Jos onnea voi ostaa…

tunnetila: onni

… niin minun onneni, se on tässä. Hieman utuisena ja unenomaisena, sillä en vieläkään voi uskoa että todella omistan tuon laukun. Laadukkaan nahan tuoksu leijailee huoneessa ja laukun paino kertoo, että se on todellakin tuossa. Kainalossa. Niin kauniina, ylellisenä ja ryhdikkäänä. Huh huh. En tiedä mikä minuun eilen oikein meni.

Muistan kun vuosia sitten juttelin ystäväni kanssa merkkilaukuista. Totesin, että olen varmasti kummallinen nainen sillä minulla ei ole yhtään laukkuhaavetta. Toki Chanelin klassikot olisivat tervetulleita laukkukokoelmaani, mutta en missään nimessä olisi valmis maksamaan laukusta yli neljää tonnia.

Tuosta keskustelusta kului pari päivää ja kuinka ollakaan, törmäsin netissä ensimmäisiin kuviin Célinen Box Bagista. Totesin, että tuossa se nyt oli. Se ensimmäinen merkkilaukku, jonka todella haluaisin. Ihailin laukkua useamman vuoden, ja haaveilin jatkuvasti mustasta laukkukaunottaresta.

Haaveeni palasi aktiivisesti mieleeni kun Venetsiassa Célinen liikkeen ohi kävellessäni bongasin liikkeen hyllystä mustan minikokoisen Box Bagin. Laukku jäi vaivaamaan minua niin paljon, että googlailin koko loman laukkujen kokoeroa ja päätin, että jos en reissusta mitään muuta osta, niin palaan Venetsiassa viimeisenä päivänä liikkeeseen ja ostan itselleni tuon pienen laukkukaunokaisen.

En shoppaillut reissussa juuri mitään, mutta en myöskään palannut liikkeeseen. Asuimme loppuajan eri puolella Venetsian keskustaa, emmekä halunneet enää palata turistien valtaamille kaduille. Laukku jäi siis ostamatta.

Laukku jäi kuitenkin painamaan mieltä. Eilen kävelin sattumalta Espalla Luxbagin ohi ja päätin, hetken mielijohteesta, pistäytyä sisään. Kysyin olisiko heillä pientä Box Bagia, ja voisinko verrata sitä medium -kokoiseen. Kuulin, että mini-kokoiset laukut ovat aika harvinaisia, sillä ne ovat niin pieniä että niihin ei mahdu juuri mitään, ei edes kaikki nykyisistä puhelinmalleista, mutta ovat kokoonsa nähden aika hintavia.

Hetken juteltuamme eräs henkilökunnan edustajista halusi näyttää minulle jotain. Hän piipahti takahuoneessa ja toi sieltä kauneimman laukun koskaan. MINUN CÈLINENI. Laukku oli juuri tullut heille, ja olin ensimmäinen ihminen jolle sitä esiteltiin. Laukkuja oli tullut heille syksyn uutuusvärissä (souris) tuo yksi ainokainen, ja vaikkei se ollut musta, niin se oli täydellinen. Kaunis, ylellinen, klassinen, ja sopi kaiken kanssa.

Mustassa Box Bagissa nahka on pehmeämpi ja aika arka naarmuille. Olin lukenut kommentteja helposti naarmuuntuvasta nahasta ja olin alkanut miettiä laukun käyttökelpoisuutta arjessa. Tämän laukun nahka pitäisi olla nyt laadukkainta ja kestävintä mitä Céline laukuissaan käyttää, joten toivon että se kestää käyttöä paremmin kuin aiemmat versiot.

Laukussa on kaksi miinusta. Toinen on sen paino. Laukun vuori on paksua ja laadukasta nahkaa, joten se painaa jo tyhjänä aika paljon. Olen yleensä hyvin tarkka laukun keveydestä, mutta tähän laatikkomaiseen malliin tuo jykevyys mielestäni sopii ja kertoo todellisesta laadukkuudesta. Toinen miinus on laukun hinta. Hinta on ihan naurettava. Jos olisin ostanut Célinen Box Bagin kun siihen ensi kerran vuosia sitten palavasti ihastuin, niin olisin saanut sen monta sataa edullisemmin. Brändin hypetys on kuitenkin juuri nyt luultavasti korkeimmillaan ja siitä otetaan kaikki irti. Laukkujen hinnat tuntuvat pelkästään rahastukselta.

Mutta minkäs teet. Kun oikein johonkin ihastuu, niin silloin silmillä on ruusunpunaiset lasit ja kaikki annetaan anteeksi. Niin minulle taisi käydä eilen. Mutta tuossa se kaunokainen nyt nököttää. Ja on minulle juuri se täydellisin merkkilaukku ikinä. Mutta pakko myöntää, että kyllä koko episodi vielä vähän huimaa…