Mitä siitä kertoisin

tunnetila: pohdiskelu

sydan

Terveiset Pariisista! Vietin mieheni kanssa viime viikonloppuna maailman mukavimmat, ihanimmat, leppoisimmat, rennoimmat, suorittamattomimmat, kivoimmat ja täydellisimmät neljä päivää Pariisissa, yhdessä minulle rakkaimmista kaupungeista ikinä.

Yleensä kun palaan matkalta kotiin en malta odottaa että pääsen purkamaan kameran kuvasaldoa koneelle ja kirjoittamaan matkapostauksia. Tälle reissulle en kuitenkaan ottanut mukaan kameraa, ainoat matkakuvat löytyvät molempien puhelimista. Pariisi on meille molemmille niin rakas ja tuttu paikka, että kuvia ei juurikaan tule napsittua eikä nähtävyyksiä kierreltyä, vaan hetkessä eläminen ja kaiken kokeminen fyysisesti, ei linssin läpi, on tärkeintä. Tämä matka oli meidän kahden ja se oli sellaisenaan niin täydellinen että siitä kirjoittaminenkin tuntuu hankalalta.

Täten pahoittelen perinteisen ”mitä teimme Pariisissa” -reissupostauksen puutetta. Söimme matkalla hyvin ja näimme ja koimme paljon vinkkaamisen arvoisia juttuja. Palaan siis varmasti matkavinkkeihin vähän myöhemmin. Juuri nyt haluan kuitenkin muistella täydellistä viikonloppuamme ihan rauhassa.

Elää uudelleen kauniita hetkiä, fiilistellä mielessä pyöriviä tuoksuja ja makuja ja hymyillä typerän leveästi onnellisessa kuplassani. Pitää tuon kaiken onnellisuuden ja ihanuuden hetken ihan vain itselläni. Sitten kun olen itse saanut mutusteltua nuo hetket läpi olen valmis jakamaan parhaat matkavinkit myös Teidän kanssanne. Jaettu ilo on paras ilo, niinhän sitä sanotaan.

Mutta juuri nyt en halua jakaa tästä onnesta pisaraakaan pois. Pariisi ja viimeiset neljä päivää saavat olla vielä hetken vain meidän. Ihanaa viikkoa kaikille Teille!

0

(4) Kommentit

  1. […] jo aiemmin kerroin, läksimme Pariisiin ilman kameraa vain puhelimet mukanamme. Ajattelin ettei reissussa tule […]

  2. HeidiV says:

    Kell’ onni on, se onnen kätkeköön <3

    Pariisi to-go-listalla, Milano toistamiseen odottaa kesän alussa…

    1. Hih, ihanasti sanottu Heidi! 🙂 Mutta niin se vaan on, joku juttu on niin ihana ettei siitä halua jakaa pisaraakaan pois. 🙂

      Huippukivaa Milanon reissua, suosittelen piipahtamaan myös Pariisissa. Mä RRRRRRakastan Pariisia. 🙂

  3. […] vielä muutaman postauksen ajaksi Pariisiin vinkkien kera… Kun pari viikkoa sitten olimme Pariisissa, oli siellä samaan aikaan käynnissä Pariisin Haute Couture muotiviikko. En ole koskaan ollut […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.