Uimakoulussa

tunnetila: hauskuus ja kauhistus

hannamaria

Pääsin viikko sitten lauantaina tapaamaan uinnin maailmanmestaria, Hanna-Maria Seppälää. Jo pelkkä hyvin viehättävän Hanna-Marian tapaaminen olisi ollut huippua, mutta päivän kruunasi Hanna-Marian pitämä uimakoulu, johon sain kunnian osallistua. Oli muuten ehkä maailman etuoikeutetuin olo!

Meitä uimakoululaisia oli vain viisi, joten Hanna-Maria ehti paneutua jokaisen tekniikoihin (ai mihin tekniikkaan..?) ja antoi jokaiselle niitä vinkkejä, mitä kukin tarvitsi.

En ole ollut koskaan uimakoulussa. En edes lapsena. Opin lapsena uimaan omin avuin, joten uimakoulu tuntui silloin tarpeettomalta. Olen kuitenkin aina harmitellut huonoa uimataitoani, mutten ole koskaan saanut aikaiseksi osallistua aikuisten uimakouluun. Pysyn kyllä pinnalla, mutta tekniikka on ollut aina ihan hakusessa.

uimahalli1 uimahalli2

Tiesin, että Hanna-Maria saisi opettaa minulle kaiken alkeista asti, mutta sitä en tiennyt, että pelkään vettä ihan järjettömästi. Kurssi alkoi sillä, että laitoimme uimalasit päähän ja opettelimme kellumaan kasvot vedessä. Tuo asento on lähtökohta kaikkeen uimiseen.

Laitoin reippaasti uimalasit päähän (minulla ei ollut omia laseja, joten Hanna-Maria antoi minulle omat vanhat lasinsa, olin siitä ihan tohkeissani) ja upotin kasvoni veteen. Siinä hetkessä kun tajusin, että veden ala kuulostaa omituiselta ja etten pysty hengittämään, hätäännyin niin paljon, että luulin kuolevani. Ihan järkyttävä tunne!

Räpiköin paniikissa pääni vedenpinnan yläpuolelle, haukoin happea kuin kala kuivalla maalla ja vielä veden päällä tunsin tukehtuvani. En ole koskaan tiennyt, että pelkään tuolla tavalla veden alla! Tukehtumisen tai hukkumisen pelko on ollut minulla tiedostamattani olemassa, sillä en koskaan uidessani sukeltele, tai muutenkaan laita päätäni veden alle.

Oikeissa uimatekniikoissa kasvot pidetään aina veden alla, joten tajusin että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko jättää kurssi kesken ensimmäisen minuutin jälkeen, tai kohdata pelkoni ja pitää päätä vedessä väkisin. Päätin pakottaa itseni veden alle. Myönnän, että se oli ihan järkyttävän kamalaa, mutta hemmetti, taistelin kuin taistelinkin koko uimakoulun läpi.

Tunsin itseni tunnin jälkeen voittajaksi. Vaikken kokonaan voittanut pelkoani (olin paniikissa viimeiseen minuuttiin asti), niin silti yritin, tein ja harjoittelin, ja hienosti tsempanneen Hanna-Marian mukaan jopa kehityin opetuksen aikana paljon.

Huomasin, että vapaauinti (krooli) on minun lajini, ja aion treenata sitä jatkossa aina kun käyn uimassa. Kainalon alta harvemmassa tahdissa hengittäminen oli minulle paljon helpompaa, kuin hengittäminen joka kerta kun nousin rintauinnissa pintaan. Eli minun lajini määräytyi sillä, missä hengitys tuntui helpommalta.

uimakoulu1 uimakoulu5uikkarit

Uimakoulu järjestettiin Itäkeskuksen uimahallissa ja olin todella iloisesti yllättynyt maan alle kaivetun uimahallin ulkoasusta ja fiiliksestä. Luulin joutuvani valottomaan synkkään bunkkeriin, mutta hallin valkoinen rapattu katto, värikkäät viirit ja kiva valaistus saivat viihtymään tilassa. Ja niin, hallin vesiliukumäki oli mahtava!!!

Heti kun uimakoulun virallinen osuus loppui, ryntäsimme liukumäkeen. Otimme siinä niin hurjia vauhteja, että lensimme osan mäestä ilmassa. Kiljuimme ja nauroimme kuin lapsena konsanaan. Oli aivan superkivaa!

Pelostani huolimatta minulla on jo sovittuna kahdet seuraavat uintitreffit. Yritän päästä pikku hiljaa niskan päälle pelostani, ja jos mahdollista, pystyä vielä joskus uimaan ilman hukkumisen pelkoa. Jos se ei onnistu, niin vesiliukumäkeen aion ainakin mennä. Ainakin sata kertaa!

Uimahallikuvat Iina / MouMou

0
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.