Sumentunut näkökenttä

tunnetila: hämmästely

silmalasit1 silmalasit3 silmalasit4silmalasit6 silmalasit7

Kerroin lähes vuosi sitten käyneeni tutustumassa Suomeen rantautuneeseen tanskalaiseen FLEYE silmälasibrändiin. Ihastuin brändiesittelyssä kovasti eräisiin kehyksiin ja testasinkin niitä heti.

Muutama viikko tilaisuuden jälkeen sain yhteydenoton FLEYE:ltä. Minulle tarjottiin Instrumentariumissa näöntarkastusta ja saisinpa itselleni myös valitsemani FLEYE:n kehykset. Vielä vuosi sitten en käyttänyt silmälaseja juuri lainkaan, mutta olin huomannut silmien ajoittaista väsymistä. Ajattelin siis, että tässä iässä näöntarkastuksessa on käytävä ahkerasti ja varasin ajan.

Olin käynyt asiakastietojen mukaan Instrussa näöntarkastuksessa viimeksi 15 vuotta sitten asuessani Tampereella. Ja arvatkaa, näköni oli tällä kertaa tismalleen sama kuin se oli ollut 15 vuotta sitten! Viisitoista vuotta sitten minulle ei tarjottu silmälaseja, sillä en tarvinnut pieneen hajataittooni niitä. Tällä kertaa minulle kuitenkin jo suositeltiin laseja jottei silmäni rasitu turhaan. Niinpä valitsin jo aikaisemmin testaamani lasit (lasit löytyi pitkän etsinnän jälkeen miesten mallistosta, hups!) ja niihin tehtiin hajataittoa korjaavat linssit.

Olen nyt vuoden verran käyttänyt laseja iltaisin lukiessa, ja tiedättekö, minusta tuntuu että olen nykyään lähes sokea ilman silmälaseja! Töissä en laseja esim. päätetyöskentelyä varten tarvitse, eikä päivisin tule mieleenkään kaivaa laseja esiin, mutta kun on istunut koko päivän koneella ja illalla sängyssä pötkötellessä avaan kirjan tai iPadin, tuntuu että näen ilman laseja pelkkää suttua.

Onko näköni oikeasti huonontunut kuluneen vuoden aikana älyttömästi vai mistä tuo voi johtua? Onko silmälasien käyttö huonontanut näköäni? Onko silmäni laiskistunut eikä jaksa tarkentaa koska se tietää että voin ottaa lasit apuun terävöittämään näköä? Kuinka usein näöntarkastuksessa täytyy käydä? Valistakaa silmälasinoviisia!

Kuvat Aino / Ainoa / Visuaalisesti vaativa

0

(16) Kommentit

  1. Hih tervetuloa joukkoon. 🙂 Tosin täällä vielä mennään sillä, että miinukset pienenee. Eiköhän kaksitehot joku pv humahda. Upeat lasit <3

    Aurinkoa viikkoon. <3

    1. Nina says:

      Kiitos Tiia! Tykkään laseista itsekin. Vaikka ensin vähän järkytyin kun löysin ne pitkällisen etsinnän jälkeen miesten puolelta.. 🙂

      Aurinkoista viikkoa sinullekin Tiia!

  2. Onpa muuten hienot nuo ripset!

    1. Nina says:

      Nuo on sen paljon hehkuttamani Silk Fibren ansiota… 😉

  3. Upeat lasit! Sopii todella hyvin! Mies on juuri nyt samassa vaiheessa. Hän sinnitteli kauan ilman laseja, sanoi nimenomaan sitä että näkö alkaa lasien myötä ”huonota”, ilmeisesti silmälihakset vähän antaa periksi. 🙂 Samaa sanoo hän, että käytettyään lukulaseja jonkin aikaa, ei tahdo enää nähdä ilman. Mulla on miinuksia, roimasti, ja peukutan todella sille että se minun pikkuinen tarkan näön alue säilyisi.

    1. Nina says:

      Kiitos Vipsu! Toivotaan että tarkan näön alueesi säilyy vielä pitkään. On ihan hirvittävän turhauttavaa tihrustaa, etenkin silloin jos on hiukan hämärää. Tuntuu ettei näe muuta kuin mössöä. Äh! Noh, onneksi on kivannäköisiä silmälasikehyksiä keksitty. .)

  4. Kyllä se silmä minusta laiskistuu, lasithan antaa silmän luvan olla ”lomalla”, eikä niiden tarvitse tehdä ”töitä”. Mulla on omissa laseissa vähän miinuksia ja itse käytän laseja ainoastaan silloin, kun oikeasti tarvitsen eli jos mulla olisi ajokortti, niin tietenkin aina autolla ajaessa. Telkkari meillä sen verran iso, että sitä katsellessa en tarvi, mutta esim. kylässä ollessa pienempi telkkari niin tarvin, että näen lukea tekstin kauempaa. Samoin juna-asemilla nostan lasit naamalle, kun tarvii kurkkia aikatauluja. Lähelle katsoessa noi lasit vaan heikentää mun lähinäköä, mutta toki siihenkin tottuisi, jos niitä käyttäisi joka päivä koko ajan. (normi juttu miinuslasien kanssa) Sain ekat lasit 10 vuotta sitten ja mun näkö ei ole huonontunut tolla käytöllä tosta ajasta yhtään ei edes puolta miinusta suuntaan tai toiseen. Eräs tuttuni hankki aika samansuuruiset miinuslasit samaan aikaan ja hän alkoi pitämään lasejaan 24/7 paitsi nukkuessaan, hänen näkönsä on huonontunut tuosta lähtien paljon…

    Tästähän on paljonkin ristiriitaista tietoa, mutta mä olen ollut tyytyväinen siihen, etten alkanut käyttämään laseja 24/7 vaan annan silmieni työskennellä, toki on tilanteita, joissa niitä tarvin ja silloin kaivan ne laukustani esiin.

    Suomessahan tälle asialle on vain yksi käsitys ja se on se, että näönheikentyessä suuntaus on väistämätön ja näön huonontumista voidaan helpottaa vain laseilla tai leikkauksella. Muuallahan on olemassa harjoitteitakin näön parantamiseksi. Mutta näähän on aina yksilöllisiä juttuja ja suurin osa on sitä mieltä, että silmälasien käyttö ei näköä heikennä. Sinähän olet käyttänyt laseja vaan lukiessa… Ehkä silmä ei osaa enää itse sitten korjata tuota hajataittoa ja tarvitset nuo lasit.

    Sinuna menisin kuitenkin näöntarkistukseen tarkistuttamaan onko vuoden aikana niihin tullut muutakin ongelmaa kuin hajataittoa tai vieläkin parempaa varaisin ajan ihan silmälääkärille.

    1. Nina says:

      Mulla on tosi hyvä kaukonäkö, näen ihan hämmästyttäviäkin juttuja kauas tarkasti. Näöntarkastuksessakin oikein hämmästyttiin että et kai sinä nyt enää tuota riviä näe. 🙂

      Lähinäkö on sitten, etenkin hämärässä, romahtanut täysin. Kiitos mielipiteestäsi Jonna, ehkä varaankin ajan silmälääkärille. Etten turhaan rasita silmiäni tihrustelemalla.

  5. Tarja says:

    Uskallankohan sanoa ääneen, miltä tuo minusta kuulostaa 🙂 (kuiskaten… ikänäkö…) Minulla on ollut kaukolasit taittovirheiden vuoksi lapsesta asti. Sitten alkoi lähinäkö hämärtyä pikku hiljaa, kun 40v pyörähti täyteen ja tuntuu, että se huononee koko ajan… Monitehopiilarit on olleet jo pari vuotta, kesällä hankin ekat moniteholasit, jotka on mahtavat kyllä. Ilman laseja en näe enää kuin suttua, vaikka lähinäköni on ollut ennen todella hyvä. Mutta suosittelen minäkin ihan silmälääkärin tarkistusta, niin saat varmasti oikeat tehot laseihin. On todella stressaavaa, kun ei näe kunnolla!

    Ja by the way: todella hyvännäköiset silmälasit! Sopivat sulle! Ja Silk Fibreltä voisit saada provikkaa, sillä aika vakuuttunut olen kyllä tuosta ripsarista. Ehkä pakko jossain vaiheessa hankkia kokeiluun.

    1. Nina says:

      Vai ikänäkö… *menee itkemään peiton alle*

      No joo, vaikka pahalle tuntuu niin realiteetit on oikeasti ne, että ei tässä nuoremmaksi muututa (onneksi ei kukaan meistä). Kaikenlaista kremppaa alkaa tulla ja sen kanssa on vaan elettävä. Voi hemmetti sentään!!

      Minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista ikäkriisiä. Luulenpa, että kohta on… 😀

      1. Tarja says:

        Ei kannata kriiseillä: makeat rillit vaan nenälle ja menoksi 🙂 Ikänäkö on kyllä tyhmä sana. Vois paremminkin kutsua filtteri-näöksi: nimittäin ilman rillejä peiliin katsoessa näyttää aika hyvältä, kun pienet kauneusvirheet häiritse yhtään 😀

        Mutta totta puhuen: kyllä se kieltämättä vähän ahdisti, kun piti alkaa siristellä pienten tekstien kanssa. Lohdutan itseäni sillä, että nyt voi vain marssia kauppaan ja ostaa itselleen juuri sopivat lasit. 100 vuotta sitten ei olisi ollut yhtä helppoa ja mahd. tämäkin (pieni) asia olisi voinut lamauttaa toimintakykyä aika lailla. Kiitos tieteelle ja teknologialle tästäkin asiasta! 🙂

        1. Nina says:

          Hahahaha, filtterinäkö sopii mulle! 🙂 Itseä kohtaan tulee varmasti oltua lempeämpi kun ei näe kaikkia virheitä. Ihanasti ajateltu! <3

  6. Virpi says:

    Todella upeat lasit, sopivat sinulle erityisen hyvin! 🙂 ja kauniit ripsesi kyllä kruunaavat lookin.

    En uskalla tätä nyt faktana esittää, mutta asiaan perehtyneenä ja kahden eri optikon kanssa asiasta keskustelleena sanoisin ettei silmälasien käytön pitäisi vaikuttaa näköön millään lailla. Kaikki on niin yksilöistä kiinni. Tästä tosiaan on monenlaista tietoa, kuten kaikesta, mutta itse uskon siihen ettei silmä ole treenattavissa oleva lihas. Näköön vaikuttaa niin paljon monet tekijät perinnöllisistä tekijöistä lähtien, ja jos näkö huononee ei sitä voi mitenkään estää. Näin minulle kertoi sekä ensimmäinen että toinen optikkoni näöntarkastuksissa käydessäni. Silmä ei kuulemma myöskään laiskistu jatkuvasta lasien käytöstä, vaan kyseessä on vain yksilöllinen silmien väsymystahti. Joillain silmä voi väsyä jo puoleen päivään mennessä, jotkut jaksavat iltaan asti, kunnes näkö sumenee. Laseja paljon käyttävät toki niin sanotusti totuttavat silmänsä näkemään hyvin lasien kanssa, mutta ei silmä näkisi yhtään paremmin jos laseja käyttäisi harvemmin, koska näköön ei tosiaan voi vaikuttaa itse. Sekin myytti, että pimeässä television katsominen huonontaa näköä pysyvästi taidettiin kumota vuosia sitten. Tosin terveellä järjellä pääsee pitkälle, en minä silti täysin pimeässä telkkua tuijottaisi, sillä se ainakin väsyttää minun silmiäni. 🙂

    On onni, etten perinyt isäni huonoja silmiä. Hän oli seitsemänvuotiaasta miltei sokea oikean silmän osalta ja toisessa oli niin paljon miinusta ja hajataittoa, että muistan vieläkin sen valtavan rumban kun etsittiin täydellisesti sopivia piilolinssejä ja laseja vuoden parin välein. Isoveljelläni oli myöskin molemmissa silmissä -6, mutta ei juurikaan hajataittoa. Hän kävi silmäleikkauksessa urheiluharrastusten vuoksi ja on nyt jo nähnyt parhaiten meidän perheestä vuosia. 🙂 minä huomasin heikentyneen kaukonäköni syksyllä 2011, ja minulle suositeltiin näöntarkastusta vuoden-parin välein tai aina kun siltä tuntuu, näkö kun voi yksilöstä riippuen huonontua nopeastikin. Yleinen ohjeistus on kuitenkin ymmärtääkseni kahden vuoden välein. Viime vuoden alussa hankin uudet lasit, kun huomasin ettei vanhoilla enää nähnyt terävästi. Nykyään en enää tulisi juttuun ilman laseja (molemmissa silmissä minulla on -2 ja +0,75 hajataittoa). Toki näen suhteellisen hyvin pirteillä silmillä, mutta saan helposti päänsärkyjä jos yritän sinnitellä ilman laseja. Ja kun voin nähdä kirkkaasti, miksi siristelisin? 🙂 Olen myös harkinnut piilolinssejä, mutta toistaiseksi pärjään laseilla, joita minulla onneksi on kahdet erilaiset, niin saa jokapäiväisiin asuihin niilläkin vähän vaihtelua. 🙂

    1. Tarja says:

      En itse hoksannut kommentoida aikaisemmin tuohon silmän laiskistumiseen, mutta komppaisin tässä kyllä Virpiä. Tyttärelläni on hoidettu ns. laiskaa vasenta silmää laseilla ja peittohoidolla ja vika korjaantui. Viimeisellä kontrollikäynnillä lääkäri totesi, että peittohoidon voi lopettaa, koska ”riskiä silmän laiskistumiseen ei enää ole, kun se on kerran korjaantunut ja ikä on tietyllä mallilla”. Eli lapsena silmän lihaksia voi treenata tiettyyn pisteeseen, mutta aikuisella silmän lihakset ovat jo kehittyneet, eivätkä ne enää käsittääkseni muutu. Eli lasien pitäminen ei silmää laiskistuta. Ja saman olen huomannut kuin Virpikin, että pirteillä silmillä näkee paremmin kuin väsyneillä, mutta jos joutuu kovasti pinnistelemään näkemisen kanssa, niin saan minäkin päänsärkyä. Tosin ilman piilolaseja tai silmälaseja en kyllä näekään mitään 🙂 Mutta silmälääkäri osaa vielä optikkoakin tarkemmin määritellä, mistä on kysymys ja miten asiaa kannattaa lähestyä.

      Piilareita voin kyllä suositella vahvalla 26 vuoden kokemuksella, jos yhtään tuntuu, että ne joissan tapauksissa (esim. urheillessa) voisivat olla hyvät 🙂 Piilareita on niin monenlaisia, että varmasti löytyy sopivat.

      1. Nina says:

        Ja Tarja, kiitos sinunkin asiantuntemuksestasi! Piilareiden käyttö tulee varmasti ajankohtaiseksi siinä vaiheessa kun joudun käyttämään laseja jatkuvasti. Juuri urheillessa ne on varmasti mainiot. Nyt tyydyn etsiskelemään kivoja kehyksiä joilla voisi vähän freesata ilmettä. Onneksi olen noihin kuvien laseihin juuri nyt tosi tyytyväinen.

    2. Nina says:

      Kiitos Virpi perusteellisesta kommentistasi! Kiva kuulla että olet jutellut asiasta asiantuntijoiden aknssa ja saanut molemmilta samanlaiset vastaukset. Kyllä se vaan taitaa olla niin, että ikä se on mikä meikäläisen silmiä alkaa painaa. 🙂

      Onneksi olen löytänyt kivoja laseja jotka silmillä on helpompi porskuttaa eteenpäin. Mutta pakko silti vielä myöntää, että iän tuomat hankaluudet on kyllä tylsää myöntää. 🙂

      Kiitos vielä kattavasta kommentistasi. Voi että, mitä oikein tekisinkään ilman teitä vakilukijoitani ja asiantuntevuuttanne! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.