Iltapäivän teehetki

tunnetila: kiitollisuus

twinings1 twinings3 twinings2

Onnea on saada kirjoittaa blogia kaltaisillenne ihmisille!

Kiitos jokaisesta kommentista ja henkilökohtaisesta viestistä, joita sain eilisen postauksen jälkeen vastaanottaa. Välillä vähän itketti, niin kivalta kommenttinne tuntuivat.

Nuo eilen vihjailemani asiat eivät ole mitään kovin suuria, eivätkä koske oikeastaan mitään muuta kuin omaa jaksamistani lähitulevaisuudessa. Mainitsin niistä kuitenkin, sillä silloin kun askel painaa jo muutenkin väsymyksen vuoksi, niin silloin jokainen pienikin asia tai vastoinkäyminen tuntuu lysäyttävän hartioita muutaman sentin alaspäin ja askelluksesta tulee entistä raskaampaa. Tällä hetkellä tuntuu, että jalat painavat tonnin, ja mielenkin on vaikea liihotella vapaana kun jalkojen paino kahlitsee. Tämä saattaa siis näkyä blogin sisällössä, siksi koin asian mainitsemisen arvoiseksi.

Eilistä iltaa kohden oloni parani jo valtavasti, kiitos viestienne ja upean Twiningsin afternoon tee -hetken. Pääsin maistelemaan Twiningsin tämän kevään teeuutuuksia itsensä Herra Stephen Twiningin seurassa, Twiningsin teetalon sukua jo kymmenennessä polvessa, ja kuulin taustoista brändin takana.

Intohimoisena teenjuojana teki mieli napata herraa hihasta ja haastatella häntä Twiningsin yli kolmesataavuotisesta historiasta ja teenvalmistusmetodeista tarkemminkin, mutta tyydyin siemailemaan toinen toistaan maukkaampia teeuutuuksia (karamelisoitu omena vihreätee, mmmm..), ja nautiskelemaan Ekbergin herkullisista tarjoiluista. Tuo nautiskelu ei olisi voinut parempaan hetkeen tulla!

Oli muuten ihana huomata, että teiltä saamissani kommenteissa nuo eilen mainitsemani mullistukset olivat kaikkien mielissä ainoastaan positiivisia asioita. Ehdottomasti ihanin oli viesti, jossa vienosti kysyttiin ei kai meille ole tulossa koiranpentua. Awwww, voi kunpa tuo olisikin syy salamyhkäisyyteeni!

0
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Tarja
    25/02/2015 at 09:41

    Mukava kuulla, että olosi on edes vähän parempi. Toivottavasti pidät mielessä, että sinun ei ole pakko tuottaa meille postauksia, jos et millään jaksa tai ei huvita! Emme me minnekään katoa täältä; kaveria ei jätetä 🙂 Omasta jaksamisesta kannattaa pitää huolta, vaikka kokemuksesta tiedän, miten vaikeaa se on… Sitä vain pinnistelee, vaikka kaiken järjen mukaan ei tarvitsisi… Olen vähän flunssassa, eikä millään jaksaisi tehdä mitään, mutta silti minulla on huono omatunto, kun en kirjoita gradua… Että ole sinä järkevämpi! 🙂

    Ihanat kattaukset! Itse en juuri teetä juo muulloin kuin kovassa flunssassa, mutta onhan jotkut teelaadut kyllä niin huumaavan tuoksuisia ja makuisia, että pää menee pyörälle 🙂 Tilasin joskus Twiningsin nettikaupasta erilaisia teelaatuja, joita ei täältä saa kaupoista (mm. mango-mansikka) ja niitä on tällä teen juonnin määrällä riittänyt tähän päivään saakka. Twiningsin Earl Grey on se kestosuosikki, johon en koskaan kyllästy!

    • Reply
      Nina
      25/02/2015 at 12:49

      Kiitos Tarja, olet ihanin! <3 Olen kyllä tosi huono tuossa "rentoudu, älä tee mitään" asiassa. Joudun välillä pakottamaan itseni siihen, ja silloin kun rentoutumisen lähtökohtana on itsensä siihen pakottaminen, niin ei ole ehkä ihan lähtökohdat kunnossa. 🙂 Nyt parantelet itsesi kunnolla ja vasta sen jälkeen tartut taas kirjoituspuuhiin, jookos? 😉

      Mä myös rakastan Twiningsin Earl Greytä! Kuulin eilen tarinan siitä, miten eräälle aatelisherralle oli vuosisatoja sitten kehitelty juuri hänen mieltymyksiensä mukainen teelaatu, johon monet ihastuivat. Juuri näin sain alkunsa Herra Earl Greyn mukaan nimetty tee. 🙂

  • Reply
    HeidiV
    25/02/2015 at 10:58

    Ihanaa, kun jaat blogissasi tuntemuksia (tunnetila…), välillä on iloa ja välillä huonompia hetkiä.

    Ihana teekattaus… Ps. meillä Lahdessa on nyt oma teehuone, sieltä saa mm. skonsseja ja muita teeherkkuja (raakakakkujakin) ja ihania teelaatuja <3 Kahvi- ja teehuone Renessanssi on paikan nimi, itse olen ihan ihastunut! Niin ja siellä päivystää kahvilakoira Martta 🙂

    • Reply
      Nina
      25/02/2015 at 12:43

      Kiva kuulla Heidi että ne vähän huonommatkin hetket sopivat mielestäsi blogiin. Elo kun ei aina voi (eikä tarvitsekaan) olla pelkkää ruusuilla tanssimista.

      Voi miten kivalta kuulostaa Lahden teehuone! Siellä täytyy vierailla jos taas joskus ehtii Lahteen asti. 🙂

  • Reply
    Elisa
    25/02/2015 at 11:32

    Voi, koiranpentu parantaisi kaikki huonot mielet! <3 Tsemppiä kovasti jaksamiseen, muista ottaa itsellesi lepohetkiä. Joistain asioista luopuminen tai tauolle laittaminen ei ole sama kuin epäonnistuminen. Välillä ihminen tarvitsee aikaa itselleen 🙂

    Rakastan teetä! Ihan eniten pidän Earl Greystä ja maustamattomasta vihreästä teestä, mutta Clipperin vanilja-valkoinen tee tulee hyvänä kolmosena. Nam.

    • Reply
      Nina
      25/02/2015 at 12:46

      Kyllä, koiranpentu todellakin olisi huonon mielen pelastus! Mutta toisaalta, koiran pissattaminen räntäasteessa klo 6.30 aamulla toisi ehkä sen huonon mielen takaisin. 😀 Ei vaan, kyllä koirat on vaan ihania!

      Kiitos sanoistasi Elisa! Lepääminen on todella tärkeää ja myönnän olevani siinä aika huono. 🙂 Samaa mieltä muuten tuosta Earl Greystä. Se on todella hyvää ja joskus minulla on putkia jolloin mikään muu tee ei kelpaa pitkään aikaan. 🙂

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.