Asumisahdistusta

tunnetila: pohdiskelu

ruusut2

Takana on ensimmäinen viikonloppu viikkoihin (kuukausiin?) kun olen saanut olla kotona omassa rauhassa. Olen nauttinut rauhallisista päivistä valtavasti! Tänään saamme taas yövieraan pariksi yöksi, mutta kun takana on levätty viikonloppu, niin ystävän kestitsemisen jaksaa hyvillä mielin.

Olen miettinyt usein, että meille kahdelle riittäisi oikein hyvin pieni ja vaatimaton asunto. Olemme arjessa niin paljon poissa kotoa ja reissaamme maailmalla kaikki vapaa-ajat, että meille sopivin asunto olisi pieni kaksio.

Meillä käy kuitenkin niin paljon vieraita, että kolmas huone on näppärä olla olemassa. On kiva kun vieraille saa tarjottua oman rauhan eikä vieraille tule olo, että he ovat tiellä. Siitäkin huolimatta haaveilen jatkuvasti pienemmästä asunnosta.

ruusut1hedelmia2 artek_01keittio3

Kompaktin kaksion noin viiteenkymmeneen neliöön saisi hyvin sopimaan kaksi huonetta, joista toisessa nukkuu, toisessa tekee kaiken muun. Vaikka pidän tilan tunteesta, niin Helsingin keskustassa tuosta tunteesta saa maksaa naurettavan suuria summia.

Aina kun meillä on ollut muutto käsillä, olen ensin hakenut asuntoja maksimikokona 55m² löytämättä kuitenkaan mitään kivaa. Viikkojen etsintöjen jälkeen muutan lopulta haun neliömäärän yhdeksäänkymmeneen, ja johan alkaa sopivia koteja löytyä.

Emme siis ole koskaan löytäneet haluamiltamme asuinalueelta pientä kivaa kotia, ja tuo on harmittanut taas erityisesti viime aikoina kun emme ole olleet lainkaan kotona, ja kun sähköpostiin vielä kilahti vuosittainen indeksiin sidottu vuokrankorotus. Hitto sentään!

Jos en vihaisi muuttoa niin paljon, niin aloittaisin taas pienemmän asunnon metsästyksen.

artek_02teetakiinakulho itakylamatto4

keittiön Itäkylä -matto Vallila*, korkeampi musta kynttilänjalka Indiska*

Älkää ymmärtäkö väärin, kotimme on ihana, ja viihdyn siellä oikein hyvin. Turhasta maksaminen vain harmittaa.

Aina silloin tällöin päätän, että nyt alan ottaa kodistamme kaiken irti ja lopetan matkustelun. Jaksan muutaman päivän miettiä miten kotoilen ja mitä kivoja sisustusratkaisuja voisin tehdä, sitten löydän itseni taas Finnairin sivuilta tai selailemasta hotelleja kiinnostavista matkakohteista. Taidan olla täysin toivoton tapaus!

0
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    JonnaH.
    03/04/2016 at 16:47

    Meillä on 59m2 kaksio ja täytyy sanoa, että tämä on kahdelle ihan tarpeeksi. Varsinkin kun meillä on suht kivan kokoinen parveke, jossa voi istuskella kesällä. (haluaisin kyllä vielä isomman parvekkeen 😀 ) Toki vieraiden tulleessa aina vähän toivoo, että heille olisi se oma huone, mutta toisaalta ne vieraat eivät viivy viikkoa, joten pari päivää menee aina ihan mukavasti.

    • Reply
      Nina
      05/04/2016 at 18:25

      Teidän asuntonne kuulostaa Jonna juuri sopivan kokoiselta! Parveke olisi luksusta ja toisi ihanasti lisätilaa muuten pienempään asuntoon. Pienempi, parvekkeellinen asunto voisi olla hakusessa seuraavaksi… 😉

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.