Ihmisten ilmoilla

tunnetila: ilo

110814 eka Olin ensimmäiset 10 päivää Tukholmassa ihan yksin. Toki tapasin päivittäin koulussa opiskelukavereitani, mutta heidän kanssaan minulla ei taida olla juuri muuta yhteistä kuin omituinen halu oppia ruotsia, jos enää sitäkään… Kun luokassa paahtaa menemään kuusi tuntia haluaa aika nopeasti kotiin huilaamaan eikä illanviettoja tai koulupäivän jälkeisiä drinkkejä ole juurikaan harrastettu.

Olen viihtynyt yksin erinomaisesti, mutta olipa kuitenkin kiva päästä maanantai-iltana ihmisten ilmoille ja tavata edes yksi tuttu ihminen jonka kanssa saattoi jutella muustakin kuin opiskelusta tai siitä millaisissa taloissa Suomessa asutaan tai mitä ruokia suomalaiset syövät. Kiitos Minttu seurasta, oli superkiva ilta!

110814 neljas

mekko BikBok, college Arela, laukku Coccinelle, kengät Tapas

Pääsin maanantaina tutustumaan ruotsalaisen muodin uusiin tuuliin kun sain kutsun Stockholm Fashion Weekin yhteydessä järjestettyyn Swedish Fashion Talents -näytökseen. Ennen nimellä ”Rookies” kulkeneeseen kilpailuun nimetään joka vuosi Ruotsin lupaavimpia suunnittelijoita ja joka vuosi palkitaan vuoden uusi tulokas. Kirjoitan aiheesta vielä oman postauksensa, mutta sen voin kertoa jo nyt että tämän vuoden uuden tulokkaan palkinnon sai göteborgilaisen Henrik Dahlin luotsaama miestenvaatemerkki Castor Pollux.

Näytöksen jälkeen kävimme vielä Mintun ja hänen tukholmalaisen ystävänsä Camillan kanssa lasillisella ja uskomatonta mutta totta, en joutunut illan aikana kertaakaan turvautumaan englantiin, saati suomeen. Taisi olla niiden tilaisuudessa nautiskeltujen skumppalasillisten ansiota että kielen kannat toimivat normaalia paremmin. Olen ihan hetken päästä lähdössä taas kouluun änkyttämään ja solkkaamaan mitä sattuu. Tämäkin koulupäivä sujuisi luultavasti paremmin jos olisin nautiskellut hotellin aamiaisella jotain muutakin kuin teetä ja mehua… Kivaa päivää kaikille!!!!
Kuvat: Minttu / Go 4 it vol 2

0
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Tarja
    13/08/2014 at 12:31

    Vau, näytät maailmannaiselta! Ihana mekko!

    Skumppahan tunnetusti auttaa moneen asiaan eli kyllä se varmasti kielitaitoakin parantaa 😀 Sevillan reissulla hotellissamme tarjoiltiin aamiaisella kuohuvaa, mutta noin työmatkalla ollessa ei oikein tohtinut lasiin tarttua heti aamusta. Lomamatkalla olisi ollut kyllä ihanaa luksusta nauttia pitkä aamiainen skumppalasin kera.

    MIntun blogiin jo kirjoitinkin, että teidän kahden blogeja olen seurannut tosi pitkään. Olette minun lemppareitani – molempien blogit huokuvat hyvää mieltä ja positiivisuutta!

    Mukavia päivä sinulle Tukohlmaan! Täällä ilmassa on jo syksyn tuntua… Voi nyyh…

    • Reply
      tunnetila
      25/08/2014 at 21:11

      Kiitos Tarja! Tuo mekko on kyllä aika kiva, vaikka ihan perinteinen trikoomekko onkin. Ja kyllä, skumppa auttaa melkein mihin vaan. 😀

  • Reply
    Virpi Päivärinta
    13/08/2014 at 19:13

    Eikös oo ihana pärjätä? 🙂 Ja skumppaa auttaa varmasti – ja hyvääkinhän se on. 😉 Nautiskele Tukholmasta!! Harmi kun olen niin kaukana, voitaisiin muuten käydä lasillisella myös, kun samassa maassa nyt ollaan.

    • Reply
      tunnetila
      25/08/2014 at 21:08

      Joo, oli kyllä harmi ettet ollut yhtä aikaa Tukholmassa! Noh, ensi kerralla sitten! 🙂

  • Reply
    Minttu
    13/08/2014 at 20:04

    Oli tosiaankin hirmu kiva tavata! Ja lauantaina sit uudestaan täällä meillä! 🙂

    • Reply
      tunnetila
      25/08/2014 at 21:07

      Kiitos Minttu treffi-illoista, oli kiva nähdä kunnolla!

  • Reply
    Muoti-illan asu Tukholmassa | Tunnetila
    20/08/2014 at 08:32

    […] (pääasiassa sisäänostajille suunnattu) muotiviikko ja blogikaverini Mintun kanssa kävimme kekkereissä jos toisissa. Myös toinen ystäväni saapui lomaltaan kotiinsa Tukholmaan ja treffikutsuja sateli […]

  • Reply
    Rookies – ruotsalaisen muodin tulevat tähdet | Tunnetila
    22/08/2014 at 08:30

    […] vielä hetkeksi Tukholman tunnelmiin. Pääsin viime viikolla Tukholmassa osallistumaan muotiviikolle ja siellä Rookies – Swedish Fashion Talents -näytökseen. Uudet tulokkaat ovat aina todella […]

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.