Silmien lepuutusta

tunnetila: tykkäys

sony kuulokkeet2

Kirjoittelin alkuvuodesta yhtäkkiä huonontuneesta näöstäni. Tuntuu etten anna nykyään silmieni levätä lainkaan.

Otan puhelimen käteeni heti kun herään ja tsekkaan usein sähköpostit jo sängyssä. Töissä tuijotan näyttöä 8 tuntia, sen jälkeen vietän näytön ääressä joka ilta vielä noin 5 tuntia. Jos en istu luennoilla ja olen illan kotona, istun joko koneella tai katson televisiota. Viimeiseksi ennen nukahtamista räplään vielä jotain puhelimen kanssa. Ei ihmekään jos näkö huononee, tai ainakin silmät rasittuvat liikaa.

Juuri kun pohdiskelin miten voisin lepuuttaa silmiäni, sain Sonyltä medialainaan heidän kauniit uutuuskuulokkeensa, mallia MDR-1A*. Tyylikkäät, ruskealla nahalla päällystetyt kuulokkeet hyväilevät korvia pehmeydellään ja äänen laatu on huikea!

sony kuulokkeet sony MDR1A

Olen siis viime aikoina viettänyt iltoja muuton keskellä mahdollisuuksien mukaan rauhoittuen, ja kuunnellen Yle Areenasta kuunnelmia, pieniä tarinoita ja radiodokumentteja. Suosittelen lämpimästi!

Silmäni ovat saaneet kaipaamansa lepuutuskuurin, ja mielikuvitus on päässyt laukkaamaan kunnolla kun olen kuvittanut mielessäni kaikkea kuulemaani.  Tarinoista saa joskus jopa paljon enemmän irti kun kuvaa ei näe. Hyvin tehdyn äänimaailman merkitys on tarinankerronnalle valtava, ja sen jos minkä ymmärtää kun kuuntelee radiodokumentteja.

Medialainojen hyvä puoli on se, että pääsee testailemaan uusia kivoja ja kiinnostavia juttuja. Niiden huono puoli taas on se, että juuri kun tuotteeseen koukuttuu, sen joutuu palauttamaan. Äh, Sonyn tarjoaman pehmeän kuuntelukokemuksen jälkeen en halua enää palata vanhoihin kuulokkeisiini, jotka alkavat sattua korviin jo vartin kuuntelun jälkeen.

0

(2) Kommentit

  1. Mia says:

    Onpa tyylikkäät kuulokkeet! Mulla on punaiset kuulokkeet joista tykkään tosi paljon, mutta ne ei kyllä ole nahkaa. Hiostaako nahkaiset kuulokkeet?

    1. Nina says:

      Noi on kyllä kauneimmat kuulokkeet mitä olen nähnyt. Harmi vaan kun jouduin palauttamaan ne testailun jälkeen. 🙂 En osaa sanoa tuosta hiostamisesta… Olen vain pötkötellyt sängyssä tai sohvalla kuunnelmia kuunnellen. Voi kyllä olla että jos lenkille lähtee kuulokkeet päässä niin ne voi hiostaa. Nämä kuulokkeet on tosin niin hienot etten ehkä ottaisi lenkille mukaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.