Kaikki mitä mielessä

tunnetila: kiitollisuus

Tänään alkoi viimeinen työviikko ennen joululomaa ja valtavasti asioita täytyy vielä hoitaa ennen perjantaita. Töissä hoidettavien asioiden listaa en blogiini laita, mutta blogiin liittyvien asioiden listalla on myös monta juttua. Käydään siis niiden kimppuun. (Toki vuosi jatkuu vielä joulun jälkeenkin, mutta en tiedä miten ahkerasti lomalla pääsen bloggailemaan, joten haluan sanoa nämä asiat jo tässä vaiheessa vuotta.)

Ihan ensin haluan kiittää jokaista blogini lukijaa kivasta blogivuodesta ja huikeasta tuesta siirtymisessäni Re:fashioniin. Olette ihania ja parhaita ja minulle tärkeitä jokainen! Erityisesti haluan kiittää kolmea blogini lukijaa, jotka ovat kommenteillaan ilahduttaneet minua usein ja joiden läsnäolo blogissa on saanut minut hyvälle tuulelle. Kiitos Tarja, kiitos Virpi ja kiitos iduska! Minulla on teille pienet joulupaketit kiitokseksi ystävyydestänne, joten laittakaa sähköpostia ja kertokaa osoitteenne niin saan paketit matkaan!

Seuraavaksi haluan muistuttaa Teitä voimassa olevista alekoodeista, joilla Tunnetilan lukijana saa muutamasta super kivasta verkkokaupasta alennusta jouluun asti. Koodilla TUNNETILANJOULU saa -25% alennuksen koko ostoskorista nettibutiikki FAB:issa. Koodilla TWISTJOULU taas saa -10% koruostoksista uudessa kotimaisessa verkkokauppa Twistissä.

Tiedän, että nyt joulukuussa blogini on ollut harvinaisen täynnä yhteistyöpostauksia ja uusien tuotteiden esittelyä. Olen pahoillani jos se on häirinnyt joitakin Teistä. Minulta on kuitenkin usein pyydetty joululahjavinkkejä ja kun niin moni kiva taho joista itse olen kiinnostunut on ottanut minuun yhteyttä, niin olen nyt suostunut moniin yhteistöihin. Yhteistöiden kautta olen päässyt tutustumaan liikkeiden/brändien tuotteisiin ja löytänyt jaettavaksi kivoja lahjavinkkejä ja saanut Teille jouluisia alekoodeja. Toivottavasti yhteistöistä on hyötynyt tai ainakin inspiroitunut mahdollisimman moni!

Ja sitten siihen viimeiseen kohtaan ”tee ennen joulua” -listalta. Haluaisin kuulla mielipiteenne yhteen asiaan. Kun bloggasin vielä omillani julkaisin blogissani postauksen joka toinen päivä. Nyt Re:fashionissa bloggaustahtini on kiihtynyt sillä muut portaalin alla bloggaavat kollegani postaavat yleensä päivittäin. Yritin ensin pitää vanhasta postaustahdista kiinni, mutta joka toinen päivä postatessa tuntui, että blogini jää muiden, ahkerammin päivittyvien blogien jalkoihin. Nyt olen siis kolmen kuukauden ajan postannut päivittäin ja haluaisin tietää mitä mieltä Te olette tuosta tahdista.

Kumpi postaustahti on Teistä mukavampi, uusi postaus joka päivä vai joka toinen päivä? Luetteko blogiani päivittäin vai käyttekö lukemassa useamman postauksen kerrallaan? Jos käytte blogissa muutaman kerran viikossa, ehdittekö lukea kaikki haluamanne postaukset vai onko postaustahti niin nopea että alkaa ahdistaa? Entä mitä olette mieltä postausten ajankohdasta? Onko kiva että julkaisen postauksen lähes säännöllisesti klo 8.30 vai onko Teille väliä postausajankohdalla?

Haluan palvella Teitä mahdollisimman hyvin joten olisi kiva kuulla mitä mietitte postaustahdista. Voin sitten vuoden alusta muuttaa tapojani jos haluatte mielummin postauksia harvemmin tai johonkin tiettyyn kellonaikaan. Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvon vielä yhden pienen joulupaketin, tai ehkä paremminkin lahjan uudelle vuodelle jos paketti ei ehdi jouluksi perille. Kyselyyn vastaamiseen on aikaa tämän viikon perjantai-iltaan klo 16.00 asti. Sen jälkeen arvon voittajan ja laitan paketin postiin ja pidän peukkuja että se ehtisi jouluksi.

Kiitos jokaisesta mielipiteestä ja muistakin kommenteista! Ja kiitos että luette blogiani! <3

0
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply
    Emilia
    16/12/2013 at 10:10

    Kiitos ihanasta blogistasi Nina 🙂 Päivittäinen postaustahtisi on ilahduttanut kovasti ja on kiva kos jaksat sitä jatkossakin tehdä. Eli luen blogiasi päivittäin 🙂 Postauksen ajankohdalla ei olle ainakaan minulle väliä.

    Itseäni kaupalliset yhteistyösi eivät ole ollenkaan kyllä haitanneet, päinvastoin 🙂 Eikä niitä mielestäni kyllä mitenkään hirveän paljon ole edes ollut ja niistä kyllä huomaa että ne ovat olleet sinulle mieleisiä yhteistyökumppaneita ja olet niitä myös meitä ajatellen tehnyt.

    Mukavaa ja tunnelmallista Joulun (ja joululoman) odotusta <3

  • Reply
    HeidiV
    16/12/2013 at 10:12

    Oikein hyvä tahti on ollut tämä =) Käyn blogissasi melkein päivittäin, harvemmin käytyäni luen sitten useamman postauksen kerralla.

    Kiitos siis tästä, on inspiroivaa ja mukavaa lukea blogiasi ja katsella ihania kuvia =) Rauhaisaa joulua ja menestystä vuodelle 2014!

  • Reply
    Tarja
    16/12/2013 at 10:16

    Minusta on aina mukava lukea postauksiasi, tulipa niitä kerran päivässä tai harvemmin. Minun mielestäni voit kirjoittaa siihen tahtiin ja aikaan kuin se sinulle sopii ja hyvältä tuntuu! Joskus ehtii postata useammin, joskus harvemmin – se on elämää se! 🙂 Kiitoksia lämminhenkisestä blogistasi, Nina! Ihanaa joulun odotusta! <3

  • Reply
    Leenu
    16/12/2013 at 10:28

    Heippa! Nyt oli pakko tulla kommentoimaan – ensimmäistä kertaa. Suuri kiitos ihanasta blogistasi, täältä olen löytänyt paljon pukeutumis- ja nyt myös lahjavinkkejä. Kun vielä olen keskimittaista hieman lyhyempi (kuten olen ymmärtänyt sinunkin olevan) niin nuo vaatejutut ovat osuneet tosi hyvin! Minulle on ihan sama mikä on postaustahtisi, ihan päivittäin en ehdi täällä käydä, mutta nyt on ollut ihanaa kun aina on jotain uutta ja kivaa luettavaa tiedossa 🙂 Muistathan toki että et rasita tai stressaa itseäsi tämän blogin kanssa liikaa. Mieluummin sitten hieman harvemmin, mutta ”laadukkaampaa” tekstiä!

    Kiitos vielä ja oikein ihanaa joulua 🙂
    Leenu

  • Reply
    Sanjana
    16/12/2013 at 12:03

    Minusta hyvää kannattaa odottaa! Että ei ole pakko joka päivä postata, jos ei siltä tunnu tai jos ei ehdi. Juttujasi on ollut piristävä lukea syksyn mittaan, aivan uusi tuttavuus tämä blogisi minulle 🙂 Että hyvä kun siirryit tänne re:fashioniin niin tulipahan löydettyä yksi luettava blogi lisää!

    Ja ainiin, itse luen aina muutaman päivän välein, en ihan joka päivä.

  • Reply
    Tiinanen
    16/12/2013 at 12:55

    Mun mielestä jokainen blogi on pitäjänsä näköinen, niin jos susta tuntuu, että jokapäiväinen päivittäminen on ”pakkopullaa”, niin päivität tietenkin harvemmin. Olen lukenut blogiasi jo kauan, joten en kaipaa uutta postausta joka päivä. En itse edes ehdi käydä kuin muutaman kerran viikossa lukemassa nämä muutamat suosikkini.

    Omalta lukulistaltani on jääneet sellaiset blogit pois, jotka päivittyvät päivittäin, mutta sitten se postausten laatu on vähän niin ja näin. Että joka viikko yhtenä päivänä lätkäistään sen viikon Instagram-kuvat blogiin, että saadaan taas se yksi julkaisu tehtyä, tuntuu väkinäiseltä.
    Ja itsehän en edes lue muita Refashionin blogeja, tulen aina suoraa sinun sivuillesi, kun se kirjanmerkeissä on, niin et todellakaan jää muiden jalkoihin. Joillekin lukijoille olet se ensimmäinen vaihtoehto 🙂

    Nämä yhteistyöt, joita eri tahojen kanssa teet ovat minulle ihan ok, et ole koskaan vaikuttanut bloggaajalta, joka lähtee mukaan mihin tahansa juttuun. Uskon, että todella tykkäät esim. Fabin ja Twistin tarjonnasta.

    Oikein rentouttavaa joulua sinulle!

  • Reply
    tunnetila
    16/12/2013 at 13:23

    Emilia, Heidi V, Tarja, Leenu, Sanjana ja Tiinanen, <3
    Luin juuri kommenttinne ja kävin työpaikan vessassa tirauttamassa pari ilonkyyneltä. Te olette ihan mielettömiä tyyppejä! <3 <3 <3 Kiitos että olette!

  • Reply
    Virpi
    16/12/2013 at 17:07

    Tunnetila on minulle sellainen virtuaalikoti, jonne toivoisin ehtiväni useammin. 🙂 Tunnen suurta harmitusta jos en kiireiltäni ehdi tulla ”moikkaamaan”, tai jos ehdinkin en jätä kommenttia. Täällä tiedän lukevani aina laatua, oppivani uutta ja saavani mitä mainiointa seuraa! 🙂 Kiitos siis sinulle Nina mitä parhaimmasta ”kodista”, jonne kokoonnumme varmasti niin kauan, kun vain jaksat pitää sitä. <3

    Minua eivät häiritse yhteistyöt, ne ovat mielenkiintoisia ja usein hyödyllisiä kaikille. Postaustahtisi on hyvä silloin, kun sinä olet tyytyväinen. 🙂 pyrin lukemaan kaikki postauksesi, mutta itsekin pyrin jonkun verran välttämään konetta vapaapäivinä. 🙂

  • Reply
    iduska
    16/12/2013 at 17:38

    Voi sinua ihanaa <3 Hihkuin jo omalla tontillani, mutta kiitos siis vielä. Laitan postia tulemaan. Ja siis kiitos itsellesi kun jaksat tätä blogia pitää.

    Käyn lukemassa joka päivä ja jos en ihan aina ehdi, niin luen sitten enemmän kerralla. Minua ei siis reipaskaan postaustahti häiritse (päinvastoin on kiva kun on luettavaa), mutta tärkeintä tietty on että menee oman jaksamisen mukaan. Mielestäni blogissa näkyy usein, jo bloggaajalle alkaa homma maistua puulta, siksi kannattaa kuunnella omia tuntemuksiaan. Kyllä ne lukijat pysyy. Minä ainakin 🙂 Et siis jää kenekään jalkoihin, koska eihän kenelläkään toisella ole juuri tätä Tunnetila-blogia.

  • Reply
    pauliina
    16/12/2013 at 19:29

    Kiitos kuuluu sinulle! Siis KIITOS kivasta blogista!
    Itse käyn päivittäin tsekkaamassa onko uutta postausta mutta mielestäni se on ihan bloggaajan oma asia mihin tahtiin postailee. Yhteistyökuviosi eivät ole häiritseviä eikä niitä ole liikaa. Päinvastoin, on mukava saada vinkkejä kaupoista ja tuotemerkeistä, joista ei muuten välttämättä tietäisi mitään. Ne on aina laadukkaita ja mukavia tuotemerkkejä ja mahdollisuus saada niistä kauttasi pientä aleakin on pelkkää plussaa! Asia erikseen on sellaiset bloggaajat, jotka vaikuttavat kehuvan ihan mitä tahansa tuotetta kunhan vaan ilmaista tavaraa saavat. Sinun blogisi on mahdollisimman kaukana sellaisesta toiminnasta.
    Oikein ihanaa joulun aikaa Sinulle Nina ja muistahan myös rentoutua äläkä ainakaan stressiä ota blogistasi. 🙂

  • Reply
    h_eidi
    16/12/2013 at 22:47

    Käyn blogissasi kurkkaamassa joka päivä, mutta postaustahtisi voi hyvin olla joka toinen tai kolmaskin päivä. Jos joskus tuntuu, ettei muutamaan päivään ehdi tai jaksa postata, niin totta kai sekin on OK. Ihan sen mukaan mikä sinulle itsellesi aina sopii parhaiten. Postausajankohdalla ei ole sinänsä väliä, itse luen blogit aina vasta illalla.

    Yhteistyöt eivät todellakaan häiritse, sillä ne ovat olleet laadukkaita enkä koe niitä olleen liikaa. Niiden kautta olen saanut monia kivoja vinkkejä tuotteista, nettikaupoista jne. joista en muuten olisi tiennyt mitään.

    Kiitos sinulle tästä vuodesta . Mukavaa joulun odotusta ja hyvää uutta vuotta 2014! 🙂

  • Reply
    Ellu
    17/12/2013 at 17:29

    Kiitokset itsellesi kivasta blogista! En ole mitenkään huomannut, että olisit jäänyt jotenkin muiden jalkoihin täällä uudessa paikassa, mutta minulla onkin blogisi suosikeissa niin, että tuun aina suoraan sinun blogiisi. Postaustahdillasi ei minulle ole merkitystä. Käyn melkein päivittäin täällä ja luen kyllä kaikki postaukset, oli niitä yksi tai useampi lukematta. Mua ei ahdista, jos on tullut useampi postaus, mutta ei myöskään harmita vaikka ei uutta postausta olis tullutkaan. Niin että saat päättää itse, mikä tahti tuntuu sinusta mukavammalta kirjoittaa. Ainakin minun puolestani. Käyn täällä yleensä iltapäivällä/illalla eikä minulle ole väliä, luenko tänään kirjoitettua postausta vai eilen, joten kirjoitusajankohdalla ei minulle ole väliä. Olen tykännyt myös näistä yhteistyöpostauksista. Poikihan yksi niistä minulle ihanan perhoshuivin 🙂 Ja jos joku tuote-esittely ei niin nappaa, niin luen sen vähän kevyemmin. Tiedän, että joku toinen voi tykätä juuri siitä. Kiitos tästä blogivuodesta ja kaikkea hyvää tulevaan vuoteen 🙂

  • Reply
    Ritva
    17/12/2013 at 18:57

    Kiitos ystäväiseni itsellesi ihanasta blogista, mä oon sen verran laiska blogien lukija (ja myös kommentoija, sori vaan), että käyn yleensä kerta viikkoon oman luettavien blogieni listan läpi ja joskus kahlattavaa onkin paljon kun postauksia onkin useita. Eli samalla linjalla kyllä muiden kanssa, eiköhän me käydä sinun blogiasia lukemassa, riippumatta siitä miten usein sitä päivität. Pääasia että jaksat sitä päivittää ja olet itse siitä innostunut! Ihanaa joulun aikaa teille molemmille täältä kaukaa.

  • Reply
    Henna73
    17/12/2013 at 19:04

    En menisi kyllä muuttamaan mitään entisestä, sillä tämä toimii ainakin minulle kuin nappi silmään.

    Joulun odotusta täältä lapin perukoilta 🙂

  • Reply
    Thin | Tunnetila
    19/12/2013 at 08:39

    […] Ps. Ehdit vielä jättää mielipiteesi postaustiheydestä täällä. […]

  • Reply
    Emilia
    19/12/2013 at 11:55

    Kiitos sinulle ihainen blogistasi! Blogin kautta pääsen seuraamaan kuulumisiasi ja aina blogia lukiessa tuntuu, että olisit vieressä kertomassa niitä juttuja <3
    Edelleen aivan liian vähän kommentoin postauksia (lupaan taas ryhdistäytyä asiassa!), vaikka joka ikisen postauksen luen vähintäänkin sen kerran ja viikonloppuisin saatan palata lukemaan vanhempia juttuja uudestaan.

    Postaustahdilla ei minulle ole väliä ja tärkeintä se kait on mikä itsestä tuntuu hyvältä. Jos postausten tekeminen alkaa tuntumaan pakkopullalta, on ehkä parempi hidastaa vauhtia. Itse sinä parhaiten sen kuitenkin tiedät ja uskon, että jokainen blogiasi lukeva mukana pysyy vaikka postaustahti oli hiljaisempi 🙂

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.