Raitaa ja kissaeläintä

tunnetila: hämmennys

300514 kolmasJuuri kun pääsin pohdiskelemasta mitä kummallisuuksia hellepäissään ulkomailla (tai kotimaan poikkeuksellisissa helteissä) tulee tehtyä, isken eetteriin asukuvat yhdestä helteen aikaansaamasta hairahduksesta.

Matkustin viime syksynä Milanoon ihan liian paksuissa vaatteissa ja jouduin ostamaan matkalta mm. hellemekon selvitäkseni kuumuudesta. Toinen helteisiin jollain tasolla liittyvä ostos oli hihaton lumileopardi(?)kuosinen paitapusero.

300514 neljastakki Fjällräven*, kauluspaita OVS, raitapusero Bershka,
farkut 7 for All Mankind, kengät Saint Vacant

300514 eka Piipahdan aina Italian reissuillani edullisessa ketjuliikkeessä nimeltä OVS. OVS:n kosmetiikkaosasto on vertaansa vailla, mutta myös vaatepuolelta saattaa joskus tehdä löytöjä. Tuolla reissulla ensimmäinen visiittini OVS:lle suuntautui ainoastaan kosmetiikkaosastolle, mutta heti sisääntulossa näin hihattoman eläinkuosisen paidan. Ohitin puseron sillä reissulla, mutta pusero jäi kummallisesti kalvamaan mieltäni koko matkan ajaksi.

Reissun viimeisenä päivänä huomasin ajattelevani edelleen eläinkuosista puseroa, joten olihan sitä pakko mennä sovittamaan. Minulle poikkeuksellinen kuosi tuntui päällä todella oudolta, mutta jostain syystä pidin siitä silti. Päätin, ehkä taas helteen sokaisemana, repäistä ja ostaa puseron vaikka sitten aluspaidaksi harmaan neuleen alle.

Ja kas, yllättävää kyllä, olen käyttänyt puseroa juurikin neuleiden alla niin, että ainoastaan kaulukset näkyvät, mutta myös yhdistettynä toiseen kuosiin eli raitoihin. En olisi ikinä uskonut että tulen käyttämään puseroa niin usein mitä olen sitä nyt vajaan vuoden aikana käyttänyt. Myöntää toki täytyy, että aina puseroon pukeutuessa oloni on hieman outo, mutta yritän hiljalleen päästä tunteesta eroon.

300514 lk 300514 tokaMitäs sanotte? Miltä kahden kuosin yhdistäminen Teistä näyttää? Entä onko eläinkuosit Teille ehdoton ei?

Kuvat Niina / Nelliinan vaatehuone

0

(5) Kommentit

  1. Emilia says:

    Tosi raikkaan näköinen yhdistelmä, tykkään kovasti!! Joskus on kiva välillä ”repäistä” vaatevalinnoilla, itse noudatan myös aika turvallista linjaa 😉 Eläinkuosi houkuttaa, toistaiseksi olen hankkinut ainoastaan leopardikuvioiset nauhakengät.. Vaatteiden osalta ei ole ehkä tullut sellaista kappaletta joka olisi ollut tarpeeksi omanlainen. Kiitos päivän pukeutumisinspiraatiosta 🙂

    1. Kiitos Emilia! Minä jos kuka noudatan aina pukeutumisessani turvallista linjaa, tämä on jo niin shokeeraavaa ilottelua että vähän hirvittää. 🙂 Kiva kuitenkin kuulla että inspiroiduit. 🙂

      Leokuvioiset nauhakengät kuulostaa mahtavilta! Minulle sopivin eläinkuosi olisi kyllä seepra, olisi värimaailma tutun musta-valkoinen. 🙂

  2. Lotta says:

    Tosi kiva yhdistelmä!
    Mä ennen vannoin, että ei ikinä mitään eläinkuosia, mutta nykyään tykkään eläinkuoseista paljon. Omasta vaatekaapista ei kuitenkaan seeprahousuja lukuunottamatta eläinkuosia löydy, se on sen verran spesiaali silti 🙂

    1. Kiitos Lotta! Mutta vau, seeprahousut kuulostaa tosi hienoille! Minäkin voisin haluta sellaiset… 😉

  3. HeidiV says:

    Sopii sulle =)

    OVS, ihan paras! Käyn aina Italian-reissuilla siellä, niin nytkin Milanossa. Oltiin menossa ravintolaan ja pöytävarausaikaa odotellessa piipahdin äkkiä naapuriliikkeessä, joka oli menossa kiinnikin 15 min sisään… Ja arvaas, mitä minä ostin? Glitterisen Lumikki-t-paidan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.