Päiväkirja Berliinistä osa 10

tunnetila: pohdiskelu

bty

”Lähden vähän yli kuukaudeksi Berliiniin opiskelemaan saksaa.” ”Oih, nauti Berliinistä!” ”Muista nauttia!”

Takana on nyt vähän yli kolme viikkoa Berliinissä asustelua. Tänne lähtiessäni ihmisten kommentit olivat lähes poikkeuksetta yllä olevan kaltaisia. Kaikki käskivät nauttimaan. Taidan olla vähän hölmö, mutta en oikein tiedä mitä tuo nauttiminen tarkoittaa.

Ulkomailla lomaillessani nautin jouteliaisuudesta. Siitä, ettei minulla ole aikatauluja joita tulisi noudattaa. Nautin pitkistä illallisista ja viinilasillisesta lounaalla, koska lomalla voi ottaa lasillisen myös päivällä jos mieli tekee. Nautin päämäärättömästä harhailusta kaupungilla ja uusien paikkojen näkemisestä. Nautin siitä, ettei minun tarvitse siivota ekä laittaa ruokaa.

Berliinissä olen ollut opiskelemassa ja olen elänyt täällä ihan tavallista arkea. Olen herännyt aamulla ajoissa kellon soittoon. Olen käynyt koulussa ja tehnyt kotiläksyjä iltaisin. Olen käynyt kaupassa, laittanut ruokaa, tiskannut, pessyt pyykkiä, käynyt lenkillä ja elokuvissa. Tehnyt ihan niitä kaikkia samoja asioita, mitä teen arjessani myös Suomessa.

bty

Tapasin keskiviikkona täällä työmatkalla olleen suomalaisen työkaverini. Hän kysyi miten olen nauttinut täällä olostani. Vastasin, että ”no mä olen ollut koulussa, tehnyt läksyjä, kokkaillut ja pessyt pyykkiä. Elänyt ihan tavallista arkea, eli enpä juuri ole nauttinut.”

Jäin miettimään onko tuo totta. Tein lopulta listan asioista, joista olen nauttinut Berliinissä ollessani, ja ilokseni lista oli aika pitkä.

Olen nauttinut Berliinissä mm. rauhallisista aamuista. Valitsin opintoihini iltapäiväkurssin, joten koulu alkaa vasta klo 12.00. Olen käynyt kauniissa kahviloissa runsailla aamiaisilla. Olen (vähän salaa) nauttinut uuden oppimisesta koulussa. Olen nauttinut asuntoni ympärillä olevista leipomoista ja pelkästään luomutuotteita myyvistä elintarvikeliikkeistä ja niiden hintatasosta. (Luomu maksaa täällä saman verran kuin Suomessa tavalliset tuotteet).

Olen nauttinut yksinäisyydestä ja omasta rauhasta. Olen nauttinut syksyisen kauniista lähipuistosta. Olen nauttinut siitä, että kukaan ei pyydä minua tekemään mitään. (Paitsi läksyt, mutta sekin on vapaaehtoista). Olen nauttinut siitä, että olen saanut olla oman elämäni herra ja tehdä joka päivä ihan mitä minua huvittaa (vaikka lintsaamaan koulusta).

bty

Ymmärsin, että nauttiminen voi tarkoittaa todella monia asioita. Ei nauttimisen tarvitse aina olla ikimuistoisia hetkiä jossain mielettömässä paikassa, tai jotain suurta ja mahtavaa jota muistella vielä vuosienkin päästä. Ihan yhtä arvokas nautinto on se, kun kello soi aamulla ja tiedät, että saat nukkua vielä vaikka tunnin jos huvittaa. Täällä Berliinissä nukkumista enemmän on huvittanut herätä ajoissa, joogata selkä kuntoon ja syödä kunnollinen aamiainen ihan rauhassa.

Seuraavalle kysyjälle voin vastata eri tavalla. Voin vastata että kyllä, olen nauttinut olostani täällä. Nautin arjen pienistä hyvistä hetkistä.

1

(15) Kommentit

  1. koshka says:

    Juurikin näin! Oot ihan asian ytimessä! Kyllä ne arkiset jutut (varsinkin ihanassa ja erilaisessa ympäristössä) on ihan yhtä lailla nautiskelua kuin vaikka sellaiset wow-once-in-a-lifetime -hetketkin:) Molemmille on onneksi aikansa ja paikkansa:) Jatkahan arjen ihastelua; mukavaa ensi viikkoa!

    1. Nina says:

      Kiitos samoin koshka! Ihanaa sunnuntaita (jee, saatiin yksi tunti lisää tähän päivään!!) sinulle, ja hyvää alkavaa viikkoa!

  2. Johanna says:

    Ihanat kuvat! Ja tuo villatakki!! <3 <3 Haluun! 🙂

    Arki on usein täynnä ihasteltavaa. Kun vain malttaa pysähtyä huomaamaan sen.

    1. Nina says:

      Kiitos Johanna! Villatakki on niin ihana, että asun nykyään siinä. 😀 Löysin yhden ainokaisen tällaisen neuletakin täältä H&M:ltä (kun olin etsimässä meikkivoidetta.. ;)), ja ostin sen heti. En ole nähnyt näitä missään aikaisemmin, enkä tuon jälkeen. Mutta tämä on ihanin turvavaate! 🙂

      Ja olet oikeassa tuossa pysähtymisessä. Silloin tällöin kannattaa todella pysähtyä ja katsoa ympärilleen.

  3. Aivan näin! Nauttiminen on niin monta asiaa. Se voi olla aikatauluttomuutta ja lepäilyä, mutta se voi myös olla arkea ja aikatauluja. Mä nautin noista kummastakin. Olisin muuten valinnut myös iltapäiväkurssin (kuinka monta tuntia sinulla on päivittäin?). Saa rauhassa heräillä ja viettää aamunhetkiä muuallakin kuin koulunpenkillä.

    Huomenna lähtee viimeinen viikko? NAUTI! 😉

    1. Nina says:

      Mä nautin myös rutiineista ja niiden tuomista aikatauluista. Siksi minulla soi kello joka aamu 8.30, vaikka koulu alkaa vasta kahdeltatoista. Ei tänne lorvailemaan tultu, vaikka täällä nautiskellaankin. 😉

      Minulla on koulua päivittäin (virallisesti) 3h. Juuri sen verran ettei pää räjähdä. 🙂 Toisinaan siellä kyllä menee 5h, mutta tuo 3h on se mitä opetussuunnitelmassa on.

      Juu, huomenna lähtee viimeinen kouluviikko. Onneksi minulla on sen jälkeen vielä ”kesälomaa” viikko niin saan vähän palautua opinnoista ennen töihin menoa.

      Kiitos Anu, mä nautin! 😀

  4. Elisa says:

    Just näin! Osaispa ihan täällä Suomessakin nauttia arjesta samalla tavalla 🙂

    1. Nina says:

      Joo. Mä voisin ihan ensimmäisenä mennä tästä lähtien aina töihin kahteentoista ja olla siellä 3-5h. Kyllä se siitä elo nautiskeluksi pian muuttuisi. 😀

      1. Tarja says:

        Olin muutaman kuukauden osa-aikaisessa työssä ja kyllähän se 4h työpäivä oli tosi kiva! Jäi energiaa tehdä kaikkea muutakin plus että työajat joustivat ja todella saatoin mennä vaikkapa klo 10:ksi töihin. Mutta se tilipäivä… Vapaus ei ole ilmaista… 😀

        1. Nina says:

          Sepä se. Oikeassa olet Tarja. Mutta toisaalta, silloin kun tein nelipäiväistä työviikkoa pari vuotta, ei kertaakaan tullut mieleen, että haluaisin vaihtaa yhden päivän takaisin työpäiväksi rahan vuoksi. Etenkin näin ilman lapsia pystyy elämään hyvin vähällä toimeentulolla. Varsinkin silloin, jos elää parisuhteessa jossa myös toinen on jakamassa kustannukset. Sinkkuna Helsingissä tuo voisi olla jo hankalaa kun vuokrat on niin järjettömiä.

          Mutta niin, vapaus ei todellakaan ole ilmaista. 🙂

          1. Tarja says:

            Joo, olen kyllä alkanut arvostaa sitä vapautta paljon enemmän kuin rahaa näin vanhemmiten – ymmärrän niitä, jotka vaihtavat lomarahat lomaksi. Ja olet oikeassa, että lapset kyllä lisäävät kuluja. On päiväkotimaksuja ja kaiken maailman vaatetusta joutuu uusimaan vähän väliä, kun penteleet kasvavat koko ajan; ruokakaupan laskuista en edes aloita – ne syökin aika paljon 😀 Monesti mietin, miten vähällä tulisin itse toimeen, mutta pakko sieltä kaupasta on kantaa sitä evästä noille kasvaville (ikävä kyllä olen itsekin kasvanut siinä sivussa… leveyttä… istumatyö ja säännölliset ruoka-ajat – huono yhdistelmä… ). Onneksi on tuo toinen puolisko täälläkin jakamassa kustannuksia. Lottovoittoa ja vapautta ootellessa… ;D (onneksi on kuitenkin toistaiseksi vielä se mukava työpaikkakin)

  5. Tarja says:

    Juuri näin! Jos nauttiminen tarkoittaisi pelkästään niitä suuria ja mahtavia hetkiä silloin tällöin lomamatkoilla, niin eipä olisi meikäläisenkään tarvinnut elämästä tai mistään muusta nauttia viimeisiin vuosiin 😀 Minä nautin ihan tavallisista asioista: kauniista luonnosta, ihanasta aamujugurtista, rauhallisesta kävelylenkistä musiikkia kuunnellen, viikonloppuaamuista, niistä hetkistä, kun ei ole pakko tehdä mitään… Ja myös niistä aikataulutetuista kiirepäivistä, jolloin asioita saa tehtyä ja tulee valmista. Minusta sinun arkesi Berliinissä kuulostaa erittäin nautinolliselta 🙂

    Ja tuo neuletakki <3 Ihailin jo instagrammissa; ostaisin heti, jos jostain bongaisin, mutta eipä juuri tuota versiota löytynyt esim. nettikaupasta. Näyttää jotenkin lohdulliselta tuo materiaali.

    1. Nina says:

      ”Jos nauttiminen tarkoittaisi pelkästään niitä suuria ja mahtavia hetkiä silloin tällöin lomamatkoilla, niin eipä olisi meikäläisenkään tarvinnut elämästä tai mistään muusta nauttia viimeisiin vuosiin”

      Hahhaahha, nauroin Tarja ääneen! 😀 😀 Mutta niinhän se on. Nautinnot löytyvät pienistä kauniista arkisista asioista kuten juuri vaikkapa luonnosta. Olen täällä fiilistellyt luontoa jotenkin erityisen paljon.

      Tämä neuletakki on ihan maailman paras turvavaate, ja kuten täydellisesti kirjoitit, tämä materiaali on juurikin lohdullinen. Miten osasitkaan sanoa sen juuri noin oikein?! <3 En ole nähnyt näitä neuletakkeja koskaan missään muualla H&M:llä, kuin täällä yhdessä liikkeessä ja sielläkin vain tämän yhden kappaleen. Mikä onni että satuin törmäämään siihen.

  6. Mä täällä kommentoin ihan maijamyöhäisenä ja asian sivusta: eräs tyyppi, joka puhui lapsilleen ranskaa, jotka puhuivat keskenään Amerikan aksentilla englantia svetsiläisellä tanssistudiolla, kysyi saksaksi olenko suomalainen. Myönsin ja totesin, että sen varmaan kuulee. Tyyppi siihen, että ”en ole koskaan ennen kuullut suomalaisen puhuvan saksaa, mutta kuvittelisin, että se kuulostaisi juuri tuolta.” 🙂

    1. Hah! Mistähän hän tiesi miltä suomalainen kuulostaa? Mutta aika hyvin arvattu, vaikka sinun saksasi on jo varmaankin aika aksentitonta kaikkien Sveitsissä vietettyjen vuosien jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.