Neuletakista viis

tunnetila: rentous

280615_ysi

280615_eka

 neuletakki Cubus, t-paita Gina Tricot, housut Indiska*,
espadrillot Amust, laukku Gianni Chiarini, aurinkolasit C.Kobler*

280615_kolmas280615_neljas280615_toka

Vaikka eilen jouduin pukeutumaan pitkään ja lämpimään neuletakkiin, on lomamieli silti edelleen korkealla. Säästä viis kun lomapäivät on täytetty tapaamisilla ihanien ystävien kanssa! Yli kolmetuntiseksi venyneet aamiaistreffit kertovat rennosta joutenolosta, ja puoli kahteen yöllä kestäneet treffit toisen ystävän kanssa saman vuorokauden toisessa päässä saavat päivät tuntumaan hirvittävän pitkiltä ja loman pidemmältä kuin se onkaan.

Yleensä olen reissannut koko loman ensin jossain maailmalla ja sen jälkeen vielä ympäri Suomea. Tällä kertaa päätin parin viikon ulkomaanreissun jälkeen rauhoittua kunnolla ja pysytellä loman loppuun Helsingissä. Teen ainoastaan pieniä piipahduksia lähiseuduille, esim. tänään suunnistan maakuntamatkalle Tikkurilaan. Illan ohjelmassa on kotimaista musiikkia tarjoileva Tikkurila Festivaali. Aika hauskaa mennä festareille!

Olen jo siinä iässä, että telttamajoitus, surkeat suihkut ja bajamajajonot tuntuvat vähän vierailta ja jokseenkin vastenmielisiltä ajatuksilta. Parhaita onkin festarit, joilta pääsee vaivattomasti yöksi omaan sänkyyn! Oletteko Te festarikansaa vai kuuluuko tuo kesäperinne taakse jääneeseen nuoruuteen?

Kivaa perjantaita ja viikonloppua Teille kaikille!

 

0

(4) Kommentit

  1. Maija says:

    Ai kun sä näytät näissä kuvissa kauniilta ja jotenkin täydellisen rennolta lomalaiselta! Mä päätin itse tänä kesänä jättää kaiken ulkomailla reissaamisen väliin ja se oli virhe. Paha virhe. 🙂

    1. Nina says:

      Voi kiitos Maija! Kulunut viikko on ollut kyllä niin täydellsitä lomaa, että arkeen paluu jo hirvittää. Mutta en mieti sitä vielä, vaan nautin loppu lomasta kunnolla.

      Toivottavasti sää tästä vielä paranee, tai sitten otat jonkun äkkilähdön lämpimään. Ei tällaisen kesän jälkeen jaksa pitkää talvea jos ei saa kunnolla aurinkoa.

  2. merikukka says:

    Minä en jaksa voivottaa huonoa säätä. Sää ei ainakaan minun menoani haittaa yhtään, johtuen suuremmalta osalta siitä, että muutenkin viihdyn enimmäkseen sisätiloissa. Mitä festareihin tulee, niin en ole ikinä käynyt sellaisissa. Telttailu Suomen kesässä ei kuulosta houkuttelevalta. Olen sellainen hyttysmagneetti ja kaiken lisäksi allerginen hyttysten pistoille. Olen telttailut kaksi kertaa, eiväkät ne kerrat olleet yhtään rentoutuvia. Ja iän myötä mukavuudenhalu sen kun kasvaa. Tosin unelmoimme miehemme kanssa sellaisesta irtiotosta, jossa myydään kaikki ja lähdetään maailmalle ja ollaan niin pitkään, kunnes rahamme loppuvat.

    1. Nina says:

      Minäkään en enää lähtisi telttailemaan minnekään festareille, mutta Tikkurilan festarit oli siitä mahtavat, että kotiin pääsi yöksi. Junat kulki ja homma sujui niin hienosti, että juuri mietin että voisin ensi vuonnakin osallistua noille juhlille. 🙂

      Voi ei, on varmasti aika hankala kun on allerginen hyttysen pistoille. Minua hyttyset eivät jostain syystä piiritä, eivätkä kovin usein edes pistä. Olenkin miettinyt että minulla on varmaan niin huonot veriarvot ettei se kelpaa edes hyttysille. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.