Vedenkestävä parka

tunnetila: ihastus

270514 vaaka

Olen halunnut öljykangastakkia kohta 20 vuotta. Paras ystäväni oli yläaste-/lukioikäisenä muutaman kesän kesätöissä Skotlannissa, ja jo silloin ihastuin silmittömästi tuohon Skotlannin sateisilla nummilla välttämättömään vaatekappaleeseen. Ystäväni työskenteli koirafarmilla ja ulkoili paljon koirien kanssa, joten tummanvihreä paikallinen uniformu piti hänet lämpimänä ja sateelta suojassa.

Vaikken ole koskaan Skotlannissa käynytkään, sen idylliset nummet ja sumuinen fiilis ovat aina vaikuttaneet minusta todella kiinnostavilta. Kun näin ensimmäiset valokuvat ystävästäni hänen kesätyöpaikassaan (hieman synkänsävyisissä kuvissa oli vihreitä nummia silmänkantamattomiin, pieni tiilirakennus jossa ystäväni asui, ystäväni öljykangastakissaan, iso lauma koiria ja mieletön tunnelma) ne tekivät minuun tunnelmallaan lähtemättömän vaikutuksen. Ajattelin, että jos en Skotlantiin koskaan reissuillani päädy, niin ainakin öljykangastakin haluaisin. Öljykangastakki olisi juuri se juttu joka pelastaisi minut sateelta ja viimalta myös Suomessa.

270514 neljas takki Fjällräven*, neule Samuji, farkut 7 for All Mankind, lenkkarit Karhu

270514 eka

Olen kaikki nämä vuodet katsellut sillä silmällä öljykangastakkeja (varsinkin Britteihin suuntautuneilla reissuillani), mutta ne ovat tuntuneet olevan niin jäykkiä ja päällä hankalia, tai niin tolkuttoman kalliita, etten ole onnistunut löytämään valikoimista omaani. Tänä keväänä löysin kuitenkin pressipäivillä Fjällrävenin mallistoon tutustuessani kevyen ja notkean käyttötakin, jonka pinta oli käsitelty vedenkestäväksi. Eihän tämä takki nyt varsinainen öljykangastakki ole, mutta hyvä korvike kuitenkin.

Greenland Parka Light -takki* on valmistettu G-1000 Original -materiaalista, ja se on tuulta ja vettä hylkivää. Pienellä vettähylkivällä pintakäsittelyllä takin materiaali hengittää hyvin, eikä se ole läheskään niin hiostava mitä sadetakit tai vaikkapa vettä kestävä purjehdustakkini on. Takin säänkestävyyttä voi parantaa vahaamalla takin pintaa, mutta samalla se vie takista notkeutta ja hengittävyyttä ja siitä tulee enemmän öljykangastakkimaisen jäykkä. Toistaiseksi olen käyttänyt takkia vain pienellä vahakerroksella, ja silti olen selvinnyt kovistakin sadekuuroista kuivana kotiin.

270514 vaaka2270514 kolmas

Vaikka kaipaan suunnattomasti niitä muutamia hellepäiviä joista saimme viime viikolla nauttia, niin onneksi sadepäivinä minua ilahduttaa uusi säänkestävä parkani. Kiitos Fjällräven, kaksikymmenvuotinen etsintäni on nyt hetkeksi ohi. Talvikäyttöön ajattelin kuitenkin vielä hankkia sen tikkivuorisen aidon öljykangastakin ja ostan sen mielelläni takin alkulähteiltä Skotlannista.

Kuvat Iina / MouMou

0

(9) Kommentit

  1. Kaisa says:

    Täydellinen takki lasten kanssa ulkoiluun jos ei aina halua olla hiostavassa sadetakissa. Osaatko sanoa missä Fjällärveniä myydään?

    1. Takki on kyllä täydellinen lähes mihin tahansa tilanteisiin. Vuoria siinä ei tosin ole, eli voi tulla vilu jos on vain paikoillaan vaikkapa hiekkalaatikolla. Mutta tihkusadetta kestää tosi hyvin.

      Käsittääkseni Fjällräveniä saa aika laajasti hyvin varustetuista ulkoiluliikkeistä, esim. Partioaitasta ja Retkiaitasta.

  2. Oi, onpa tuo kyllä kaunis takki! Olen etsinyt vähän samantyylistä, rennompaa ja vettä pitävää takkia tuloksetta. En kuitenkaan haluaisi käyttää tuulitakkia kaupungilla. Tuo voisi olla hyvä vaihtoehto, täytyykin käydä sovittamassa!

    1. Heh, minun hakemassani takissa piti olla juuri nuo mainitsemasi ominaisuudet. 🙂 Kävelen aamuisin töihin ja jos minulla on joku meno iltapäivällä, niin on ollut tosi noloa mennä vaikkapa pressitilaisuuksiin ulkoilutakissa. Tämä takki päällä voi mennä miltei tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Toimiva ja hyvännäköinen.

      Ja hei, jos tykkäät sinisestä, niin tämän takin sininen väri on minusta TÄYDELLINEN! Sovitin sitä moneen kertaan mutta päädyin lopulta enemmän omannäköiseeni eli (yllättäen) mustaan. 🙂

      1. Olen tehnyt periaatepäätöksen ostaa ulkovaatteeni aina mustana, beigenä tai harmaana, koska muuten kyllästyn jossain vaiheessa 😀 eli mustaa sen olla pitäisi, vaikka sininenkin olisi varmasti kaunis!

  3. Anumaaria says:

    Edinburghissa puolisen vuotta asustelleena voin vain näin jälkeenpäin todeta, että olisinpa omistanut tuolloin (ja mikseipä sille täällä Suomessakin olisi tarvetta) tuollaisen takin! Voi hyvä isä kun sitä sadetta ja kosteutta tosiaan riittikin – ihan jokaiselle päivälle. 😀

    Siinä olet kyllä Nina oikeassa että tiettyä idyllisyyttä ja jopa taianomaisuutta Skotlannissa kyllä on. Toivottavasti pääset joskus käymään! 🙂

    1. Oih, olitko opiskelijavaihdossa Edinburghissa?? Varmasti huikea kokemus! Ja opitpa samalla varmasti ymmärtämään murretta josta harva ymmärtää hölkäsen pöläystä. 😀

      Ja kyllä, kunnon tikkivuorinen öljykangastakki olisi Suomeenkin ihan täydellinen. Varmasti käyttökelpoisin takki ainakin talvisin.

      1. Anumaaria says:

        Töissä call centressä. 😀 Siitä riittäisikin sitten enemmän juttua. 😉 Mutta hyvä kokemus kuitenkin ja murretta opin ymmärtämään. Kuulostaa mielestäni melko sexyltäkin. 😀

        1. No huh mitä rohkeutta!!! Arvostan todella että olet uskaltanut call centeriin vaikka varmasti lähtiessäsi tiesit millaista mongerrusta puhelimen toisessa päässä tulee olemaan. 😀 Minä inhoan puhua puhelimessa vieraita kieliä, se on minulle jotenkin todella raskasta. Nostan siis työkokemuksellesi hattua tosi korkealle! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.