Uneton Helsingissä

tunnetila: hämmästys

puurolautasella perunasuurimoista valmistettua helmi-puuroa

Viides päivä vehnättömyyttä (tai oikeastaan lähes gluteenitonta elämää) on menossa ja yksi hämmentävä havainto on tehtynä. Minua ei nykyään enää väsytä. Koskaan.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä menin nukkumaan normaaliin aikaan, noin klo 23. Nukahdin heti ja kun heräsin olin aivan pirteä. Ajattelin vireystasostani että on jo aamu. Katsoin kelloa, se oli tasan kaksitoista (00.00). Olin nukkunut tunnin verran. Sain onneksi vielä unesta kiinni ja kun seuraavan kerran heräsin olin taas vakuuttunut että on aamu.

Kävin vessassa ja katsoin kelloa. Kello oli vähän yli kolme. Olin niin pirteä ettei uni enää tullut edes pakottamalla. Pyörin kuitenkin tuskissani sängyssä kuuteen asti välillä onneksi torkahdellen, mutta kuudelta nousin vihdoin ylös. Olin nukkunut yöllä vain muutaman tunnin mutta olin silti koko eilisen päivän hyvin reipas ja virkeä.

Kävelin aamulla töihin, olin töissä 8h, kävin työpäivän jälkeen joogassa (1,5h) ja joogan jälkeen vielä saunoin. Yleensä treeni ja saunassakäynti ovat parhaat keinot nukahtaa, mutta ei. Kävelin reippaana töistä kotiin, kotona pesin vielä pyykkiä, tyhjensin astianpesukoneen, järjestelin papereita, laitoin iltapalaa jne. Nukkumaan menin puoli kahdentoista maissa vaikkei vieläkään nukuttanut lainkaan.

Viime yönä nukuin muutaman tunnin enemmän, mutta heräsin taas aamulla aikaisin pirteänä kuin peipponen. Onko nyt täysikuu vai tietääkö joku voiko gluteenittomuus aiheuttaa oikeasti näin valtavan virkistäytymisen näin lyhyessä ajassa? Vaikka on ihanaa olla koko ajan virkeä, valitsen silti kohta mielummin kunnolliset yöunet kuin gluteenittomuuden. Help, meneekö tämä ohi?!

0

(14) Kommentit

  1. Senni says:

    Oho, kuulostaapa aika hurjalta! Miten paljon sitä saisikaan aikaan, mikäli tarvitsisi vain kolme tuntia unta yössä. 😀

    Raportoi ihmeessä jatkosta, minua ainakin kiinnostaa, että miten tuo gluteenittomuus vaikuttaa pidemmän päälle!

    1. Hurjalta tämä näin vähän nukkuminen tuntuukin! 🙂

      Raporttia jatkosta seuraa. Aioin alunperin kirjoittaa aiheesta viikottaisen yhteenvedon, mutta tämä unettomuus oli niin pysäyttävä juttu että siitä oli pakko avautua heti. 😀

  2. JJ says:

    Itse en ainakaan huomannut unimuutoksia kun muutoksen tein. Nyt olen toki muuten paininut unihommien kanssa mutta saanut senkin raiteilleen alta viikon kestäneellä melatoniinifiksauksella. Pöhöttynyt, turvonnut ja muuten omituinen väsynyt olo jäi kun ruokavalio muuttui

    1. Hyvä kuulla että kaikilla vehnättömyys ei vie unta. Nyt (kello on puoli kahdeksan illalla) minua väsyttää ensimmäistä kertaa moneen päivään. Toivottavasti uni ei mene pois ennen kun on oikea nukkumaanmenoaika..

      1. JJ says:

        Jos unihommat menee ihan hassuiksi niin kannattaa koittaa tuota melatoniinia 🙂
        Itse olen ainakin muuten ollut vain tyytyväinen muutokseen, ihan kaikin tavoin.
        Joskus alkuaikoina tuoreen leivän tuoksu sai melkein pinnan napsahtamaan mutta kääntöpuoli oli kuitenkin se todella huono olo joka esim. leivästä tuli niin eipä ollut kovin vaikea valinta. Ja toisekseen, sitä kummasti löytää itsestään uusia puolia kuten sen, että on tosi mielenkiintoista plärätä aiheeseen sopivia ruokablogeja jne 🙂
        Tsemppivä <3

        1. Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan nimittäin mokasin jo eilen.. 🙁 Söin vahingossa irtokarkkipussista lakutoukkia. Olin popsinut jo muutaman toukan kun tajusin että ei itku, näissä on ihan varmasti vehnää.

          En tiedä voiko johtua noin pienestä jutusta, mutta noin tunti lakujen syömisen jälkeen alkoi sattua alaselkään/munuaisten kohdalle todella kovasti. Sellainen ikävä pistos joka kesti pari tuntia. Voisiko noin pieni määrä vehnää vaikuttaa heti kun olen ollut vajaan viikon käyttämättä sitä lainkaan??

  3. maijjo says:

    voih, toivottavasti uni palaa! (: itse olen huomannut, että nukun sikeämmin ja olen aamulla virkeämpi, ei enään tee mieli nukkua puolillepäivin, niinkuin ennen..

    1. Voi maijjo, kuulostaa ihanalta!!! En ole itse ollut koskaan puolillepäivin nukkuja vaan herään ihan hyvissäajoin, mutta en nyt sentään ihan kolmelta aamuyöllä.. 😀 Toivottavasti tämä tästä nyt tasoittuu..

  4. Mun ei sitten varmaan kannata tuollaista edes kokeilla, jos tuo lähes gluteenittomuus tosiaan piristää. Nukun muutenkin aika vähän, suunnilleen viisi kuusi tuntia yössä.

    Olisi kyllä tosi kiinnostavaa kuulla miten tämä jatkuu, että pysytkö edelleen pirteänä. Ja oletko huomannut mitään muita muutoksia?

    1. Kyselin siskoltani (joka siis aloitti saman testin kanssani yhtäaikaa) onko hän huomannut mitään vaikutuksia. Ei kuulema ole. Vehnättömyys ei siis ole hänellä vaikuttanut millään tavalla mihinkään, ei uneen eikä muutenkaan. Toivottavasti minullakin tämä menee ohi.

      Kirjoitan kerran viikossa yhteenvedon havainnoistani ja muusta. Vielä en ole huomannut virkeyden lisäksi muita muutoksia. Paitsi leuassa on finni. Puhdistaakohan iho itseään vehnästä..? Toisaalta tuo saattaa johtua tuosta suklaasta jota (lähes joka ilta, voi itku) mussutan…

  5. lukija says:

    Kokeilin karppausta pari vuotta sitten ja se sai aikaan minulla vastaavanlaisen vähäunisuuden. Liittyisikö tuo jotenkin hiilareiden vähenemiseen? Vehnässähän on paljon hiilihydraattia.

    (Karppaaminen kesti mulla noin viikon, ei ollu mun juttu, mutta tulipahan kokeiltua 🙂 )

    1. Heh, mulle karppaus ei kyllä sopisi lainkaan. Kiva kuulla ettei se ollut sinunkaan juttusi. 🙂 Ja kiinnostavaa että sinulla kävi silloin unen kanssa samoin. Voi siis oikeasti olla mahdollista että tämä johtuu hiilareiden vähentymisestä. Hiilarit ja sokerithan aina virkistää hetkeksi mutta kun verensokeri taas laskee alkaa väsyttää. Kun noita sokereiden rajuja heilahteluja ei tapahdu voi olla että vireystaso säilyy paremmin yllä. Tämä on kyllä tosi mielenkiintoista!

  6. Liilam says:

    Minä kärsin koko syksyn kuvailemasi kaltaisesta unettomuudesta. Siis lähes joka ikinen yö. Ja en todellakaan ole vehnättömällä. Olen kyllä kasvissyöjä, ja täytyy myöntää että joinain öinä en saanut unta ennen kuin olin käynyt syömässä jotain. Minulla oli siis liian nälkä nukahtaakseni uudelleen. Ruokavalioni on ilmeisesti hieman liian kevyt.

    1. Kiitos Liilam kommentistasi! Voi kamala miten tuollainen koko syksyn valvominen olisikaan kamalan rankkaa! Toivottavasti nyt saat jo nukuttua paremmin.

      Voisikohan olla että syön itsekin nyt liian vähän..? Eipä olisi tuo tullut mieleenkään, mutta nyt kun sanoit niin tajusin etten ole koko viikon aikana ollut ihan supertäynnä tai kokenut ”ähkyä” lainkaan. Ehkä täytyisi syödä itsensä ähkyyn illalla ja yrittää sitten mennä nukkumaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.