Koneen vaihto edessä

tunnetila: harmitus

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kuva vuodelta 2010, kun kaikki oli vielä hyvin

APUA! Läppärini vetelee viimeisiä henkosiaan, mutta minä en halua päästää siitä irti.

Olen huomannut viimeisen vajaan vuoden aikana tietokoneessani paikoittaista hidastumista ja epävakautta. Kone on kaatunut silloin tällöin kesken postauksen kirjoittamisen, tai juuri silloin, kun olen ollut käsittelemässä suurta kuvamäärää. Pinna on ollut koneen kanssa välillä hieman kireällä, mutta olen toistaiseksi pärjännyt puhumalla sille kauniisti ja silittämällä ymmärtäväisesti sen kaunista helmenvalkoista pintaa.

Viime viikonloppuna koneeni kaatui kesken blogipuuhastelun neljä kertaa, eikä meinannut välillä käynnistyä lainkaan. Uskottava se on, uskollinen kumppanini alkaa olla eläkeiässä. Mutta suurin kysymys kuuluu: mistä uusi kone tilalle?

Olen vannoutunut Sony-tyttö ja ajattelin vain simppelisti ostaa vanhan Vaioni tilalle uuden samanlaisen. Mutta mitä vielä, Sony on kuulema myynyt (jo ajat sitten) Vaio -brändinsä japanilaisille, ja Vaioja saa nykyään enää vain Japanista. Täytyykö tässä aloittaa matkan suunnittelu Japaniin vai vaihtaa brändiä?

Mieheni tarjoaa minulle auliisti vanhaa MacBook Protaan, mutta hemmetti kun minä olen PC-ihminen enkä tule Mäkkien kanssa toimeen. Aina kun kosken Mäkkeihin saan ne jotenkin juntturaan.

PC-ihmiset, mikä kone teillä on? Mitä brändiä suosittelette? Ja Mäkki-tyypit, mikä niissä Applen koneissa muka on niin ylivoimaista? Kaikki mielipiteet otetaan kiitollisena vastaan!

0

(8) Kommentit

  1. Me annoimme koneellemme uutukaisen elämän, tilaamalla Kiinasta uuden akun ja ystävä vaihtoi uutukaisen kovalevyn. Toimii yhtä vallattomasti ja virkeästi kuin uutena. Yhteensä tähän meni 80e. 🙂 Toki uutukainen on aina uusi, mutta mukavaa on, että vanha pelikin pelittää kuin nuori varsa.

    Ihanaa viikkoa. <3

    1. Nina says:

      Oho! Kiitos vinkistä Tiia! Akun tilaaminen Kiinasta tosin kuulostaa vähän riskaabelilta, mutta edullinen koneen kohotus olisi kyllä mieleeni. Täytyypä selvitellä asiaa ja kysellä kuka osaisi tehdä moisen koneen uudistuksen.

  2. SatuKoo says:

    Itselläni on ollut jo muutamia vuosia käytössä Toshiban 13.3″ Ultrabook.
    Nyt jo toinen menossa, kun ensimmäinen sai maistaa vähän nuudelikeittoa 🙂
    Mutta olen tyytyväinen, kone on kevyt ja juuri oikean kokoinen (ei siis liian iso tai pieni) ja käynnistyy älyttömän nopeasti. Harmaita hiuksia kyllä aiheuttaa Windows 8 käyttöjärjestelmä, kunpa voisivat jo tunnustaa sen flopiksi ja julkaista tilalle jotain parempaa…

    1. Nina says:

      13’3″ on juuri se koko mitä itse haluan käyttää. Pienemmästä ei saa oikein selvää, ja 15″ on jo valtava rohjake. 😀 Tuo Windows 8 on kyllä murheen kryyni ja se taitaa olla lähes kaikissa PC:issä tällä hetkellä. Höh!

  3. Kaisa says:

    Itse olen kallistunut PC:hen sen vuoksi, että samalla rahalla sain paremman koneen, vaikka tykkäänkin Apple-laitteiden käyttöjärjestelmästä. Mulla on Asuksen Zenbook, joka on ihanan kevyt mukana kannettavaksi, mutta silti se jaksaa moitteettomasti photarihommissa. Näitä kevyitä hyviä läppäreitä on paljon markkinoilla muitakin 🙂

    1. Nina says:

      Mä olen just samaa mieltä kanssasi Kaisa! Mäkkiin investointi tuntuu ihan hullulta kun monet PC:t on niin paljon halvempia. Asusta moni on kehunut ja luulenkin että alan katselemaan Asuksia ”sillä silmällä”.

  4. Emilia says:

    Ei varmaan tule yllätyksenä, että suosittelen siirtymistä Maciin 😀
    Tärkein kysymys taitaa olla, että käytätkö pc:llä jotakin sellaista ohjelmaa, mitä ei ole saatavilla macille? Jos et, niin sitten en näe syytä olla siirtymättä. Mikään käyttämäni pc ei toimi niin mutkattomasti kuin mac; kone aukeaa nopeasti, ohjelmat toimivat moitteettomasti ja käyttö on jotekin niin kovin jouheaa. Itse pidän siitä, että voin esim. jatkaa vaikkapa nettisivun selailua millä tahansa omenalla, selaimen salasanat ovat käytössä kaikilla laitteilla ja puhelimella otetut kuvat ovat käytössä kaikilla laitteilla. Peruskauraa ainakin macillä ja ilmeisesti myös pc:llä?
    Alkuun itselläkin macin käyttö oli vähän niin ja näin, mutta nyt en enää millään haluaisi käyttää mitään muuta. Ja yksi itselle iso asia oli läppärin koko ja paino, se kun kulkee matkassa joka päivä. Muutaman viikon päästä on kuitenkin mahikset päästä testaamaan kahta eri macia. Tsemppiä mietintään! 🙂

    1. Nina says:

      En usko että käytän mitään sellaista ohjelmaa mikä ei sopisi Mäkkiin… Photaria käytän ja se nyt toimii (kai) missä vaan..

      Yksi suurimmista syistä miksen omista mäkkiä on se, etten raaski ostaa sitä. Ne on ihan hemmetin kalliita enkä käytä konetta juuri muuhun kuin bloggailuun, joten halvempikin kone riittää. Toki bloggaan päivittäin, mutta jos tarvitsisin ns. ”virallisessa” työssäni Mäkkiä sen hankkiminen olisi perustellumpaa. Nyt näin harrastuskäyttöön koneen täytyy mielestäni maksaa alle tonnin. Tuntuu ihan turhalta tuhlailulta laittaa koneeseen paljon rahaa.. :/ Tosin nyt pääsisin opettelemaan käyttöä miehen koneella ihan ilmaiseksi.. Mutten silti taida haluta.. Olen outo, tiedän. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.