tunnetila: suru
Olipa kerran poika joka ihastui tyttön. Myös tyttö kiinnostui pojasta ja hetken tapailtuaan he alkoivat seurustella.
Tunteet vahvistuivat ja muuttuivat syväksi kiintymykseksi ja rakkaudeksi. Nuoret olivat onnellisia ja tulevaisuus näytti valoisalta. Poika pääsi yliopistoon opiskelemaan ja pari haaveili ulkomaille muuttamisesta.
Muutama vuosi kului ja ”koska juhlitaan häitä” -kysymykset alkoivat olla pariskunnalle arkipäivää. Tyttö olisi ollut valmis naimisiin, olihan hän seuraavana vuonna täyttämässä 25 vuotta. Poika halusi kuitenkin valmistua ensin yliopistosta ja löytää itselleen työn, jonka avulla hän voisi antaa perheelleen paremmat lähtökohdat elämään.
Pian kysymykset naimisiinmenosta alkoivat käydä ahdistaviksi. Poika ei kuitenkaan antanut tavoitteistaan periksi ja tyttö halusi aggressiivisista kysymyksistä huolimatta toteuttaa parin yhteistä unelmaa ja pysyä rakkaansa rinnalla.
Kaunis tyttö oli vuosien aikana saanut paljon kosintoja, mutta hän oli kieltäytynyt kaikista sillä hän rakasti poikaystäväänsä.
Tytön kieltäytymiset olivat saaneet kielteisen vastauksen saaneiden kosijoiden perheet kääntymään paria vastaan. Myös tytön suku oli kääntänyt hänelle selkänsä. Lopulta myös tytön vanhemmat sanoivat hylkäävänsä tytön jos häitä ei pian tanssittaisi.
Poika halusi poiketa totutusta normista ja toteuttaa unelmansa ulkomaille muutosta. Hän yritti saada rakkaansa mukaan. Tyttö ei kuitenkaan uskaltanut vastustaa suvun painetta.
Pariskunta tiesi, että jos nainen ei olisi naimisissa 25 ikävuoteen mennessä, kukaan ei enää haluaisi häntä.
Poika teki elämänsä vaikeimman päätöksen ja pari erosi.
Tyttö vastasi myöntävästi erään kyläläisen nuoren miehen kosintaan ja häitä juhlittiin juuri ennen tytön 25-vuotissyntymäpäivää.
Nyt poika suorittaa opintojaan ulkomailla ja tytöstä on tullut äiti.
Poika kertoo ajattelevansa elämänsä rakkautta joka päivä.
0
Surullinen tarina 🙁 Elämä on valintoja ja aina ei etukäteen tiedä, mikä valinnoista tekee onnelliseksi ja mikä ei. Järjen ja tunteen taistelu on joskus riipaisevaa. Lämmin halaus kylmänä pakkaspäivänä! <3
Kiitos Tarja! Ystäväni tarina on painanut mieltäni jo pitkään ja nyt oli pakko kirjoittaa jotain. Miten tuollaista voi tapahtua vielä 2010-luvulla? Aina kun nuoren parin kohtalo tulee mieleen olen kiitollinen asuinpaikastani ja kulttuuristamme, mutta samalla tulen surulliseksi ja vihaiseksi muiden puolesta.
No mietinkin jo, että wtf, vähä keskiaikaista menoa Leppävirralla.
Juu ei… Ei onneksi Suomessa, mutta noin keskiaikaista on vielä muualla maailmassa tällä vuosikymmenellä. Aika kamalaa.
Äitini kysyi minulta miksi kirjoitin tekstin. Epäili, että joku luulee että kirjoitin itsestäni. Sanoin ettei kukaan voi olla niin tollo että kuvittelee että olen mennyt naimisiin 25-vuotiaana ja että minulla on salainen lapsi. Että näin… 😀 😀