Myyjäismuistutus

tunnetila: tykkäys

pyyhepaketti1

Ostin kotiin ensimmäiset Balmuirin pyyhkeet viime keväänä. Nuo suorastaan upottavan pehmeät tummanharmaat pyyhkeet ovat osoittautuneet niin suosikeiksi, että ajattelin käydä metsästämässä meille lisää pyyhkeitä Ornamon joulumyyjäisistä ensi viikonloppuna. Balmuirin osastolla on kuulema tarjolla ”uutuuksia sekä löytöjä messu- ja mallikappaleista ystävähintaan”. Ai vitsit, en malta odottaa mitä kaikkea ihanaa tuolta löydänkään!

Viime viikonlopun Tukholman reisuulta mukaan olisi tarttunut vaikka mitä kivaa ja kaunista, mutta päätin säästää rahani ja käyttää liikenevät euroni suomalaiseen muotoiluun ja suunnitteluun. Balmuirin tuotteiden lisäksi ajattelin hemmotella itseäni tänä jouluna jollain Samuji Koti -malliston tuotteella, ja alennusmyyntien koittaessa annoin itselleni luvan ostaa jotain kivaa ja tarpeellista vaatekaappiin. En ole pitkään aikaan ostanut itselleni mitään ja vaatekaappi alkaa näyttää supertylsältä.

Tulossa on pian uusi vuosi, ja uusi vuosi olisi ihana aloittaa hieman uudistuneen vaatekaapin kanssa. Mutta sitä ennen suunnistan ensi viikonloppuna Kaapelitehtaalle ja panostan hankintani kodin puolelle. Varaudun mielessäni Kaapelilla jo sellaiseen ruuhkaan, että vaatteiden selailun ja sovittelun jätän suosiolla muille. Kun nyt edes saisi raivattua tiensä Balmuirin osastolle…

Ja hei, vielä yksi vinkki! Jos et pääse Helsinkiin tulevana viikonloppuna ja Turku sattuu olemaan lähempänä, niin suosittelen piipahtamaan sunnuntaina nyt toista kertaa järjestettävässä Uuden Muotoilun Joulumarketissa Logomossa. Kotimaista muotoilua tarjolla sielläkin valtavat määrät!

pyyhepaketti3

Ornamon joulumyyjäiset 5.-7.12. Kaapelitehtaalla,
avoinna pe 11:00‒19:00, la 10:00‒18:00 ja su 11:00‒17:00

Uuden Muotoilun Joulumarket
Logomo (Köydenpunojankatu 14, 20100 Turku)
7.12.2014 klo 11-17

0

(8) Kommentit

  1. Mä kävin just viikonloppuna ostamassa Stockan ”tyhjäksi” Balmuirin pyyhkeistä. Nyt on niin pehmeää, että aiai <3

    1. Nina says:

      Mä toteutin myös missioni ja hain lisää pyyhkeitä Balmuirilta. On ne vaan niin ihanan ylellisiä ettei tosikaan. <3

  2. Jenni says:

    Balmuirin pyyhkeet näyttää IHANILTA! Kiitos vinkistä, täytynee suunnistaa viikonloppuna Kaapelitehtaalle. Ne ruuhkat vaan ahdistaa minuakin jo etukäteen…

    1. Nina says:

      Minä pääsin tällä kertaa paikalle onneksi jo perjantaina päivällä, joten sain kierrellä siellä aika rauhassa. Täydellinen ajoitus, ja tapahtumasta jäi tosi hyvä mieli väljyyden vuoksi. Ja kyllä, ostin vinon pinon pyyhkeitä Balmuirilta. 🙂

  3. Jee kerrankin olen Helsingissä oikeaan aikaan! Olisipas kiva törmätä 🙂

    1. Nina says:

      Huippua että pääset/pääsit iduska Ornamon myyjäisiin. Kävin siellä heti perjantaina ja olin pyörtyä kaikesta ihanuudesta mitä siellä näin! Harkitsen vakavasti että piipahdan siellä vielä tänään.. 🙂 Ei taidettu perjantaina törmätä?

      1. Olin vasta lauantaina Helsingissä ja lopulta kävi niin etten selvinnyt paikan päälle ollenkaan… niin ne suunnitelmat muuttuu 🙂 Mutta toivottavasti teit löytöjä minunkin edestä!

        1. Nina says:

          Voi että kun et ehtinyt paikalle! Mä olin myyjäisissä puolitoista tuntia ja rahaa meni 300€. 😀 Eli löysin kyllä jotain ostettavaa… 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.