Sisäsuppailua

tunnetila: hauskuus

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kerroin eilen testanneeni PING Helsingin jälkimainingeissa SUP-lautailua. Tällä kertaa suppailimme Lånqvikin suuressa uima-altaassa luonnonveden sijaan, ja tuo vaihtoehto sopi minulle paremmin kuin hyvin.

Olin nukkunut yöllä vain muutaman tunnin eikä tasapainoni saati tarkkaavaisuuteni ollut ehkä tuossa hetkessä parhaimmillaan. Jos olisimme olleet merellä olisin ensimmäisen tuulenpuuskan puhaltaessa menettänyt tasapainoni, ja hyvin suurella todennäköisyydellä vajonnut pohjaan kuin kivi. Turvallisempaa oli siis nousta ensimmäisen kerran laudan päälle sisäaltassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SUP-lauta oli yllättävän iso ja tukeva, ja vaikken ollut ihan skarpeimmillani niin pysyin laudan päällä koko treenin ajan. Laudan ohjailun hahmottaminen teki välillä tiukkaa, mutta selvisin koitoksesta kunnialla.

Hyvää treeniä tuo on, etenkin silloin kun nousee laudalle seisomaan. Keskivartalon tuki on lajin A ja O. Myös käsivoimia tarvitaan varsinkin lautaa käännettäessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SUP-lautailua Lånqvikissa tarjoaa elämyspalveluyritys TwentyKnots, ja tällä kertaa minulla oli onni saada yksityisopetusta TwentyKnotsin Paulilta. Paul opasti ensikertalaista askel askeleelta eteenpäin ja uskon, että hänen neuvoillaan olen seuraavan kerran laudalle noustessani jo paljon varmempi otteissani.

Vaikka ajatus suppailusta luonnonvesistössä vähän hirvittää, niin voin vain kuvitella miten ihana on lipua laudalla tyynen veden pinnalla aurinkoisessa kesäsäässä. Veden äärellä saattaisin jopa minä, kalkkilaivan kapteeni, saada vähän rusketusta pintaan.

Oikein naurattaa kun vertaa miten valkoinen olen näissä kuvissa Pauliin verrattuna. Ensi kerralla käyn kyllä suihkurusketuksessa ennen kuin esiinnyn vähissä vaatteissa ihmisten ilmoilla.

Kuvat Maria Mikkonen / TwentyKnots

0
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Iina / MouMou
    17/05/2016 at 11:15

    Ens kerralla ollaan avovedellä ja ruskeita ja vielä enemmän heikossa hapessa. It’s a date? ;D

    • Reply
      Nina
      17/05/2016 at 19:00

      Avovesi kuulostaa haasteelta, mutta voisin uskaltautua testaamaan suppailua sitten kun vesi on lämmintä. Rusketus kuulostaa vielä haastavammalta, mutta purkistahan sitä saa jos ei muuten meinaa väri tarttua. 😉 Ja heikon hapen voi hankkia sitten suppitreenin jälkeen. Vesille en uskalla enää noin huterana lähteä. 😀 Mutta muuten, it’s a date!

  • Reply
    saara
    17/05/2016 at 16:18

    Harva meistä teini-iän ylittäneistä näyttää noin hyvältä bikineissä! Värillä niin väliä ;).
    Minun tekisi hirveästi mieli kokeilla suppailua, mutta en ole ihan sujut syvemmän veden kanssa. Rantaviivaa edestakaisin suppaileminen ei ehkä oikein olisi tarkoituksenmukaista :/

    • Reply
      Nina
      17/05/2016 at 19:03

      Voi ihana Saara! Kiitos ihanasta kommentista! <3

      Mä kans vähän pelkään syvää vettä, mutta ajattelin aloittaa harjoittelun juurikin rantaviivaa ees-taas sahaten. Sitten, täysin tyynellä säällä, voin kokeilla mennä vähän syvemmälle. Mutta vesi elementtinä on kyllä minustakin vähän pelottava.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.