Olemisen vaikeus

tunnetila: väsymys

ikkunat_mv

Tulin sunnuntai-iltana kotiin Suomi-turneeltani. Pudotin matkatavarat käsistäni eteiseen ja kävelin sohvalle. Tuijotin tv:stä viisi tuntia pyöräilyä (ei varmaan tarvitse erikseen mainita, ettei pyöräily juurikaan kiinnosta minua), jonka jälkeen raahustin sänkyyn ja nukuin kuin tukki aamuun asti.

Tuntui, että olin antanut kaikkeni. En olisi jaksanut olla liikkeessä enää tuntiakaan.

Maanantaiaamuna ensimmäinen ajatukseni oli jäädä makaamaan sänkyyn koko päiväksi. Miten ihanalta kiireetön lötköttelypäivä kuulostikaan! Sitten muistin kaikessa viisaudessani buukanneeni kirppispöydän täksi viikoksi. Pöytävaraus alkoi maanantaina klo 11, eli minulla oli pari tuntia aikaa saada kamat kasaan.

Ei jumaliste. Joskus vihaan itseäni. Tai ainakin ajatusta alati touhuavasta, jatkuvasti pienessä kiireessä olevasta minusta. Luulen pystyväni kaikkeen, jaksavani määrättömästi ja suunnittelen elämäni nuo ajatukset mielessäni.

Kuinka ollakaan, pystyin ja jaksoin toimia suunnitelmani mukaisesti myös eilen. Sain tavarat ajoissa kirpputorille ja ehdin myös lounastreffeille ystäväni kanssa.

Treffien jälkeen en kuitenkaan jaksanut enää kävellä edes lyhyttä matkaa kotiin. Hyppäsin viimeisillä voimillani ratikkaan. Kotona kaaduin sänkyyn ja nuokuin silmät puoli ummessa koko illan, välillä kevyesti torkahdellen.

Jospa tänään viettäisin viimein sen lötköttelypäivän. Tassuttelisin kotona hiljakseen lämpöä ja lempeyttä tuovat villasukat jalassa. Ottaisin käteen mukillisen teetä, jotta en voisi viilettää huoneesta toiseen ilman läikyttämisen vaaraa. Jospa tänään malttaisin ihan vain olla.

0

(10) Kommentit

  1. Kay says:

    Kuuntelepa nyt armas ystäväni kroppaasi ja lepää! Kohta ne syksyn pyörinät ja hyörinät taas alkaa, ota nyt aikaa itsellesi <3

    1. Kiitos ihana Kay järjen sanoista! <3 Olen jo keittänyt teetä keskittyäkseni tämän päivän hiljaiseloon. Voimat on aikalailla poissa, eli hissuttelun onnistumisen mahdollisuus on aika hyvä. 🙂

  2. Tarja says:

    Nyt vain lötköttelyä ja pötköttelyä kehiin – sitä aina välillä tarvitsee, jotta jaksaa jatkaa eteenpäin! Itse palailin töihin viime viikolla ja illat menivät ihan pötkötellessä, kun vielä satuin olemaan yksin kotosalla muun perheen mummoloidessa. Tuijotin amerikkalaisia tosi tv -sarjoja ja möllötin; aivan ihanaa! 🙂 Laiskuus on hyve 😀

    1. Laiskuus on tosiaanki hyve! Minulle nousi lauantai-iltana kuume, johtunee varmaankin tästä ylikierroksilla käymisestä. Nyt olo on jo huomattavasti parempi. Kyllä kroppa tietää milloin pitää hengähtää. Ikävä vaan että vedän itseni aina niin piippuun, että kropan täytyy pysäyttää meno. Itse en näytä siihen pystyvän. 🙁

  3. Ihan vain oleminen tekee hyvää, sanoo ihminen, joka oli ennen klo 12 ajanut Turkuun edestakaisin palaveeraamaan. Loman jälkeistä elämää vasta toista päivää ja nyt jo kaipaisi lomaa!

    1. Voi ei Lumo! Töihin pitäisi aina saada palata lempeästi, ei noin kovilla ponnisteluilla. Toivottavasti tahti vähän hiljenee nyt loppuviikoksi ja saat laskeutua työelämään rauhassa.

  4. miumau says:

    Voi ystävä rakas, toivottavasti olet tämän päivän viettänyt lepäillen ❤ Itse päätin että nämä viimeiset lomapäivät pitää käyttää nautiskeluun ja oleiluun. Ei stressiä mistään, ei ”pakkoja”, ei ”täytyy, pitää, tarvitsee”. Syksy tulee olemaan niitä täynnä.

    Haleja ja tsemppejä! Oletko muuten toipunut?

    – Siun miumau

    1. Oi mikä loistava päätös miumau! Olen itsekin yrittänyt tehdä näiden päivien aikana vain asioita, joita haluan tehdä, en mitään, mitä on pakko. Tosin kirppispöytä oli (omasta tahdosta) pakko hoitaa, ja niin ikään sen tyhjentäminen lauantaina on pakko, mutta muuten mennään omien halujen mukaan rennosti.

      Halit takaisin! <3 Ja joo, olo alkaa olla jo parempi. Lepo on selkeästi tehnyt tehtävänsä.

  5. Mä oon terve says:

    Aloitan näin: TUNTUU typerältä vastata tuntemattomalle ihmiselle tuntemattoman ihmisen tunteiden ilmaisuihin, saati sitten lukea niitä tuntemattomana. Joka tapauksessa väsymys ei ole tarkka määritys tunnetilalle (pätemisen tarveko, ehei), vaan tulkitsisin sen energian puutteeksi energian käyttämistä ”väärin”. Ratkaisu: vehnänorasmehu, esim. Dr Berg Wheat grass juice powder. Myös youtubessa. Toki moni muu asiakin vaikuttaa 🙂

    1. Heh, tuntemattomuus mahdollistaa nykyään sosiaalisessa mediassa aika paljon. 😉

      Kiitos vinkistä! En ole kuullutkaan vehnänorasmehusta. Täytyypä tutustua tuotteeseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.