Tuli mieleen Tallinnassa

tunnetila: pohdiskelu

rottermann ilta patsaskooste design pedikyyri Olen edelleen Berliinissä, mutta kun puhelimesta löytyi kuvia toissaviikon Tallinnan matkalta niin laitetaanpa ne nyt eetteriin ja todetaan samalla muutama asia.

– Moderni ja vanha perinne kohtaavat harvoissa paikoissa niin voimakkaasti kuin Tallinnassa. Rakentaminen on Virossa vapaampaa kuin Suomessa ja kiinnostavia ja kokeilevia uuden ja vanhan kohtaamisia löytyy Tallinnan keskustasta useita. Hyvänä esimerkkinä ennakkoluulottomasta rakentamisesta ylimmässä kuvassa esiintyvä Rotermannin alue ja viileän moderni Tallink City Hotell.

– Mukulakiviset kapeat kadut, pittoreskit rakennukset, ihmisvilinä tavallisena arki-iltana ja lempeän lämmin kesätuuli. Vieri vieressä ravintoloita, joiden täysiltä terasseilta kuuluu rento puheensorina. Karttoja tutkailevat turistiryhmät ja kymmenet kynttilälyhdyt tunnelmallisina valomerinä. Sellainen oli tavallinen torstai-ilta Tallinnassa. Eipä tarvitse kauas Helsingistä lähteä kun voi jo kokea olevansa ulkomailla. Miten Tallinna onkin habitukseltaan niin paljon enemmän eurooppalainen kuin Helsinki?

– Kohtuuhintainen täyden palvelun hotelli jossa voi päivällä pitää seminaaria, pienenä vapaahetkenä käydä hemmottelemassa itseään Spa Pedikyyrillä ja vielä lopuksi illallistaa hämmästyttävän laadukkaassa illallispöydässä? Kyllä, kyseinen hotelli löytyy ihan Viru -keskuksen takaa. Jos taas haluaa yöpyä vanhassa tunnelmallisessa hotellissa, niin niitä löytyy pilvin pimein vanhan kaupungin puolelta.

– Kiinnostava uusi muotoilu on läsnä myös tallinnalaisten nuorten suunnittelijoiden töissä. Törmäsin sattumalta kaupungilla kierrellessäni galleriaan, jossa oli esillä paikallisten suunnittelijoiden töitä. Evelin Kägon muotiluomukset puhuttelivat ja kiinnostivat. On tärkeää, että nuorten suunnittelijoiden töitä esittelevät galleriat ovat keskustassa jonne on helppo poiketa sattumalta. Harva lähtee etsimään näyttelyitä kauempaa.

– Tallinnan pakollisten shoppailukohteiden Bershkan, Pull&Bearin sekä Stradivariuksen lisäksi Viru -keskuksesta löytyy nykyään myös Massimo Dutti ja River Island! Enpä muista milloin olisin viimeksi käynyt River Islandilla! Nyt kävin ja tein sieltä heti pari kivaa ostosta.

On aivan erinomaisen hauskaa että Helsingistä noin lyhyen matkan päässä on kaksi kivaa ja hyvin eurooppalaista kaupunkia. Tallinna ja Tukholma, molemmat omalla tavallaan kivoja paikkoja joita tekisi mieli aina jäädä tutkailemaan tarkemmin. Parin päivän reissut on aina ihan liian lyhyitä.

0
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

7 Comments

  • Reply
    HeidiV
    17/06/2014 at 14:10

    Tallinnaan ei kyllästy =) Onneksi se on tosiaan lähellä. Elokuussa taas suuntaan sinne… Vaan Tukholmaankin kun pääsisin taas…

    • Reply
      tunnetila
      19/06/2014 at 14:35

      Heh, me kaksi ollaan kyllä sellaisia matkailijoita että aina tekisi mieli jonnekin vaikka molemmat juuri palasimme maailmalta kotiin. Minkäs sitä reissaajan luonnolleen voi. 🙂

  • Reply
    iduska
    17/06/2014 at 20:41

    Niin, mikähän siinä onkin, ettei koskaan varaa esimerkiksi viikkoa Tukholmassa käyntiin… joskus olisi kiva kiertää Ruotsiakin ihan rauhassa. Mutta kai sitä aina ajattelee että ”no sinne pääsee kyllä sitten jossain kohtaa”, eikä sitä kohtaa koskaan tule, kun aina käy vain piipahtamassa 🙂 Jompi kumpi olisi kyllä kiva mahduttaa lomaohjelmaan! Edes sitten se piipahdus.

    • Reply
      tunnetila
      19/06/2014 at 14:36

      Olen miettinyt tismalleen samaa, eli miksi Tukholmassa tulee aina vain pikaisesti piipahdettua. Tänä kesänä siihen tulee onneksi omalla kohdallani muutos.

      Ja hei, ihan sama käykö Tallinnassa tai Tukholmassa, sä pääset NIZZAAAAAANNN! 😀

  • Reply
    Emilia
    25/06/2014 at 14:10

    Tästä innostuneena aloin tutkailemaan, olisiko Tallinna minun ja siipan tämän kesän reissukohde. Tallinnassa olisi mukava päästä käymään (kyllä nyt jo olisi aika) ja miehen kanssa muutaman päivän irtiotto voisi tehdä hyvää, harvoin sitä enää pääsee nauttimaan siipan seurasta ihan yksin 🙂

    • Reply
      tunnetila
      25/06/2014 at 18:14

      Suosittelen Tallinnaa! Tallinna on lähellä, sinne on helppo ja vaivaton mennä, reissut Tallinnaan on halpoja, hinnat perillä kohtuulliset, valikoima ruoissa, hotelleissa, vaatteissa yms. laaja ja tuntee olevansa jo ihan ulkomailla. 🙂 Hyvä idea mennä muutaman päivän pienelle irtiotolle loman kunniaksi, ihan kaksin.

  • Reply
    Sumussa | Tunnetila
    02/07/2014 at 12:29

    […] jonka ei pitäisi päästä putoamaan kädestä huomaamatta. Niin siinä kuitenkin kävi. Aamulla Tallinnaan lähtiessä laitoin rannerenkaan ranteeseeni, ja parin tunnin päästä laivalla huomasin että korua ei enää […]

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.