubia tältä osin, kun Yotuelin tuotteissa ei mitään rakeita ole.

    1. Nina says:

      Uh, mä luin myös noista hammastahnoista ja siitä kun joku lääkäri Jenkeissä oli löytänyt jonkun ihmisen ikenistä noita muovipalluroita hirveät määrät. Ällöttävää!!

      Onneksi myös minulta taitaa kaapista löytyä joku entsyymikuorinta kasvoille. Täytyykin ottaa se heti käyttöön. Tosin tykkään kaikista rakeista, tuntuu jotenkin (luultavasti kuvitelmaa) että iho puhdistuu niillä paremmin.

      1. Reissukuvaaja says:

        Eipä kannata oikein entsyymikuorinnoissakaan luottaa valmistajan sanaa. Freemanin entsyymikuorinta ainakin sisältää muovirakeita, mikä on mielestäni jo aika paksua, kun ei pitäisi olla ollenkaan mitään hankaavia aineita. 🙁

        1. Nina says:

          No johan on hemmetti! Täytyypä heti kaivaa oma entsyymikuorinta esille ja tarkastaa tilanne. Iso kiitos kommentistasi Reissukuvaaja!!

  6. Mäkin kuulin muovirakeista tuon ohjelman jälkeen, oon kans koukussa Neutrogenan kuorintaan ja oli suuri harmi huomata, että mitäpä muuta siinä on kuin muovia… Tosi hienoa, jos muuttavat pian muovittomaksi! Muut kuorintani ovat onneksi suola- ja entsyymikuorintoja, joten muut lempparit ainakin pysyvät käytössä. Aika törkeä huijaus tuo Yves Rocherin markkinointi!

    1. Nina says:

      Hei suolakuorinta kuulostaa kiinnostavalta! Millä brändillä sellaista on? Ja kyllä, aika härskiä meninkiä YR:n suunnalta. Olin aika hämilläni.

  7. Mäkin luin tuosta muovirae jutusta ja ärsyynnyin, hittolainen sentään! Toivon mukaan Lumenet ja Niveat ja Yr ymmärtävät myös vaihtaa rakeensa muovittomiksi. Yr on kyllä aikas räikeä, mille taholle voisi ”kannella” harhaan johdetusta markkinoinnista :O

    Mutta oma naamakuorintasuosikki on tätä nykyä tämä: http://www.naturelle.fi/epages/naturelle.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014092402/Products/10207. Entsyymikuorinta, joka ei sisällä rakeita ja huhhuh mikä teho! Tosin, olen ehtinyt vasta kerran tuota kokeilla mutta tuo on oikeasti tehokkain kuorinta, mitä olen käyttänyt! Itse kyllä pelkään helposti kuorivani kasvojen ihoa liikaa jolloin se pintakuivuu ja alkaa näppyillä. Siksi olenkin ottanut tuon entsyymikuorinnan kanssa varman päälle, ettei tuota pintakuivahtamista tapahtuisi. Teen ehdottomasti omaan blogiin postauksen, kunhan vaan pääsen tuon kuorinnan kanssa enemmän sinuiksi 🙂 ( ja pidän kaikki peukut pystyssä, ettei iho vaan reagoisi negatiivisesti!! )

    1. Nina says:

      Klikkasin heti antamaasi tuotelinkkiä ja tuoteselosteessa sanotaan ettei se sovi erityisen herkälle iholle. Uskaltaisikohan tuota kokeilla..? Toivottavasti ihosi ei reagoi tuohon ja olet löytänyt itsellesi sopivan ja ennen kaikkea tehokkaan mutta hellävaraisen kuorinnan. Pidän peukut pystyssä ettei pintakuivumista ihollasi tapahtuisi!

      Tuli tuon YR:n kanssa mieleen, että mitenkähän hemmetisti meitä huijataan jokapäiväisessä elämässä ihan kaikkien tuotteiden, niin kosmetiikan kuin ruokienkin suhteen pienillä valkoisilla valheilla? Varmaan aika tolkuttomat määrät!

      1. Mä tilasin tuon kuorinnan riskillä, pelkäsin siis että saan siitä jonkun tooosi pahan reaktion. Mutta kun ihoni oli vaan vetänyt niin tukkoon ja näpyille että päätin käyttää viimeisen oljenkorren ennen ihotautilääkäriä 😛 Itse siis diagnosoin, että ilmeisesti meikkituotteet ja ihorasvat jne. pitkässä juoksussa vaan saavat ihon tukkoon ja jos siihen yhtääkään yhdistyy pintakuivuutta, ollaan pahassa lirissä. Plus tietty kaikki hormonijutut, jotka sekoittaa pakkaa.

        Yllätyksekseni iho ei reagoinut tuohon kuorintaan negatiivisesti, tosin kuorinnan jälkeen lätkin naamalle kosteuttavaa kasvovettä, seerumia, öljyn ja vielä hoitovoiteen 😀 Enkä muuten antanut kuorinnan olla täyttä kymmentä minuuttia, vaan ehkä viisi?Kuorin ihon viime tiistaina ja olen sen jälkeen aamuin illoin käyttänyt saman merkin epäpuhtaalle iholle tarkoitettua seerumia ja voi vide, kuinka heleä iho tällä hetkellä on! Tosin, nyt taas huomaan että kuorinnalle on tarvetta, koska muutamia tukkeumia taas näyttää syntyneen. mutta tukkeutumista huolimatta iho on heleä! Ajattelin nyt illalla tehdä kasvohoidon 🙂

        Mä muuten pyysin tuosta alkuunsa näytettä, mutta ainakaan silloin tuolla firmalla ei niitä ollut? Mutta siis mä olen pitänyt omaa ihoani herkkänä, mutta ehkei se sitten olekaan aha-happoherkkä? Vertailupintana sanoisin Dermalogican Daily Microfoliantin olevan mulle liian kuivattavan, satunnaisessakin käytössä. Tai ehkä siinä tuotteessa on joku ainesosa, joka ei sitten sovi mulle? Mä muuten sain tuon tuotteen ostamisen kylkiäisinä pienen purkin tuota kuorintaa, voin lahjoittaa sen sulle, jos tästä kiinnostuit/et saa etukäteisnäytettä muualta 🙂 Teoriassa on vähän höhlää innostua jostain tuotteesta vain yhden käyttökerran jälkeen näinkin kovasti, koska seuraavalla kerralla iho voi reagoida ihan jollain toisella tavalla 😀

        1. Nina says:

          No tulevaa on turha pelätä etukäteen, hyvä että tuote toimi ihan superhyvin edes kerran. 😀

          Hei kiitos tosi paljon tarjouksesta Salka. Voisin hyvinkin vaihtaa tuon testipurnukan vaikka johonkin kosmetiikkaan mitä omasta kaapistani löytyy. Palataan asiaan… 😉

  8. HeidiV says:

    Huom. tsekkasin käytössäni olleen Bodyshopin Satsuma Body polishin; ja mitäs muutakaan inci-listassa kuin ainesosa ”acrylates copolymer”…

    1. Nina says:

      Äh, no niinpä tietenkin! Jotenkin yllättävää että myös Bodyshopin tuotteet noudattavat samaa kaavaa. Niitä kun markkinoidaan ja kuluttajien keskuudessa myös pidetään niin luonnonmukaisina.

  9. Kävin juuri läpi Dermosilin kuorintavoiteet ja kas kas, molemmissa on muovia. Asia ei sinällään yllätä yhtään, mutta olisihan se ollut mukavaa, että tuotteissa sitä ei olisi ollut.
    Itselläni on käytössä tuo Ylen jutussa mainittu CosmEthics -sovellus, mutta en ole vielä päässyt kovin pitkälle sen käytössä. Erilaisista allergioista kärsivänä toivon, että tuon sovelluksen avulla pääsisi edes hieman helpommalla uusien tuotteiden kanssa 🙂
    Mielenkiintoinen juttu muoviin liittyen http://news.nationalgeographic.com/news/2014/07/140715-ocean-plastic-debris-trash-pacific-garbage-patch/ ja CosmEthicsiin liittyen http://techcrunch.com/2014/10/20/cosmethics-app-launch/

    1. Nina says:

      kiitos linkeistä Emilia! Täytyy lukea artikkelit ajan kanssa. Harmillista kuulla, että myös sinun kuorintatuotteesi sisälsivät muovia. 🙁 Sitä tuntuu olevan kaikkialla.

  10. pauliina says:

    onko meine base -suola sinulle jo tuttu?

    http://www.yliopistonapteekki.fi/fi/apteekkipalvelut/tuotteet/pages/product.aspx?catalog=yasalescatalog&productid=9911912(yabasecatalog)&category=ihojahiukset(yasalescatalog)/ihonkuorinta(yasalescatalog)

    mulla on tätä suolaa mutta en nyt viime aikoina ole muistanut sitä käyttää. useimmiten käytän entsyymikuorintoja. kosmetologin mukaan ne ovat tehokkaampiakin kuin rakeiset kuorinnat mutta mistäpä näistä tietää. 🙂

    1. Nina says:

      Ei, en ole koskaan kuullutkaan ko. suolasta! Kiitos pauliina, te lukijat olette kyllä kullan arvoisia! Tuohon täytyy ehdottomasti tutustua.

  11. Kaisa says:

    http://www.ekolo.fi/tuote/provida-ginko-bio-kuorintavoide/4260009213290/
    Mä oon nyt käyttänyt muutaman purtilon tätä, ja toimii hyvin herkällä ja pintakuivalla iholla. Haluaisin kokeilla entsyymikuorintaa, mutta en tiedä onko sellaista luonnonkosmetiikkapuolella, en ole ainakaan löytänyt!

    1. Nina says:

      Kiitos Kaisa vinkistä! Mahtava saada vinkkejä tuotteista joista en ole koskaan aikaisemmin kuullut. Vinkkaan sinulle heti jos löydän entsyymikuorinnan luonnonkosmetiikasta.

  12. Pakko vinkata hellävaraisesta herkälle iholle sopivasta kuorintavoiteesta: Nafhan kuorintavoide! http://www.biodelly.com/Nafha-Pehmeae-kuorintavoid

    Tammenkuoresta saatavat hiput kuorii ihoa tosi hellävaraisesti ja for real tämä on hellin kuorinta mitä olen _ikinä_ testannut! 🙂

  13. En ole mikään kuorintatuotteiden suurkäyttäjä, mutta ajattelin kokeilla itse tehtyjä sokeri/suola-kuorintoja. Ohjeita löytyy netti pullollaan ja viimeksi olen käyttänytkin tuollaistan Kuolleen meren suolasta tehtyä vartalon suolakuorintaa joka tuntui tosi miellyttävältä. Olen myös testannut riisijauhosta itse tekemääni kuorintaa ja sekin tuntui aika kovalta teollisiin kuorintoihin verrattuna vaikka riisijauho on todella hienojakoista, sopisi ehkä vartalolle paremmin kuin kasvoille. Sen tekeminen on niinkin helppoa että sekoitetaan vetee riisijauhoa ja tehdään siitä semmoinen löysä tahna. Sitten käytetään normaaliin tapaan. Vaatii toki sitten jälkikosteutuksen kun itse kuorinnassa ei ole mitään pehmentäviä ainesosia mukana.

    Arvelen muovin käytön syyksi juuri tuota samaa mitä JonnaH. Muovirakeet saadaan paljon tasaisemmiksi (pyöreiksi) ja ovat siten hellävaraisempia iholle kuin luonnontuotteista saatavat rakeet jotka ovat epätasaisempia (kulmikkaita) muodoltaan ja siksi myös tuntuvat iholla raffimmilta.

    1. Nina says:

      Mietin itsekin itsetehdyn kuorinta-aineen testaamista. Tietäisi ainakin tasan tarkkaan mitä tuote sisältää. Kiitos tuosta riisijauhovinkistä! Jos tuota testaan niin täytyy vaan muistaa varata kunnolla kosteuttavia supertuotteita noiden testailujen ajaksi.

  14. MM says:

    Tuli vain mieleen, että mahtaako tuo YR:n suihkugeelin acrylates crosspolymer olla sittekin suihkugeelipohjassa? YR:n monissa muissa suihku- ja vartalotuotteissa on noita polymeerejä tuomassa tuotteisiin koostumusta tai pintaa iholle (toimivat siis myös kalvonmuodostajina), joten luulen mainoslauseen sinänsä olevan totta – itse kuorivat ainesosat ovat luonnonsiemeniä vaikka muu koostumus ei niin luonnonmukainen olekaan.

    1. Nina says:

      Kiitos kommentistasi MM! Tuo voi hyvinkin olla mahdollista, en ole tutustunut YR:n tuotteisiin koskaan syvällisemmin. Kiitos siis tiedosta. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.