Lontoon parasta antia

tunnetila: muistelu

once-event_media-banner_lrg

Huh huh, kotona ollaan! Lento Lontoosta Helsinkiin oli myöhässä kolme tuntia ja noista tunneista kaksi istuimme koneessa Heathrown kentällä lentolupaa odotellen. Koneessa tuli siis istuttua kuutisen tuntia ja jo lennon puolivälissä tuntui, että koneesta alkoi loppua happi. Ette usko miten ihana oli astua ulos koneesta Helsinki-Vantaalla ja saada hengittää kirpeän raikasta pakkasilmaa!

Yritän palata blogini kanssa jonkinlaiseen päiväjärjestykseen mahdollisimman pian, lomailu kun on vienyt minut viime viikkoina mukanaan. Nyt haluan kuitenkin julkaista postauksen blogini alkuajoilta, vuodelta 2008. Näin heinäkuussa 2008 elokuvan nimeltä Once ja se teki silloin minuun lähtemättömän vaikutuksen. Alla 10.7.2008 julkaisemani postaus aiheesta, ja lopuksi vielä selitys miksi ajatukseni vaeltavat juuri tänään yli kuuden vuoden taa.

*******
tunnetila: mietteliäisyys

once poster

Kävin maanantaina katsomassa leffan Once. Se oli aivan mieletön! Olen maanantai-illasta asti ollut aivan omissa maailmoissani, kuunnellut netistä leffan musiikkia ja leffa on pyörinyt mietteissäni kaiket päivät. Leffan tarina on pieni ja mukava, elokuvan ihmiset ovat tavallisia mutta epätavallisen lahjakkaita, ympäristö on karu, kaunis ja yksinkertainen. Kaikki muu on elokuvassa pientä ja ”tavallista”, mutta musiikki on jotain, jotain lähes elämää suurempaa.

Suosittelen leffaa kaikille, joille musiikki on tärkeää, joille joku biisi on joskus tarkoittanut jotain tai tuonut tiettyjä tapahtumia mieleen. Uskallan jopa suositella musiikkielokuvaa ihmisille, jotka eivät pidä musikaaleista. Tässä elokuvassa yhtään biisiä ei esitetä esittämisen vuoksi vaan siksi, että sillä on merkittävä osa tarinassa.

Oih ja voih! Olen lähes sanaton enkä edes halua kirjoittaa tänään muuta. Taidan palata takaisin elokuvan maailmaan kuuntelemalla soundtrackia uudelleen ja uudelleen. Ja muuten, leffa sai tunnusbiisiksi muodostuneesta kappaleesta ”Falling Slowly” Oscarin! Kyllä meni niin oikeaan osoitteeseen että!
*******

Ja miksi tuo vuosien takainen postaus on juuri nyt ajankohtainen? Siksi, että vietin Lontoossa syntymäpäivääni ja tuon päivän kruunasi Once -musikaali Phoenix teatterissa! Mieheni antoi minulle musikaalikokemuksen syntymäpäivälahjaksi enkä voisi olla enää iloisempi näkemästäni.

Leffasta on vuosien aikana tullut minulle niin tärkeä, että olen käynyt kahdesti leffaan musiikin tehneen The Swell Seasonin keikalla ja vähän jännitin etukäteen miten elokuvan huikea musiikki sopii muiden kuin alkuperäisten esittäjien suihin. Musikaalin miespääosan esitti poikabänditaustastaan tunnetuksi tullut Ronan Keating ja hänen sopimistaan Guyn rooliin jännitin kaikista eniten.

Tuttu musiikki vei minut kuitenkin heti alusta niin mukanaan, että leijailin esityksen ajan pilvissä ja itkeä tihrustin myös useampaan otteeseen musikaalin aikana… Vaikka naispääosan esittäjän aksentti oli mielestäni hitusen ärsyttävä, en oikeastaan edes muistanut kaivata alkuperäistä pääosakaksikkoa.

Syntymäpäiväni oli siis tältä osin aika itkuinen, mutta hei, kuten laulussa sanotaan ”It’s my party and I cry if I want to” ja sitähän minä nähtävästi halusin kun kerran tuon musikaalin valitsin juhlistamaan syntymäpäivääni.

Once
Phoenix Theatre
Charing Cross Road, London, WC2H 0JP

Kuvat täältä ja täältä

0
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Antti
    13/01/2015 at 20:49

    Moi,

    Tutustu meidän palveluumme, voi olla että olet oikeutettu 250€ korvaukseen tuosta lennon myöhästymisestä: http://www.airhelp.fi

    • Reply
      Nina
      17/01/2015 at 12:24

      Kiitos vinkistä Antti!

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.