Erikoinen pikkujouluasu

tunnetila: hauskuus

071213 toka

Vietimme mieheni kanssa viime lauantaina pikkujouluja älyttömän kivassa paikassa! Postausta päivän ohjelmasta on tulossa kunhan saan kuvia muutamalta taholta, mutta miehen puhelimesta löytyi tähän hätään kaksi kuvaa pikkujoulupäivän asustani.

Useimmiten pikkujouluihin pukeudutaan korkoihin ja kauniiseen mekkoon tai lyhyeen hameeseen. Tällä kertaa tilaisuuden luonteen huomioon ottaen oma asuni koostui nahkahousuista, mukavista kengistä ja paksuimmasta talvitakistani. Tokin takin alla oli jotain vähän siistimpää, eli musta paitapusero ja kaulassa Glitterin kaunis ja juhlava koru, mutta hyvin tärkeän osan päivän ohjelmasta vietin untuvatakki päällä.

071213 eka

untuvatakki Colmar*, huivi Faliero Sarti, hanskat Mochino,
nahkahousut Jimmy Choo for H&M, kengät Rizzo, laukku Tory Burch

Nahkahousut ovat pukeutumisessani aika hassussa roolissa. Pukeudun niihin sateella ja loskalla, vähän kuin kurahousuihin, koska niistä lähtee roiske ja lika helposti pintaa pyyhkäisemällä. Toisaalta taas nahkahousut tekevät juhlan ja ovat hyvä vaihtoehto kemuihin ja kokkareille pikkumekon sijaan. Töissä käytän nahkahousuja aika harvoin, sillä istun toimistossa koko päivän ja housuihin tulee liiasta istumisesta tylsät polvipussit.

Viime lauantaille nahkahousut olivat täydellinen vaatevalinta, sillä saman päivän aikana täytyi näyttää juhlavan tyylikkäältä, mutta myös seisoskella ulkona hieman erikoisissa olosuhteissa. Tuosta kaikesta lisää myöhemmin, mutta sen voin kertoa jo nyt että hauskaa oli!

* saatu blogin kautta

0

(1) Kommentti

  1. […] VIP-aitiosta nauttien samalla joululounasta. Kävimme myös talleilla (siksi päivän asuna olivat nahkahousut ja untuvatakki) ja pääsimme haastattelemaan erästä maailman huippuraviohjastajista, ruotsalaista Björn […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.