Pieniä tuliaisia Milanosta

tunnetila: tyytyväisyys

milanosta13

Italian reissulla tuli tehtyä yllättävän paljon ostoksia. Piipahdimme heti ensimmäisenä päivänä serkkuni kanssa Pontenuressa sijaitsevassa outletissa jossa ei välttämättä ole yhtään mitään kivaa, tai sitten kivoja juttuja löytyy vähän liikaakin. Tällä kertaa sovitin liikkeessä varmaan parikymmentä vaatetta ja muutamat kengät ja lopulta poistuin liikkeestä kesäkenkien, mustien farkkujen ja paksun neuleen kanssa. Tällä kertaa liikkeen tarjonta oli ilokseni erinomainen.

Olin reissussa pelkillä käsimatkatavaroilla ja kun tungin ostamani farkut ja super paksun villaneuleen lentolaukkuun alkoi laukku olla jo tukalan täynnä. Niinpä loput hankintani olivatkin pieniä, tai ainakin menivät hyvin pieneen tilaan taiteltuna. Pientä ja tarpeellista luki myös ostoslistallani joten tätä tarvetta täyttämään tein seuraavat hankinnat.

1. lakritsinmakuinen hammastahna, Marvis
Italialaisen Marvisin kulttimaineessa paistattelevat hammastahnat ovat jo valloittaneet maailman, mutta Suomessa tahnoja ei ole vielä nähty. Tänä syksynä luksushammastahnan raahaaminen maailmalta Suomeen kuitenkin päättyy, sillä ainakin hotelli KlausK on ottanut Marvis -tahnat hotellibutiikkinsa valikoimiin. Marvisia myydään esim. Lontoossa Harrodsilla, toivotaan siis että Suomessa Marvisin jälleenmyynnin saa KlausK:n lisäksi ainakin Stockmann. Oman tahnani ostin kivasta Playlife’sta (liikkeitä mm. Piacenzassa ja Milanossa).

2. ja 3. nestemäinen eye liner, Essence ja meikinpuhdistuspyyhkeet, Shaka

Ostin edellisellä Milanon reissullani (keväällä 2012) ensimmäistä kertaa italialaisketju OVS:n kosmetiikkaosastolta meikkejä. Hinnat oli tolkuttoman edullisia ja laatu, ainakin ostamissani tuotteissa, erinomainen. Niinpä marssin heti ensitöikseni OVS:ään ja kiikutin viimeksi hyväksi havaitut tuotteet kassalle. Näppärän kokoinen Essencen nestemäinen rajaus maksoi kolmisen euroa ja kesti minulla viimeksi käytössä lähes vuoden. Shakan meikinpuhdistuspyyhepakkaus maksoi alle euron ja sopii pienen kokonsa puolesta minne vaan.

OVS:n kosmetiikkaosastot ovat ihania paikkoja, ne ovat suorastaan köyhän miehen Sephora. Valikoima ei tietenkään ole niin laaja kuin Sephorassa, onhan OVS oikeasti vaateliike, mutta tarjolla olevat merkit on edullisia ja tuotteet niin houkuttelevia että joka kerta harmittaa miksen ole liikkeellä suuremman matkalaukun kanssa.

4. matkakokoinen parfyymipullo, Muji

Pidempään blogiani lukeneet tietävät, että yksi ehdottomista lempikaupoistani maailmassa on Muji. Ja Mujiin on joka kerta päästävä kun sellaisen näen. Tällä kertaa minulla oli ostoslista Mujiin ja ilokseni löysin kaiken tarvitsemani. Ostoslistalla ykkösenä oli reissukokoinen parfyymitäyttöpullo (joka oli ostoslistallani jo kesäisellä Pietarin matkallani).

Mujin valikoimiin oli tullut teräksinen suihkepullo jossa on lasinen sisus. Pullon mukana tuli pipetti jolla annostella parfyymia pullosta toiseen. Homma näytti yksinkertaiselta mutta totuus on että taistelin pullon ja pipetin kanssa kotona pari tuntia kunnes mies tuli paikalle ja kertoi miten homma toimii. Pipettiä ei siis hommassa tarvittu vaan parfyymi ainoastaan suihkittiin simppelisti pullosta toiseen. Liian helppoa.

5. lääkerasia, Muji

Kuljetan aina laukussa mukanani särkylääkkeitä ja ne pyörivät aina pitkin laukun pikkutaskuja. Eivät pyöri enää kun ostin Mujista lääkkeille kotelon. Maailman yksinkertaisin tuote joka helpottaa elämää älyttömästi. Voi miksi hankin muovisen pikkurasian vasta nyt?

6. ja 7. täyttöpullot shampoolle, hoitoaineelle ja kasvovedelle

Olen aikaisemmin ostanut Mujista reissuja varten täyttöpulloja shampoille sun muille nesteille. Pullot ovat kuitenkin liian suuria lyhyemmille, esim. viikon lomille. Matkustan aina niin pienellä arsenaalilla kuin mahdollista ja joskus ylimääräinen 100g pistää homman sekaisin. Nyt hankin entistä pienemmät täyttöpullot ja näiden koko on täydellinen, varsinkin silloin kun matkustan yksin. Ei enää mitään turhaa raahattavaa, jihuu!

Joskus pienet ja tarpeeseen tulevat ostokset ovat niitä kaikista tärkeimpiä!

0

(12) Kommentit

  1. Noora says:

    On ollut todella mielenkiintoista lueskella sun Milano-kokemuksista! 🙂 Me oltiin Matin kanssa Milanossa neljä päivää keväällä, ja jotenkin kokonaisuutena fiilis koko kaupungista oli vähän bläääh.. Toki meidän reissun ajaksi osui hirveät kaatosateet, mutta silti fiilis oli parin päivän jälkeen se, että tämä kaupunki on kyllä nyt nähty. 😀 Oli hämmentävää, että matkan huippukohtana oli itselläni jalkapallo-ottelu, vaikka mä INHOAN futista. 😀

    Mutta ehkäpä minun pitäisi vielä antaa Milanolle toinen mahdollisuus.. 😉

    1. Tiedätkö Noora, mä olen ollut Milanossa varmaan kohta kymmenen kertaa ja aina matkan huippukohta on serkkuni luona maaseudulla vierailu. 🙂 Tykkään Italiasta maana ihan hirveästi, mutta Milano ei ole minunkaan lempikaupunkini siellä.

      Jos olen ollut Milanossa 10 kertaa niin niistä kerroista 8 on ollut sateisia. Onneksi nyt ei satanut vaan helle helli, mutta siis, ymmärrän täysin jos Milano ei vakuuttanut sinua visiittinne aikana.

      En itsekään vierailisi siellä näin usein ilman serkkuni lähistöllä asumista. Jos menisin Italiaan enkä tapaisi serkkuani menisin mielummin vaikka Gardalle, Napoliin, Veronaan tai vaikka Roomaan jossa en ole koskaan käynyt. Shoppailupaikkana Milano on kyllä kiva ja varsinkin outleteista tulee tehtyä usein ihan super hyviä löytöjä!

      1. Ja vielä… Viimeksi kun olimme Milanossa siskoni kanssa vappuna 2012, niin siellä satoi niin paljon vettä että siskoni joutui heittämään kenkänsä hotellin roskikseen. Ne kastuivat niin pahasti että menivät täysin käyttökelvottomiksi. 😀

  2. Pakko heti huikata, että Marviksen hammastahnoja löytyy Turusta Sisustuksen Koodista 🙂

    1. Oho! Hei kiitos vinkistä Emilia, onpa kiva kuulla että ne on bongattu jo Helsingin ulkopuolellekin. 🙂

  3. cami says:

    Myös Putiikki Rannalla (Tampereella ja Helsingissä) on ymmärtääkseni ottanut Marviksen valikoimiinsa, onkin pitänyt jo jonkin aikaa tähän tutustua lähemmin eli kiitos muistutuksesta 🙂

    1. Huippua, kiitos Cami kun kävit vinkkaamassa! Hauskaa että moni liike tuntuu olevan kiinnostunut myymään hammastahnaa. 😀 😀 On todella kiinnostavaa miten niinkin arkinen tuote kuin hammastahna on saanut tuollaisen statuksen että mm. vaateliikkeet ympäri maailman myyvät sitä. 🙂

      1. cami says:

        Joo haha vähän samaa kelailin itekin. Kävin viikonloppuna Pariisissa ja oli pakko etsiä ja käydä & other stories-liikeessä, ei pelkästään niiden kauniiden kenkien takia, vaan pakko myöntää että toinen suuri syy oli nettikaupasta bongaamani kaunis hammastahnatuubi (!!) ja hammasharja (joita ei ikävä kyllä enää ollut, buu :D) pyörittelen ehkä vähän itsekin itselleni silmiäni nyt kun myönsin tän ”ääneen” 😀

        1. Hahahahaha, täällä voi myöntää tuollaisen asian, täältä saat vertaistuke toiselta yhtä huvittavalta tyypiltä. 🙂

          Mäkin kävin muuten Milanossa Other Stories -liikkeessä ja musta kaikki vaatteet oli jotenkin outoja ja liian kalliita laatuun nähden. Sanottakoon vielä että jos olisin nähnyt siellä kivan hammastahnan ja -harjan olisin ostanut ne varmasti. 😉

  4. Tarja says:

    Voi Milano, voi Italia… Voisin lähteä matkaan milloin vain, onneksi kanssasi pääsi nojatuolimatkalle.

    Kävin Mujissa ekan kerran Berliinissä (siinäkin on kyllä niin mukava kaupunki, jonne voisin heti lähteä uudestaan) ja liike vei täysin sydämeni! Mitä kaikkea ihanaa siellä olikaan! Piti tilata sittemmin Mujin nettikaupasta pari puuvilla-silkkineuletta jälkikäteen, vaikka postikulut siellä ovatkin ihan törkyhintaiset. Mutta neuleet ovat kyllä aivan niin ihania kuin saatoin kuvitellakin. Odotan innolla, että pääsisin uudelleen Mujiin – nyt tietäisin kyllä ostella kaiken mahdollisen suoraan paikan päältä 🙂

    1. Muji on maailman ihanin paikka!!! Ihana että sinäkin olet löytänyt sen. <3 Minulla ei ole kokemusta Mujin vaatteista, olen aina ostanut sieltä vain kaiken maailman kätevyyksiä. Vaatteiden matskut kuulostaa ihanille ja mallitkin on aina kivan klassisia. Miksihän en ole koskaan ostanut sieltä vaatteita..? Melkein alkaa harmittaa. 🙂

      1. Tarja says:

        Mujin vaatteet voisivat olla sinulle hyvinkin mieleen. Vilkaisepa seuraavalla kerralla ja tunnustele. Minusta hinta-laatusuhde aika lailla kohdillaan. Ostin Berliinin Mujista ihanan, mustan monitoimiviitan, jonka saa napiteltua ylle monella tavalla. Harmittaa, etten tsekkaillut mekko ja trikoopaitaosastoa kunnolla paikan päällä – netistä kun selailin, olisin voinut ottaa lähes kaikki vaatteet… Miksi se pihiys iskee aina väärässä paikassa ja väärään aikaan!? Kysyn vaan 🙂

        Mukavaa viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.