Kalkkilaivan kapteeni matkustaa

tunnetila: muistutus

aurinkoa1

Kun suomalainen, iholtaan lähes vitivalkoinen ihminen matkustaa helteeseen, on kaikista tärkeintä muistaa pakata mukaan aurinkotuotteita. Sen tietävät varmasti kaikki. Viime vuosina olen löytänyt aurinkotuotteiden ja valkoisten pellavavaatteiden rinnalle lisäkikan, jolla estää ihon kärähtäminen ja saada aikaan edes hentoa päivitystä. Olen alkanut käyttää aurinkokapseleita.

Olen nyt kolmena kesänä popsinut aurinkokapseleita. Joka vuosi olen aloittanut kuurin jo heti kesän alussa, vaikka auringosta ei ole Suomessa ollut vielä silloin tietoakaan. Viime kesänä söin Tan optimizer -kapseleita Imedeeniltä*, sitä edellisenä kesänä Vivisanten Sun aurinkokapseleita. Tänä kesänä olen syönyt, vaikka se näissä säissä kovin turhalta on tuntunutkin, kotimaisen Puhdas+ -sarjan Sun Capsules* -tuotetta. Olen todennut aurinkokapseleiden olevan minulle erinomainen apu aurinkoon totutteluun.

Saimme viime viikonloppuna vihdoin nauttia edes muutamasta kesäisestä päivästä myös täällä Helsingissä, ja arvatkaapa kenellä on jo hieman päivettyneet kasvot ja käsivarret? Jei! En edes maannut auringossa tai niin sanotusti ”ottanut aurinkoa” tarkoituksella. Vietin aktiivisen viikonlopun vanhempieni kanssa kaupungilla kierrellen, ja kuin varkain, aurinko oli päivettänyt vaatteet paljastavat kohdat kivasti. Ilman kapseleita olen tottunut olemaan iholtani hyvin vaalea lähes koko kesän.

aurinkoa2

Olemme tänään starttaamassa lomareissumme, jonka ensimmäisenä etappina on Venetsia. Pohjois-Italiassa asuva serkkuni laittoi minulle eilen varoitustekstarin. ”Varautukaa siihen, että täällä on varjossa +36…” Mukaan pakattavat vaatteet täytyy siis olla mahdollisimman kevyitä, hengittäviä ja minimittaisia. Varauduin hihattomiin mekkoihin ja lyhyisiin shortseihin käymällä eilen koko kropan hemmotteluhoidossa ja laitoin illalla koko vartalolle Vita Liberatalta testiin saamaani itseruskettavaa*.

Vaalealle iholle tarkoitettu itseruskettava (Warm Silken Sun, Light) on koostumukseltaan todella miellyttävä. Se on helppo levittää, ja se antaa iholle kauniin ja luonnollisen sävyn. Toki tumpelo saa myös tuolla tuotteella aikaan tummempia kohtia (näkisittepä oikean nilkkani, heh!), mutta pääsääntöisesti sain levitettyä tuotteen tasaisesti ja lopputulos on kauniin päivettynyt.

Kyllä nyt kelpaa suunnata kohti aurinkoisia rantoja!

Ps. Olen ajastanut lomani ajaksi muutamia postauksia blogiini, joten täällä kannattaa käydä lueskelemassa vanhaan malliin. Instagramiin (@tunnetila) päivitän kuvia ahkerammin suoraan paikan päältä. Suurimmassa osassa buukkaamistani hotelleista on muistaakseni ilmainen wlan, joten päivityksiä pitäisi ainakin Instaan tulla päivittäin.

0

(2) Kommentit

  1. Ihanaa reissua 🙂 <3

    1. Nina says:

      Kiitos Jonna! Kotona ollaan ja olipas kyllä ihana matka! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.