Avun vastaanottamisesta

tunnetila: kiitollisuus

viltti5

Miksi sitä aina vasta sitten kun jotain sattuu, ymmärtää miten hyvä elämä on, ja miten upeita ihmisiä omaan elämään on vuosien saatossa siunaantunut?

Kirjoitin maanantaiaamuna blogissani äkillisistä selkävaivoistani. Keskiviikkoaamuun mennessä kaksi ystävääni oli jo ehtinyt viemään minut leppoisille pienille iltakävelyille, huomioiden miten jaksan, ja tukien jos kävely tuntui hankalalta. Olin saanut blogini lukijoilta vinkkejä mm. akupunktiosta, ja henkistä tukea ruudun takana olevilta kohtalotovereilta. Olin saanut osteopaatin, hierojan ja kiropraktikon yhteystiedot. Minulle oli tarjottu apua kodin siivoukseen ja arkisiin askareisiin. Olipa minulle tullut parilta taholta myös linkkejä erilaisiin selkää kuntouttaviin YouTube -videoihin, jotka olivat auttaneet toisia selkävaivaisia.

Luin kyynelsilmin saamiani viestejä ja avuntarjoamisia. Ja tällä kertaa kyyneleet eivät johtuneet selkäkivusta, vaan ihmisten hyvyydestä, ystävällisyydestä ja empaattisuudesta.

Kaikessa tässä liikutuksessa sitä saattaa helposti tulla ajatelleeksi ansaitseeko tätä kaikkea. Miksi nuo ihmiset haluavat auttaa minua? Olenko ansainnut kaiken tämän? Mutta voi hemmetti, voiko mikään olla typerämpää kuin tuollaiset ajatukset? Jos joskus kaipaa apua ja on niin onnekas, että ympärillä on ihmisiä jotka haluavat auttaa, niin tuohon hetkeen täytyy tarttua ja antaa ihmisten olla läsnä. Maailma on niin täynnä ”minä ite” -mentaliteettia ja ”ei tartte auttaa” -tyyppejä, että silloin jos tarvitsee apua ja auttajia löytyy, niin silloin kannattaa olla nöyrä ja kiitollinen, ja ottaa apu vastaan. Sitä paitsi, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jos ystäväni tarvitsevat joskus apuani, olen aina heille läsnä niin paljon kuin mahdollista.

Mitä tekisinkään ilman ystäviäni? Kiitos Teille että olette! <3

0

(8) Kommentit

  1. HeidiV says:

    Joko kipu on hellittänyt? Toivottavasti! Suosittelisin omaa fysioterapeuttiani, mutta hänellä on vastaanotto täällä Lahdessa… Joten toivotan vaan pikaista paranemista <3

    1. Nina says:

      Relaksantteja yöksi, kipulääkettä päivällä. Kävelyä, jumppaa, venyttelyä. Ja ei, kipu ei ole vieläkään poissa. 🙁 Olo on välillä (aina liikunnan jälkeen) jo muuten ihan ok, mutta istuminen on edelleen todella kivuliasta. Ihan perseestä!!!!! Kiitos Heidi toivotuksista! <3

  2. Virpi says:

    <3 ja kiitos sinulle että olet Sinä!

    1. Nina says:

      <3 Ihanin virpi! <3

    1. Nina says:

      <3

  3. pauliina says:

    ihana kirjoitus! olet onnekas. <3

    1. Nina says:

      Kiitos pauliina! Olen kyllä onnekas että minulla on teidät. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.