Katoavat sormukset

tunnetila: säikähdys

koruja260214Amerikkalaisella ystävälläni on kaunis vihkisormus jota kerran ihailin hänen sormessaan. Sormusta kehuessani hämmästyin hänen kommenttiaan. ”Kiitos, mutta tämä on nyt vain tällainen arkisormus. Sinun täytyisi nähdä oikea vihkisormukseni.”

Yhdysvalloissa on kuulema ihan tavallista että pariskunta hankkii naimisiin mennessään kaksi sormusta. Toisen sormuksen arkeen ja jokapäiväiseen käyttöön, ja toisen, sen ”oikean” vihkisormuksen, joka on niin arvokas että sitä säilytetään pankkiholvissa ja käydään ihailemassa kerran vuodessa hääpäivänä.

En ole päässyt näkemään ”sitä oikeaa” sormusta koskaan ja luulen etten edes uskalla mennä metriä lähemmäksi tuota upeaa korua. Minulla on nimittäin taipumusta epäonnisuuteen varsinkin sormusten kanssa. Ystäväni kallis sormus tuli mieleen kun pudotin arvokkaimman sormukseni joogasalin pukuhuoneeseen.

Olen kadottanut yhden kultaisen sormuksen vetäistessäni bussissa hanskat pois kädestä enkä huomannut kun hieman löysä sormus pyörähti bussin lattialle. Toinen sormus katosi kun olin laittanut sen ”turvaan” taskuuni ja vetäisin sen ulos samalla kun kaivoin esiin nenäliinaa. Tällä kertaa olin näppärästi varonut laittamasta sormusta takin taskuun, vaan lykkäsin sormuksen pipooni. ”Muistan varmasti pipoa päähän laittaessani että sormus on siellä.” Juu, niin varmaan muistan…

Onneksi joku maailman ihanin, reiluin ja tunnollisin ihminen oli löytänyt sormukseni ja nostanut sen pukuhuoneen pöydälle. Siellä se nökötti vielä seuraavana päivänä ja odotti minua. Vitsit miten helpottunut olin kun sain rakkaan sormukseni takaisin!

Uskallatteko Te käyttää arvokkaita koruja arjessa vai säästättekö kalleimmat korunne juhlaan? Tykkään Sri Lankasta ostamastani sormuksesta niin paljon että haluan käyttää sitä arjessa (eikä tuo sormus edes maksanut kuin joitakin satasia eli ei ole edes mikään superkallis), mutta kun olen jo itse asiassa muutamaan kertaan kadottanut sen ja sitä on etsitty kerran mm. mieheni, lentoemäntien ja lähistöllä istuvien lentomatkustajien kesken lentokoneen sisärakenteista (älkää kysykö..), niin kohta jätän sormuksen korurasiaan ja säästän sen juhlatilaisuuksiin. En kestä jos kadotan sen joskus lopullisesti.

0

(17) Kommentit

  1. Kaisa says:

    Käytän kaikkia koruja silloin kun tekee mieli eli oli sitten arki tai juhla. Toki niitä juhlavampia koruja tulee harvemmin arkena käytettyä, mutta joskus silloinkin.

    Vihkisormusta eli kalleinta koruani käytän ihan päivittäin. Vihkisormuksen mahdollista hukkaamista varten maksan vakuutusta, joka korvaa uuden vaikka vetäisisin sormuksen vahingossa vessanpöntöstä alas 😀

    En muuten ymmärrä sitä, että ostetaan sormus pankkiholviin makoilemaan. Tosi kummallista.

    1. Olen miettinyt mitä teen tuon sormusasian kanssa jos joskus menen naimisiin. Pelkään nimittäin jo nyt hukkaavani vihkisormukseni vaikkei minulla sellaista edes olekaan. 😀 Tuo vakuutuajuttu kuulostaa erinomaiselta! En ole ajatellutkaan että vihkisormuksen voisi vakuuttaa. Kiitos siis tiedosta, sormuspaniikkini helpottui tuosta tiedosta ehkä vähän. 🙂

  2. Evita says:

    Edellistä kommentoijaa (Kaijaa) on pakko kompata sen verran, että pankkiholviin ostaminen kuulostaa melko oudolta. Jos haluaa jättää lapsille arvokkaan perinnön, lienee parempiakin tapoja olemassa. Toisaalta kulta ja timantit pitänevät arvonsa melko hyvin? No, tiedä näitä.

    Pidän päivittäin oikeassa nimettömässäni yhdistelmää, joka koostuu äitini vihkisormuksista (pitkä tarina) ja puolisoltani saamasta sormuksesta. Aina kun otan ne pois, yritän painaa tarkasti mieleeni, mihin ne jätin, sillä vaikka korut eivät olekaan hurjan arvokkaita rahallisesti, niillä on suunnaton tunnearvo. Voit siis kuvitella tunteen, kun luulin hukanneeni yhden niistä. Olin putsannut sormuksen, ja asettanut sen talouspaperiarkille kuivumaan. Ajatuksissani olin kuitenkin sitten laittanut tuon arkin roskikseen parin muun asian kera, sormuksineen päivineen. Onneksi tajusin mitä olin tehnyt ennen kuin oli liian myöhäistä. Huh, pulssi nousee vieläkin pelkästä ajatuksesta.

    1. Evita says:

      Kaisaa, siis, ei Kaijaa. 😀

    2. Huih, pulssi nousi täälläkin kun vain luin tekstiäsi! Minä olen joskus heittänyt sormuksen roskikseen ruoanlaiton yhteydessä, samalla tavalla talouspaperin päällä kuin sinäkin. Hyi että, alkaa ihan rintaa puristaa pelkkä muistelu vaikkei sormuksellani ollut lähellekään tuota tunnearvoa mitä sinun sormuksillasi.

      En tiedä uskaltaisinko itse käyttää koskaan äitini vihkisormusta. Ajatus on ihana, mutta pelkään liikaa toheloivani. 🙂

      1. Niin ja tuosta amerikkalaisen ystäväni sormuksesta, se on todellakin heillä juuri turvaamassa lapsen tulevaisuutta. Kuten kirjoitit, kulta ja timantit pysyvät tässä maailmassa tällä hetkellä paremmin arvossaan kuin raha, ja käsittääkseni tuon sormuksen avulla lapsen tulevaisuus on aika pitkälle turvattu. Uskallan vain arvailla tuon sormuksen arvoa, huh huh…

  3. Anumaaria says:

    Minun tyypillinen korunhukkaamispaikkani on lavuaarin lähistö. Joko a) jotenkin onnistun tipauttamaan riipuksen ketjusta kiinnittäessäni ketjua peilin edessä riipuksen vieriessä lavuaarista alas viemäristöön tai b) otan yleisessä naistenhuoneessa sormuksen ennen käsienpesua pois ja se jää sille tielleen.

    Kumpikin tositarinoita. En ole korunaisia, varsinkaan sormusnaisia, joten tappiot ovat kutakuinkin jääneet tähän (ai niin, se rippiristikin on hävinnyt jonnekin…). Siltikin ne vuosienkin jälkeen yhä kirvelevät.

    1. Voi miten tutulta kuulostaa sormuksen jättäminen ravintolassa lavuaarin reunalle. Hoh hoijaa, olen tehnyt tuon varmaan kymmenen kertaa. 😀 Aina olen onneksi löytänyt sormukseni samalta paikalta mihin sen jätinkin, mutta unohtelen silti asioita ihan älyttömällä tavalla. :/

      Hei vinkki tuohon korujen (varsinkin korviksen kantojen) lavuaariin pudotteluun. Aina kun laitat korua tai korviksia korviisi lavuaarin yläpuolella niin laita pala wc-paperia lavuaarin pohjalle peittämään kaikki aukot. Tuo kikka on pelastanut minut monta kertaa kun pieni korviksen lukko on lipsahtanut kädestä ja pudonnut lavuaariin. Suosittelen testaamaan!

      1. Anumaaria says:

        Erittäin fiksua! Kiitos Nina. 🙂

        1. Ole hyvä! Itse opin tuon kaveriltani eräässä tyttöjen illassa ja olen siitä lähtien käyttänyt kikkaa itsekin. Toimii, ja on pelastanut minulta monta korviksen lukkoa. 😀

  4. merikukka says:

    Minä olen ihan samanlainen. Olen hävittänyt pariin otteeseen vihkisormukseni. Kerran sormukset olivat kadoksissa puoli vuotta, kunnes löysin ne laukun taskusta. Onneksi eivät ole kovin arvokkaita. En tiedä, huolehtisinko paremmin, jos olisivat arvokkaampia.
    Mielestäni tavarat ovat käyttöä varten, enkä ymmärrä säilytystä. Esimerkiksi minulla on vain yksi astiasto, jota käytän joka päivä. Juon viinini kristallilaseista, vaikka häälahjaksi saamistani kristallilaseista on enää kolme jäljellä, koska olen kova rikkomaan astioita 😀 Miksi asioita pitää säästää vieraita tai eläkeikää varten.

    1. Oi Merikukka, olen kanssasi täysin samaa mieltä!! Minullakin on vain yksi astiasto ja käytän juhlavaatteita myös arjessa. Saatan myös juoda kivennäisvettä viinilasista, ihan vain huvikseni. Mutta tuota korujen hävittämistä pelkään.

      Ja oikeasti, minulla on paljon rihkamasormuksia. Miksi en hävitä niitä koskaan??? Kaikki hukkaamani sormukset ovat olleet keltakultaa tai valkokultaa ja maksaneet useampia satasia. Miksei vitosen sormukset koskaan häviä???

  5. Nasu says:

    Olen sitä mieltä, että parempi käyttää niitä rakkaita ja kauniita esineitä arjessakin. Pankkiholvissa sormus on mielestäni vähän sama kuin se olisi ”hukassa”, koska siitä ei silloin pääse nauttimaan. Ainakin jos käyttäisi sormusta, niin siitä voisi nauttia päivittäin siihen asti, jos ja kun sen hukkaa. Itse en ole koruihmisiä ja sormuksia en töissä voi edes käyttää, niin eipä ole paljon tullut hukkailtua. Olen päättänyt, että arjessa pitää käyttää juuri niitä mieluisimpia esineitä ja vaatteita. Silloin niistä pääsee nauttimaan joka päivä 🙂

    1. Tismalleen näin Nasu! Ihana lukea miten fiksuja ihmisiä blogini lukijat ovat! <3

      Mutta tuo ystävieni sormus on kuulema arvokkaampi kuin heidän iso omakotitalonsa, eli sinänsä ymmärrän ettei rouva käytä korua joka päivä. 😀

      1. Nasu says:

        Oho! En mäkään mitään noin arvokasta uskaltaisi käyttää. Hui!

  6. Sormuksissa ja korviksissa käytän vain aitoja koruja, ja käytän niitä yötä päivää, läpi vuorokauden siis. Voi mennä todella, todella pitkiä aikoja, kunnes otan ne hetkeksi pois. Tästä voi myös päätellä, että vaihdan käyttämiäni koruja todella harvoin. Se taas johtuu siitä, että käytän vain niitä koruja, joista pidän.

    Muutama korvakoru on silti kadonnut, ja se kirvelee edelleen. Sormusten taas täytyy olla sen verran napakan kokoisia, että ne pysyvät sormessa vaikka tekisi mitä. Tosin entinen kihlasormukseni oli aavistuksen väljä (ostettu heinäkuussa…), ja se putosi eräänä aamuna hansikkaita pihalla käteen vetäessäni. Sormus löytyi pari kuukautta myöhemmin pihaltamme, kun lumi alkoi sulaa. Onneksi en ollut ennättänyt ostaa uutta sormusta tilalle. Nykyään käytän mummoltani perimää, kolmesta ohuesta kultasormuksesta tehtyä sormusta sekä Pernille Corydonin sormusta. Itse en pystyisi pitämään sormusta vain kassakaapissa; haluan käyttää sitä, mitä omistan, on se sitten koru, vaate tai jokin esine.

    1. Hui, en tiedä uskaltaisinko käyttää itse mitään mummolta perittyä. Olisin ihan koko ajan paniikissa ja pelkäisin että sormus katoaa. Mutta samaa mieltä kanssasi, käyttöön kaikki korut, vaatteet ja kengät on tehty, ei säilöttäväksi vaatehuoneessa tai kassakaapissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.