Pörrön paluu

tunnetila: tykkäys

Helsinkiin saatiin sunnuntaina vihdoin hetkeksi lunta! Parin tunnin päästä lumi oli jo sulanut, mutta onneksi sain raahattua miehen ulos juuri oikealla hetkellä ja saimme ikuistettua ensilumen hetken.

Ulkona tuuli niin navakasti että 90% miehen nappaamista kuvista oli pilalla hiusten hulmutessa pitkin kasvoja (ei sensuellin viehättävästi vaan pörrökasana) ja lopuissa kuvista tuuli nappasi kiinni pörröliivin helmaan eikä kuvista tiennyt olenko riisumassa liiviä vai laittamassa sitä päälleni.

liivi Lanvin pour H&M, pusero Benetton,
housut LiuJo*, nilkkurit Rizzo

Nämä kaksi kuvaa sain pelastettua tuulen tuivertamasta kuvaussessiosta ja vaikkei laatu näissäkään ole huikea julkaisen ne silti. Olen nimittäin niin iloinen tuosta liivistä. Ostin pörröliivin useampi vuosi sitten Lanvin pour H&M-mallistosta ja ilo on aina ylimmillään kun talvi tulee ja löydän liivin kaapista.

Tänä syksynä olen taas käyttänyt liiviä poikkeuksellisen paljon enkä voi kuin onnitella itseäni hyvästä ostoksesta. Vaikka Lanvin pour H&M -mallisto koostui pääosin upeista juhla-asuista, olen iloinen että malliston ainut ostokseni oli tämä liivi. Olen varma että olen käyttänyt liiviä paljon enemmän mitä olisin koskaan käyttänyt malliston juhla-asuja.

* saatu blogin kautta

0

(8) Kommentit

  1. Tarja says:

    Voi! Tuo liivi onkin ihana. En muistanutkaan tuota asustetta, mutta näyttääpä kivalta. Jostain syystä huomaan ihastuvani nyt kaikkeen pehmoiseen ja pörröiseen, vaikka olen yleensä ollut aika suoralinjainen kaikessa pukeutumisessa. Liekö tarttunut lasten pehmoeläin-innostuksesta moinen 🙂

    Nuo housut ovat tosi kivat! En ole vieläkään ehtinyt käydä sovittamassa noita Liu Jo-housuja, mutta sattuman kauppaa löysin itselleni uuden lempimerkin housuissa: MAC. Tosi mukavat, kapeat ja joustavat farkut mallia Dream Jeans. Ja riittävän korkea vyötärö näin aikuiselle naiselle. Omistan ne nyt mustina ja tummansinisinä. Lahkeenpituuksiakin löytyi useampi ja mikä parasta: niistä sai ottaa normaalia pienemmän koon 😀 Tulipa hyvä mieli!

    PS: ja nyt kun katson tuota farkkujen kuvausta (korkea vyötärö, joustava materiaali…), niin nehän vaikuttaa just mummo-farkuilta 😀 Eivät kyllä ole sitä. Omasta mielestäni…

    1. Kiitos Tarja! Tuo liivi on ihan mielettömän lämmin ja siksi unohtuu usein kaappiin. Nyt olen onneksi muistanut käyttää sitä ohuiden puseroiden kanssa.

      Nyt on tosi paljon tarjolla kaikkea pehmoista ja pörröistä. Ja hyvä niin. On kiva saada vähän pehmeyttä monta vuotta vallalla olleen minimalismin rinnalle.

      Kiitos tuosta farkkuvinkistä! En ole tainnut koskaan sovittaa MACin farkkuja, mutta jos ne ovat noin kivat ja hyvät mitä sanot niitä täytyy ehdottomasti päästä sovittamaan. Ja hei, jalassa mukavat mummofarkut on luultavasti parhaat farkut. 🙂

  2. Saara says:

    Ihana liivi! Harvemmin kommentoin, mutta olen seuraillut blogiasi nyt jo noin kaksi kuukautta. Tunnetila tykkäys. <3

    1. Voi kiitos Saara, ihana kommentti! 🙂 Toivottavasti seuraat blogiani jatkossakin. 🙂

  3. Tiinanen says:

    Tuo liivi on i-h-a-n-a! Katselin tuota myös itse silloin, kun mallistoa myytiin, mutta toimin liian myöhään ja jäin ilman. Olen koittanut nettikirppiksiltä sitä välillä metsästää, mutta tuloksetta, taitavat omistajat todella rakastaa omaa kappalettaan 🙂
    Näissä sinun kuvissasi näkee, kuinka hyvin se tuo tekstuuria ja vähän twistiä kokomustaan asuun, juuri samalla tavalla olisin itsekin käyttänyt liiviä.
    Upealta näytät!

    1. Kiitos Tiinanen! Tämä liivi on kyllä ihana ja olen myös itse metsästänyt tätä (toista kokoa) silloin tällöin eBaystä mutta näitä ei ole siellä koskaan! Hittituote siis. 🙂

  4. Ei voi olla totta! Juuri muutama viikko sitten harmiteltiin siskon kanssa, että jätimme viime vuonna molemmat Stockan aletankoon ehkä maailman upeimman pörröliivin roikkumaan ja nyt sellaiselle olisi ollut käyttöä jo vaikka kuinka. Ja kas! sitten pompsahtaa tämä sinun upeutesi ruudulle! Ihana asu, tykkään ihan hurjasti!! 🙂 Ja pörröliivi menee pakko saada -listan kärkeen..

    1. Suosittelen pörröliivin hankintaa. Sopii kaiken kanssa ja lämmittää mitä parhaiten. Loistohankinta ja varmasti käytössä vielä vuosia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.