Talvinen varustus

tunnetila: tykkäys

210114 vaaka2

Kirpeän aurinkoiset pakkaspäivät ovat täällä! Ihanaa, olen jokaisesta auringonsäteestä ja poskia nipistelevästä pakkasasteesta onnellinen (vaikka pääosin olen ihaillut aurinkoa viime päivät sängyn pohjalta). Auringon lisäksi pakkaspäivissä onnelliseksi minut tekee ihanat talvivaatteet jotka mahdollistavat ulkoilun lähes säässä kuin säässä. Colmarin untuvatakki* muuttuu pakkasella pinnaltaan rapisevaksi ja pitää kylmän loitolla, ja Faliero Sartin kamelinkarva-silkkisekoitteinen huivi on unelmanpehmeä ja todella lämmin.

Jalkaan näillä säillä ovat päässeet uudet talvikenkäni, untuvatäytteiset Moon Bootsit*. Ihastuin kenkiin suunnattomasti syksyisellä showroom-vierailullani ja kyselin silloin tällöin PR-toimistolta mistä liikkeestä kenkiä voisi lähteä metsästämään ja milloin ne olisivat myynnissä.

Tiesin, että Moon Boot tekee bloggaajien kanssa yhteistyötä ja antaa testiin muutamille bloggaajille hieman muhkumpaa klassikkomalliaan, mutta kun nämä untuvaiset ihanuudet miellyttivät minua klassikkomallia enemmän ajattelin ostaa ne itse heti kun niitä ilmestyy Helsinkiin. Moon Bootilla ilahduttiin kuitenkin niin paljon untuvainnostuksestani että he päättivät antaa minulle käyttöön omat untuvabootsit. Voi mikä onni ja ilo! Kiitos vielä kerran PR-toimistolle ja Moon Bootille!

210114 kolmas

takki Colmar*, housut Pieces*, kengät Moon Boot*,
kaulahuivi Faliero Sarti, rukkaset joululahja äidiltä jouluna 2012

210114 toka210114 boots

Moon Bootsit ovat siis palanneet parinkymmenen vuoden tauon jälkeen pinnalle ja ihana että ovat! Mikään muotivillitys ei voisi olla parempi kuin muoti, joka pitää sinut lämpimänä! Oletteko muuten tienneet, että vuonna 2000 Louvre valitsi Moon Bootin yhdeksi sadasta 1900-luvun tärkeimmästä design-tuotteesta? Aika mahtava saavutus kenkäbrändiltä!

Aina kun keksitään jotain uutta ja omaperäistä millä tahansa muotoilun osa-alueella, käynnistyy saman tien kopioiden valmistus. Myös Moon Boot on saanut kopioinnista osansa ja kopiotuotteita löytyy tälläkin hetkellä markkinoilta vaikka kuinka paljon. Onneksi kopiointiin puututaan nykyään aika kärkkäästi ja viime marraskuussa (2013) Moon Bootin alkuperäinen muoto (eli juuri yllä mainitsemani muhkumpi klassikkomalli) sai EU:n yhdenmukaistamisvirastolta mallisuojan. Mallisuojan saaminen kertoo brändin nauttimasta arvostuksesta.

Talvivaatteideni tila on tällä hetkellä aika hyvin mallillaan, ainoastaan kunnollinen pipo puuttuu. Tällä hetkellä päässäni on päivittäin (myös kuvissa) viime syksynä New Yorkista erään liikkeen miesten osastolta hädässä (korvat oli niiiiin jäässä että oli pakko saada eka hattu mikä tuli vastaan) ostamani kashmirpipo joka on materiaalinsa puolesta ihanan pehmeä, mutta malliltaan vähän outo ja pelkästä neuloksesta tuulee kovemmalla tuulella läpi. Näytän harvinaisen typerältä pipossa kuin pipossa joten pipo-ongelma seuraa minua varmaan hamaan tulevaisuuteen. Onneksi untuvatakissani on huppu jonka voi vetäistä kovemmalla tuulella päähän. Huppu suojaa ja lämmittää ihanasti ja peittää samalla kummallisen piponi.

Ps. Huomasin takkiin linkkiä hakiessani että Fashionstoressa on juuri nyt Colmarin normaalisti aika hintavat untuvatakit puoleen hintaan!!! Voi vitsit, tekisi mieli tilata näitä lisää eri malleissa!! Jos Teitä kiinnostaa saada erittäin laadukas untsikka muutamalla satasella suosittelen klikkaamaan tästä.

* saatu blogin kautta
* Kuvat on otettu pienen jalustan ja itselaukaisijan avulla Sonyn linssillä. Vielä vähän harjoitusta niin saan kohta otettua itse asukuvani. Jee!

0

(6) Kommentit

  1. Itse olin ajatellut, että ei enää ikinä kuukenkiä tälle ladylle, mutta nyt olen alkanut vilkuilemaan sillä silmällä – kyllä tässä iässä mukavuus menee reilusti turhamaisuuden edelle. Nuo sinun bootsisi ovat vieläpä kauniit!

    1. Hih, kiitos Lady! 😉 Nämä kengät, vaikka muhkeat onkin, ovat silti jotenkin hämmentävällä tavalla sirot ja sopivat minulle koska olen aika pienikokoinen. Perusmalli on minulle ihan liian raskas.

  2. Riina says:

    Näyttää ihanan lämpimälle, mukavalle ja silti tyylikkäälle 😉 Untuvatakit ovat kyllä parhaita!

    Uteliaisuuttani kyselen sinun pituuttasi? Osaisi suhteuttaa vaatteiden mittasuhteet paremmin. Pienillä ihmisillä kun vaatteiden osto on tämän takia välillä hieman haastavaa.. itsellä kun pituutta 155cm..

    1. Mä olen myös aika pikkuruinen, 163cm pitkä. Lahkeet housuissa on aina liian pitkät, takit on liian pitkiä ja mitäs näitä lyhyiden ihmisten perusongelmia tässä pukeutumisessa onkaan.. 😀 Eli olen hieman pidempi kuin sinä, mutta samassa kokoluokassa ollaan silti. 🙂

  3. […] lukuunottamatta), sillä kovia pakkasia oli vain hetken, ja nekin selätin toppahousuilla, untuvakengillä ja lämpimällä untuvatakilla. Eikä palellut yhtään, paitsi ehkä kasvoja […]

  4. […] kivoja juttuja. Huomasin mm. että Helsingin keskustan Sokos myy MoonBootseja (valikoimissa myös untuvabootsejani ainakin punaisena, hinta nyt -70%!!) ja Sokokselle oli saatu myös toinen uusi kiva kenkäbrändi […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.